Skip to main content

Miten maalivahtien tilastolukemia pitäisi tulkita?

Pelin evoluutio ja maalimäärien kasvu heijastuvat väkisinkin veskaritilastoihin

Teksti JP Mikola @JPMikola / kirjeenvaihtaja, NHL.com/fi

Keskiviikkoisin tutkimme tilastoja, analysoimme joukkueiden tilanteita, vertailemme pelaajia ja kaivelemme kummajaisia tilastoista. Tällä kertaa tarkastelemme maalivahtien tilastoja ja pohdimme, ovatko kenttäpelaajien hengästyttävälle tasolle hiotut yksilötaidot muokkaamassa maalivahtipeliä jälleen kerran uuteen suuntaan ja uudelle tasolle. Ainakin tilastonoteerauksissa eron pystyy jo huomaamaan.

Hyökkäyspelitaitojen väkevä arvostus, aiempaa tuhovoimaisemmat laukaukset ja huippuunsa hiottu ylivoima tuottavat kenttäpelaajille muhkeita pistelukemia, mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa.

Kyse on eräänlaisesta nollasummapelistä. On miltei mahdotonta, että pelaajien pörssipisteet ja maalivahtien torjuntaprosentit paranisivat yhtä aikaa. NHL:n maaliahneimmat hyökkääjät kiusaavat veskareita hämmentävän kovalla osumatarkkuudella. Maalimäärien kasvu verottaa väistämättä maalivahtien tilastolukemia.

 

[Äänestä 2019 NHL All-Star -kapteeneja!]

 

Pistepörssin kärkimiesten laukausprosentit ovat kovaa luokkaa. Mittariksi voi valita myös maalimäärän ja ottelukohtaisen pistekeskiarvon. Alkukauden kovin pistenikkari on ollut Colorado Avalanchen Mikko Rantanen, jonka ottelukohtainen pistekeskiarvo on 1,68, maalisaldo 13 ja laukausprosentti 17,3. Toiseksi kovimmalla pistekeskiarvolla (1,59) on operoinut Toronto Maple Leafsin Auston Matthews, jonka laukausprosentti on peräti 27,6. Avalanchen Nathan MacKinnonin (pistekeskiarvo 1,52) vedoista 15,2 prosenttia on mennyt maaliin, ja hänellä on tilillään 20 osumaa. Edmonton Oilersille 17 maalia paukuttaneen Connor McDavidin (1,43) laukausprosentti on 15,4.

Entäpä sarjan kovimmat maalintekijät? Heidän prosenttinsa vasta kovia ovatkin. Alex Ovetshkin 25 maalia ja 21,6 %, Patrik Laine 21 ja 18,8 %, Jeff Skinner 21 ja 23,1 %, David Pastrnak 21 ja 17,3 % sekä Brayden Point 21 ja 24,7 %.

Runkosarjasta on toki pelattu vasta runsas kolmasosa, mutta trendi on selvä. Maalintekijätilaston kärkikolmikko kiskoo kiekkoa verkkoon sangen kovalla onnistumisprosentilla. Tällä kaudella heidän prosenttinsa ovat siis 21,6, 18,8 ja 23,1. Viime kauden kovimpien maalitykkien vastaavat lukemat olivat 13,8, 18,3 ja 23,4, kaudella 2016-17 17,3, 14,3 ja 16,3.

Jos maalien lisäksi katsotaan myös syöttämisessä kunnostautuvia, pistepörssin kolmen kärkimiehen laukaisuprosentit kolmelta viime kaudelta näyttävät tältä: 17,3, 15,2 ja 14,4, viime kaudella 15,0, 17,6 ja 14 sekä toissa kaudella 11,9, 11,6 ja 17,3.

Entäpä maalivahtitilastojen muutos?

