Skip to main content

Näkökulmavääntö: Mikä on menestyksen resepti?

NHL.com/fi:n raati pohtii, mitkä tekijät vaikuttavat NHL-seuran menestykseen

Teksti NHL.com/fi @NHL_fi

Perjantaisin NHL.com/fi:n asiantuntijat keskustelevat taalakaukaloiden ajankohtaisimmista aiheista. Tällä kertaa väännetään siitä, mitkä ovat tärkeimpiä tekijöitä NHL-organisaation menestymisen kannalta.

Maailman parhaassa jääkiekkosarjassa on kirjoitettu ikimuistoisia menestystarinoita lukuisilla eri tavoilla liigan hieman yli satavuotisen historian aikana. Mutta onko menestysreseptissä joitakin tiettyjä ainesosia, jotka on pakko saada mukaan, jos haluaa elätellä toivoa lordi Stanleyn maljan kohottelemisesta pitkän kauden päätteeksi?
 
Annetaanpa NHL.com/fi:n asiantuntijoiden kertoa mielipiteensä.
 
Simo Järvinen:

Tapoja menestykseen on monia. Mutta pitkässä juoksussa kyse on kokonaisuudesta, jossa pelaajisto, valmennus sekä seurajohto toimivat niin sanotusti "samoilla aivoilla" ja vetävät yhtä köyttä.
 
Pittsburgh Penguinsin tuplamestaruudet ovat tästä loistava esimerkki. Joukkueessa oli maailmanluokan tähtipelaajat, jotka pystyivät toteuttamaan nerokkaan päävalmentajan tinkimätöntä pelitaktiikkaa. Lisäksi koko toimintaa koordinoi ylhäältä iäkäs, mutta nyky-NHL:n suunnan tiedostava GM, joka osasi hankkia tarvittavia vahvistuksia ryhmään ja piti huolta, että avainpelaajat pysyivät seurassa. Jokaista mainittua tahoa tarvittiin, ja jokaisella oli vastuu yhteisestä tekemisestä.

Video: COL-PIT: Crosby osuu kolmesti peräjälkeen
 
Edmonton Oilersin mallissa menestystä pyritään hakemaan käytännössä yhdellä huippuyksilöllä, mutta taalaliigan alati koventuneen tason ja tasaisuuden ansiosta temppu vaikuttaa tällä hetkellä varsin epätoivoiselta, vaikka sitä tosiaan on toteuttamassa maailman paras jääkiekkoilija.
 
New York Islanders näytti puolestaan joitakin viikkoja sitten playoff-joukkueelta, josta kunnia kuului pitkälti kesällä ruoriin hypänneelle mestariluotsi Barry Trotzille. Mutta hänenkään panoksensa ei yksistään näytä riittävän luomaan keskinkertaisista pelaajista saman tien menestyvää joukkuetta.
 
Menestys lähtee toimivasta organisaatiosta, jossa tähtipelaajat ovat kirsikkana kakun päällä. Tämän hetken joukkueista muun muassa Toronto Maple Leafs ja Tampa Bay Lightning ovat Penguinsin ohella sellaiset seurat, joissa palasia on hiottu ja rakennettu huolellisesti pitkäjänteisellä otteella. Mainituissa seuroissa toiminta ei jää vajaaksi millään rintamalla.
 
JP Mikola:

Urheilussa menestyminen pohjautuu vahvasti kahteen tekijään: ajassa kiinni olevaan valmennukseen ja onnistuneisiin rekrytointeihin. Näiden tekijöiden summasta syntyy hyvää joukkuekemiaa ja yksilöiden kehittymistä. Vanha urheiluhokema on: kun joukkue menestyy, yksilötkin nousevat esiin.
 
Ottaen huomioon jääkiekkoyhtiöiden liiketaloudelliset lainalaisuudet, voidaan todeta, että ilman onnistuneita päävalmentajan ja GM:n rekrytointeja on turha haaveilla yltämisestä konferenssifinaaleihin, kesäkuun kannujuhlista puhumattakaan. Yksilötason palkinnoille ja isoille liksoille toki voi yltää ilmankin. Trophy kainalossa voi päästä poseeraamaan ilman menestyvää joukkuetta - mutta todelliset voittajat muistetaan sormuksista.
 
