Mikk_728

Puolustaja Niko Mikkola solmi toukokuussa kahden vuoden tulokassopimuksen St. Louis Bluesin kanssa ja lähtee seuran harjoitusleirille tavoittelemaan paikkaa NHL-joukkueessa. Mutta hän tietää, että taistelu paikoista on kova.

  • Minulla on nyt kova halu pelata Pohjois-Amerikassa, ja tavoite on ottaa paikka Bluesissa. Mutta ei se ole mikään hirveä pettymys, jos en heti pääse aloittamaan ylhäällä. Myös AHL on kova sarja, hän tuumii NHL.com/fi:n haastattelussa.
    Blues varasi Mikkolan viidennellä kierroksella (127. pelaaja) vuonna 2015. Hän oli jo viime vuonna Bluesin harjoitusleirillä ja pelasi joukkueessa harjoitusotteluja, mutta vielä ei ollut hänen aikansa siirtyä taalaliigaan.
    - Silloin tuntui, että olisihan se siistiä jäädä, mutta sovittiin sitten, että menen vielä yhdeksi kaudeksi Suomeen. Hyvät fiilikset siltä leiriltä jäi, hän muistelee.
    Mikkola, 22, siirtyi viime kaudeksi Tapparaan ja sanoi, että SM-hopeaan päättyneestä kaudesta oli hänelle paljon hyötyä.
    - Tappara on yksi Suomen huippuseuroista, ja joukkueessa oli vähän enemmän kilpailua pelipaikasta ja ajasta. Olen nuori, ja tässä vaiheessa uraa kehittyy vielä. Oli hyvä jäädä treenaamaan ja pelaamaan vielä vuodeksi Suomeen, hän pohtii.
    Mikkola pelasi runkosarjassa 50 ottelua tehoin 2+9=11 ja 16 pudotuspeliottelussa tuli yksi syöttöpiste. Hän jakoi pudotuspelien plus-miinustilaston (+9) kärkisijan yhdessä HIFK:n Juha-Pekka Haatajan kanssa.
    Lisää aiheesta: [St. Louis hankki lihasta keskikaistalle\]
    - No en nyt ihan tyytyväinen ole koko kauteen. Tosin loppua kohti se parani, ja pleijarit meni jo aika hyvin. Loppukauteen olen tyytyväinen, ja onneksi se oli nousujohteinen kausi, hän ruotii viime kautta.
    Lokakuussa sitten nähdään, onko Mikkolan tulevan kauden osoite St. Louis vai San Antonio.