Skip to main content

Mikko Koivu löytämässä uuden vaihteen

Teksti Marko Leppänen / NHL.com

Niin hyvä pelaaja kuin Mikko Koivu onkin, hän on saanut paljon kritiikkiä pudotuspeliesityksistään.

Monien mielestä Koivun 11 pistettä 28 viimeisimmässä pudotuspeliottelussa on anteeksiantamattoman huono saldo joukkueen kapteenilta ja ykkössentteriltä.

Varmasti Koivulta olisi voinut vaatia enemmän tehoja, mutta ihan suoraan ei TPS-kasvattia voi lähteä syyttämäänkään.

Ovatko ketjukaverit olleet riittävän hyviä? Onko hänellä ollut vauhtia hidastavia vammoja?

Samalla Koivu-kriitikot ovat osoittaneet, että hän alisuorittaa palkkaluokassaan (6, 75 miljoonan dollarin cap hit). Häntä on verrattu Patrice Bergeroniin, Anze Kopitariin ja Nicklas Bäckströmiin.

Treidihuhut vellovat silloin tällöin Koivun ympärillä, mutta siihen kurimukseen joutuu moni muukin pelaaja. Ja jos Koivu jatkaa otteitaan yhtä hyvänä kuin alkukaudella, tuskin Wild hänestä haluaa ensimmäisenä luopua.

Koivu on netonnut viidessä ottelussa mukavat tehot 2+2, ja on muutenkin esiintynyt pirteästi. Koivu ei ole koskaan ollut luistimilla mikään tykki, mutta 32-vuotiaan luistelu ei ainakaan näytä hidastuneen.

Ennen kauden alkua oli paljon puhetta siitä, että Mikael Granlund ottaa selkeän Wildin ykkössentterin paikan. Hyvin on Granlundkin pelannut, mutta Koivu on edelleen vähintään yhtä arvokas pelaaja Minnesotalle.

Peliaikakeskiarvot ovat lähes samat. Koivu on pelannut alkukaudella 19.31 minuuttia ottelua kohti, kun Granlundin vastaava lukema on 19.43.

Vaikka Wild hävisi sunnuntaina Anaheimille 4–1, valmentaja Mike Yeo kehui joukkueen peliä silti kauden parhaaksi. Erityisesti esiin nousi Koivun ketju, jossa laidoilla viilettivät Jason Zucker ja Nino Niederreiter.

Koivun arvo on paljon muussakin kuin pisteissä. Petteri Nummelin kertoo tuoreessa elämäkerrassaan Pelisilmä veressä (Auditorium), miten hän pani merkille Koivun tunnollisen puolustuspelin, kun hän vasta aloitteli NHL-uraansa.

Nummelin neuvoi, että peliä voi ajatella vähän hyökkäävämminkin. Liiallinen painiminen omassa päädyssä väsyttää, eikä puhtia riitä enää hyökkäyspeliin.

Mutta sellainen Koivu on. Hän haluaa tehdä kaiken viimeisen päälle. Joka puolella kaukaloa.

Koivu on aina osoittanut vahvan tahtonsa joukkueen keskuudessa. Hänellä tuli treeneissä jopa pientä kinaa Nummelinin kanssa siitä miten ylivoimakuvio pitää rakentaa. Nummelin pani ”pojan” ruotuun, niin kuin jääkiekon ikiaikaiseen arvojärjestykseen kuuluu.

Nyt Koivu on Minnesotassa se kokenut pelaaja, jonka vaikutusvalta ylivoimakuvioiden rakentelussa ja kaikessa muussakin on paljon isompi kuin nuorena tulokkaana.

Minnesotan kannalta on erittäin hyvä uutinen, että Koivu on saanut siviilielämäänsä uutta potkua omasta perheestään. Olemus median edessä on rentoutuneempi, ja Koivu jopa suostui avaamaan siviilielämäänsä Minnesota StarTribunen haastattelussa.

Koivu kertoi jutussa, että aiemmin hän odotti pelireissulle pääsemistä kavereiden kanssa. Tätä nykyä hän ryntää nopeasti harjoituksista kotiin, että pääsee näkemään lastensa iloisen ilmeen.

Kun Mikko Koivua harmittaa, hän on aina näyttänyt sen. Kun tappiot ja huonot ajat ovat raastaneet mieltä, hän on astunut median eteen otsa kurtussa. Pienikin väärä vivahde on saanut aikaan kiukkuisen mulkaisun. Eikä suusta ole tullut juuri muuta kuin ”kun joukkue pärjää niin yksilötkin nousevat esille” -tyyppisiä latteuksia.

Nyt kireä ilme on päällä vain silloin, kun kiekko tippuu jäähän. Ja se ilme on entistä keskittyneempi.

Mikko Koivu on vapautunut. Hän on valmis viemään Wildin sankaritekoihin tällä kaudella.

Vapautumista lisää se, että hän on nyt NHL:n ainoa Koivu. Mikko myönsi StarTribunessa, että isoveli Sakun kohtaaminen tuntui epämiellyttävältä.

– Se oli kuin pelaisi parasta ystävää vastaan, ja enemmänkin, Koivu sanoi.

Asiasta ei tarvitse enää keskustella. Mikko on paras NHL:ssä pelaava Koivu tällä kaudella.

Ja parempi Mikko Koivu kuin viime kaudella.

Katso lisää