Vai oletteko toista mieltä? Vaikka aika suosii yksilöitä ja supertähdet nostetaan jalustalle, joukkuemenestyksellä on yhä arvostajansa. Kesäkuun paraateissa heitä on hurraamassa yleensä kymmeniätuhansia ellei peräti enemmän.
 
Oleellista on osata operoida palkkakaton alla. Liian korkeat henkilöstökustannukset eivät - periaatteessa - ole NHL:ssä mahdollisia, mutta yksittäisten franchise-pelaajien ylipitkät sopimukset tai kokonaisuutta kallistava palkkakuorma voivat rampauttaa "hyvänkin" organisaation saumat vuosikausiksi. Olisi kuitenkin väärin syyllistää tästä pelaaja-agentteja tai pelaajia. Vanha sanontahan kuuluu: "Ei se ole hullu joka pyytää, vaan se, joka maksaa."

 

[Lisää aiheesta: Maalintekijätilaston kärjessä on tungosta]


 
GM on se lujakätinen, avarakatseinen ja ymmärtävä kokoava voima, jonka on kyettävä operoimaan järjellä tunteen sijaan ja pidettävä huoli mittakaavoista. Siis siitä, että urheiluhenkilöstön, pelaajien ja valmentajien yhtälö toimii ja on tasapainossa.
 
Päävalmentajan vaihtuminen on NHL-organisaatiolle samanlainen testi kuin syystalven ensijää: kestääkö vai räsähtääkö koko kiiltävä kuvio rikki? Ja jos kylmä vesi yllättää, syyllisten etsimisen sijaan on mietittävä rekrytointiprosessia. Kun organisaatio ymmärtää laskea päävalmentajan ja hänen apuriensa rekrytointiin ja vaihtuvuuteen liittyvät kustannukset yhteen, aukeaa ymmärrys siitä, kuinka paljon pitäisi panostaa pysyvyyteen, organisaatiokulttuurin johtamiseen ja arvopohjaiseen toimintaan. 

Arvoiltaan voittava kulttuuri ei rakennu yksinomaan dollareilla. Vaikka NHL-tähtiloisto luodaan ja rakennetaan osaavan scouttaus-henkilökunnan ja onnistuneiden varausten kautta, järjestelmä jättää yhä tilaa ja mahdollisuuksia ihmisten henkilökohtaiselle kasvulle motivoituneessa yhteisössä. Yhtä tärkeää kuin parikymppisten draft-löytöjen urien edistäminen on valmentajien ja muun seuraväen työssä kasvaminen. Lopulta se näkyy positiivisena vaikutuksena myös sarjataulukossa.
 
Marko Leppänen:

NHL:ssä menestysjoukkueen rakentaminen on tavallaan hankalampaa kuin Euroopassa, mutta toisaalta taas omalla tavallaan selkeämpää.
 
Mitä se sitten tarkoittaa suomeksi? Ensinnäkin komentoketju on selkeämpi kuin esimerkiksi SM-liigassa, koska GM vastaa joukkueen rakentamisesta käytettävissä olevalla budjetilla. Jarmo Kekäläinenkin sanoi hiljattain Kauppalehdessä, että hän viihtyy hyvin Pohjois-Amerikassa osittain siksi, koska pääsee keskittymään urheilupuolen töihin. Kekäläinen totesi joskus, että Euroopassa pelaajamarkkinat ovat "villi viidakko", kun taas NHL:ssä säännöt on niitattu tarkkaan kiinni.
 
Tosin NHL:ssäkin on joukkuekohtaisia vivahteita, ja presidenttien rooli on noussut viime vuosina. Esimerkiksi Toronto Maple Leafsissa Brendan Shanahan kyttää hyvinkin tarkasti GM:n tekemisiä.


 
Yhtä kaikki, NHL-joukkueilla on resurssieroja palkkakatosta huolimatta, mutta viime kädessä ratkaisee kylmä osaaminen. Hyvät draftit, järkevät pelaajakaupat, hyvät rekrytoinnit. GM:n ja valmentajan pitää edustaa samaa koulukuntaa, muuten ei voi tulla hyvää tulosta.
 
Edmonton Oilers on kaikkine ykkösvarauksineen ehkä kielteisin esimerkki ja hyvä näyte siitä, ettei yksi pelaaja vielä riitä voittoon hyvin kilpailullisessa sarjassa. Ei yksi Connor kesää tee. Tukijoukot pitää olla kunnossa tähtien lisäksi.
 
