Skip to main content

Maalivahtivalinnat tuottavat päänvaivaa

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Chicago Blackhawks lähti pudotuspeleihin odotetusti maalissaan Corey Crawford. Crawford on Stanley Cup –voittaja ja runkosarjassa hänen torjuntaprosenttinsa oli mainio 92,4. Ensimmäisessä ottelussa Nashvillea vastaan valmentaja Joel Quenneville joutui kuitenkin vetämään hänen maalilta ja vaihtamaan tilalle Scott Darlingin, kun Predators johti ottelua 3-0 ensimmäisen erän jälkeen.

Chicago tasoitti ottelun ja voitti lopulta jatkoajalla, ja kaikki olivat yksimielisiä siitä, että seuraavassa ottelussa maalille luistelisi taas Crawford. Sattuuhan sitä. Quenneville oli samaa mieltä ja Crawford pelasikin toisen ottelun alusta loppuun, mutta Chicago hävisi 6-2 ja Crawfordin torjuntaprosentti ottelussa oli 82,9.

Detroitissa valmentaja Mike Babcock sai monet kohottamaan kulmakarvojaan, kun hän päätti peluuttaa Petr Mrazekia, eikä pitkällä sopimuksella seurassa olevaa Jimmy Howardia. Detroit voitti ensimmäisen ottelun, jossa Mrazek oli erinomainen, joten Babcockin valinta oli oikea. Mutta keskustelu jatkuu.

Tampa Bayn luotto Ben Bishopiin oli kova, vaikka hän ei ollutkaan oikeastaan koskaan pelannut pudotuspeleissä aikuisten sarjoissa. Bishop oli johdattanut joukkueensa pudotuspeleihin, mutta juuri Mrazekia vastaan pelatessaan hän vaikutti kuolevaiselta. Lightning voitti laukaukset 46-14, mutta hävisi ottelun 3-2. Ehkä kyse oli vain alkukankeudesta, sen näemme, kun sarja jatkuu.

Maalivahtien peluuttaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Ensinnäkin, NHL:ssä valmentajat eivät useinkaan peluuta kakkosvahtejaan kuin hätätapauksessa. Jos kakkosmaalivahti seisoo tolppien välissä pudotuspeleissä, jotain on mennyt pieleen, on yleinen viisaus.

Ehkä ei kuitenkaan olisi vaarallista jo alussa päättää käyttävänsä kahta maalivahtia koko pudotuspelien ajan. Ei ole aivan mahdotonta, että Detroit kääntyisi Jimmy Howardin puoleen tai että Cam Talbot antaisi Henrik Lundqvistille hengähdystauon kesken kiivaan kevään. Runkosarjassa näimme että Rangersin tahti ei hiljentynyt, vaikka maalissa olikin Talbot.

On selvää, että pudotuspeleissä ei ole varaa virheisiin, kun yksikin tappio saattaa olla kohtalokas, mutta ei kai NHL:ssä surkeita maalivahteja olekaan? Playoff-ohjelma kaikkine matkoineen on rankka ja maalivahditkin ihmisiä.

Calgaryssa valmentaja Bob Hartley päästi Karri Rämön jäälle kolmannen erän lopussa. Jonas Hiller ei ollut ollut umpisurkea mutta ei myöskään muuri. Jos Rämö nyt pelaa seuraavassa ottelussa, tulkitaan se epäluottamuslauseena Hillerille, mutta ei sen tarvitsisi olla sitä. Hartleylla on käytettävissään kaksi hyvää maalivahtia, ja tasaisella peluutuksella hänellä voisi olla aina levännyt maalivahti jäällä.

Moista uutta suuntausta emme varmaankaan näe tälläkään kaudella, sillä perinteiset totuudet istuvat tiukasta. Vuodesta 1990 laskettuna vain Anaheim Ducksin ja Carolina Hurricanesin molemmat maalivahdit pelasivat vähintään viisi ottelua matkalla mestaruuteen. Kun Ducks voitti Stanley Cupin 2007, pelasi Ilja Bryzgalov viisi ottelua ja kun Hurricanes voitti vuotta aikaisemmin, pelasi Martin Gerberg kuusi ottelua.

Ducksin Jean-Sebastien Giguere pelasi 18 ottelua ja Hurricanesin Cam Ward 23 ottelua.

Voimme siis olettaa, että jos Cam Talbot kahden seuraavan kuukauden aikana jossain vaiheessa joutuu tositoimiin, Rangersilla on mennyt jotain pieleen.

Katso lisää