Edmonton Oilers menetti vahvalta vaikuttaneen otteensa pelistä ja kärsi lopulta katkeran tappion St. Louis Bluesille maanantaina.
Kahden maalin johtoon päässyt vierasjoukkue jäi kokonaan pisteittä, kun Blues tehtaili nousun toisen ja kolmannen erän aikana. Isännät veivät lopulta voiton lukemin 3-2.
– Vaikutti siltä, että mennään jatkoajalle. Ei tuntunut siltä, että olisimme passivoituneet. Mielestäni meillä oli paljon yritystä ja omat paikkamme. Harmillista, että annoimme heille tuollaisen maalin reilu minuutti ennen loppua. Tuntuu ikävältä, varsinkin kun olimme 2-0 johdossa ja lopulta jäimme tyhjin käsin, Oilersin päävalmentaja Kris Knoblauch sanoi.
Knoblauchia kaiveli etenkin ottelun ratkaisuksi jäänyt osuma, jonka St. Louis teki vain 83 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä. Erä oli siihen asti ollut maaliton, ja ilmassa oli molemmin puolin jatkoaikaa odottelevaa tunnelmaa.
Sveitsiläishyökkääjä Pius Suter kuitenkin huudatti Bluesin faneja ennen kuin loppusummeri ehti soida. Colton Paraykon kova lämäri siniviivasta putosi maalin eteen Calvin Pickardin torjunnan jälkeen. Haaskalla oli ensimmäisenä Suter, joka suti kiekon maaliin ja painoi öljymiesten päät pettymykseen.
– Saimme mielestäni hyvän alun. Kun Blues teki ensimmäisen maalinsa, jäimme vähän ihmettelemään, ja sitten tuli toinen. Voisimme olla kolmannessa erässä päättäväisempiä ja ansaita voittomme. Saimme jokusen tilanteen, mutta meillä on minusta edellytykset enempään, Oilersin puolustaja Mattias Ekholm arvioi.





