Petteri Ikonen:

Oilers pääsi poimimaan ykkösvaraukset vuosina 2010-2012, ja peräkkäisinä vuosina haaviin tarttuivat Taylor Hall, Ryan Nugent-Hopkins ja Nail Jakupov. Connor McDavid kruunasi ykkösvarausten jakson vuonna 2015 ja on ehdottomasti kovin pelaaja Oilersin tämän vuosikymmenen ykkösvarauksista. Vertaukset nuoreen Wayne Gretzkyyn toistuvat samoissa lauseissa McDavidin kanssa, mutta kolmea ennen McDavidia varattua ei yhdistetty The Great Oneen. Mihin se sitten riittää, että hallitsee pistepörssiä vuodesta toiseen ja on oman sukupolvensa kirkkain tähti?
 
Gretzkyllä se riitti Oilersissa neljään Stanley Cupiin, mutta 1980-luvun Oilersin kokoonpano oli syvä ja leveä. Ykkösketjun Esa Tikkanen - Gretzky - Jari Kurri takana riitti Glenn Andersonin, Mark Messierin ja Craig Simpsonin kaltaisia pelimiehiä. McDavid saa tukea Leon Draisaitlilta ja ehkä parilta muulta. Nugent-Hopkinsista ei koskaan tullut niin isoa pelaajaa kuin moni odotti, ja Hall sekä Jakupov vaihtoivat maisemaa jo vuosia sitten. Jakupov on päätynyt KHL:ään, mutta Hallista kasvoi suurpelaaja uudessa seurassa Devilsissä.
 
Oilers pärjäsi toissa kaudella yli odotusten, kun se eteni pudotuspelien toiselle kierrokselle ja haastoi hyvin Ducksin. Kirjoitin seuraavana syksynä sivullemme juttua ketjujen roolituksesta ja uskaltauduin vertaamaan McDavidin, Draisaitlin ja Patrick Maroonin trioa jopa Gretzkyn, Kurrin ja Tikkasen tehosikermään. Oilersin kausi meni sitten miten meni, ja Maroon jatkoi matkaa muualle...


 
Nyky-Oilersista tulee jotenkin mieleen 1990-luvun lopun Ducks, jossa oli kaksi sarjan kirkkaimpiin kuuluvaa pelaajaa: Teemu Selänne ja Paul Kariya. Takana oli tyhjää, ja lopputulokset olivat sen mukaisia. Tämän vuosituhannen puolella Ducks rakensi sitten rauhassa hommaa kokeneiden (Selänne), nuorten (Corey Perry, Ryan Getzlaf) ja kovien hankintojen (Chris Pronger, Scott Niedermayer) kautta. Tuloksena oli Stanley Cup.
 
Ajat ovat muuttuneet. 1980-luvulla kärkipelaajat suhasivat kaukalossa kahden minuutin vaihtoja, mutta nykyinen kiivastempoinen peli vie mehut nopeammin. Peliaika jakautuu tasaisemmin, pelataan neljällä ketjulla ja ratkaisijoita pitää löytyä ykkösketjun takaakin. Toki Oilersin tapauksessa ratkaisijoita löytyi ykkösketjun takaa jo 1980-luvulla.
 
Mielestäni nykyisessä sarjassa on muutama todella järkevästi kasattu joukkue. Mainitsen Toronto Maple Leafsin, Winnipeg Jetsin ja Columbus Blue Jacketsin. Maple Leafsilla on Auston Matthewsin kaltainen etusivun pelaaja, mutta myös kourallinen muita, jotka pystyvät ratkaisuihin. Joukkue on nuori, joten se lähestyy vasta parhaita vuosiaan. Ratkaisijoita on noussut myös takarivistä ja AHL:stä, kuten Kasperi Kapanen on osoittanut.
 
Blue Jacketsissa on paljon samaa kuin Maple Leafsissa, paitsi että Blue Jacketsilla ei ole Matthewsin tapaista tähteä. Sinitakit ovat tasapainoinen paketti. Jetsillä on Patrik Laineen tapainen maalinsylkijä, mutta tulosta tulee myös Laineen heikkoina aikoina. Mark Scheifele, Blake Wheeler ja Nikolaj Ehlers edustavat todella terävää kärkiosaamista, ja alakerrassa riittää tukea kokeneen Dustin Byfuglienin muodossa. Ainakin Jetsin lusikka on jo tällä kaudella syvällä mestaruussopassa.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.