Nashville Predatorsin pidetty ja arvostettu Vezina-voittaja Pekka Rinne komeilee tämän kauden tilastokärkenä molemmissa keskeisissä veskaritilastoissa. Rinteen 93,2 on kivikova torjuntaprosentti, samoin hänen päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa 1,91. 

Video: NSH-COL: Rinne torjuu räpylällään Calvertin yrityksen

Vahvaa tulosta on tehty myös Rinteen vanavedessä. Oilersin Mikko Koskinen on päästänyt keskimäärin 2,2 maalia ottelussa, Jetsin Laurent Brossoit 2,27 ja Dallas Starsin Ben Bishop 2,28.

Jos katsotaan kaikkien maalivahtien keskiarvoja, niin koko NHL:n keskiarvot ovat olleet tänä syksynä 2,89 ja 90,8 %. Viime kaudella vastaavat lukemat olivat 2,78 ja 91,2 %, sitä edellisellä 2,59 ja 91,4 %.

Poimipa NHL:n tilastoista minkä tahansa kauden tältä vuosikymmeneltä, niin maalivahtien tilastonoteeraukset näyttäisivät olevan heikkenemään päin. Esimerkiksi kaudella 2011-12 päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo oli 2,54 ja torjuntaprosentti 91,4.

Ero tähän kauteen on huomattava. Maalivahdit päästävät aiempaa enemmän kiekkoja taakseen ja heidän torjuntaprosenttinsa on alhaisempi kuin takavuosina.

Onko siis 2,85 uusi 2,25? Tai onko 91,5 uusi 92,5? Mistä näkökulmasta numeroita pitää katsoa?

Maalivahtiasioissa on fiksua antaa puheenvuoro asiantuntijalle, Leijonien maalivahtivalmentaja Kari Lehtoselle. Hänestä puhuttaessa on usein tarpeen muistuttaa, että tuttua nimeä ei pidä yhdistää Dallas Starsissa torjuneeseen Kari Lehtoseen. Kyseessä on täyskaima, joka valmentaa päätyökseen SM-liigaseura KooKoon maalivahteja.

Suomalainen jääkiekkoyleisö muistaa Lehtosen erityisesti Juuse Saroksen monivuotisena valmentajana. HPK:sta Nashville Predatorsiin siirtynyt Saros on alle 180-senttisenä harvinainen poikkeus 10 tai jopa 20 senttiä pidempien huippumaalivahtien joukossa.

- Saros korvaa liikkumisella ja pelinlukemisella sekä reagointinopeudella ja ketteryydellä sen, mitä iso ei pysty tekemään. Jos iso maalivahti peittää pudottamalla polvilleen, niin Saros peittää saman sillä, että hän pystyy liikkumaan nopeasti, Lehtonen vertaa.

Kenttäpelaajien runsaat maalilleajot, paluukiekkojen runsas määrä ja kehittynyt maskipelaaminen ovat lisänneet vaatimustasoa kaikenkokoisten maalivahtien osalta.

 

[Lisää aiheesta: Ovetshkin tavoittelee NHL-uransa maaliennätystä]

 

- Erikoistilannepelaamisen merkitys on korostunut kausi kaudelta ja päivä päivältä. Skriinipelaamisen, one-timerien ja laukauksen kehittymisen kautta maalivahdeille on tullut entistä enemmän kiire siellä maalillaan, Lehtonen sanoo.

Muutos näkyy muun muassa siinä, miten maalivahdit suhtautuvat alivoimatilanteisiin.

- Varsinkaan alivoimapelissä maalivahti ei nyt enää pysty haastamaan kiekollista pelaajaa sijoittumalla liikaa ulos maalistaan, koska jos tulee syöttö, veskari on pihalla seuraavasta tilanteesta.

Huippuluokan laukojien vedot lähtevät nykyisillä komposiiteilla niin räjähtävästi, että veskari ei voi miettiä edellisillan Salattuja elämiä, ottelun jälkeistä illallista tai mitään muutakaan kuin mustaa pelivälinettä. Siltikin on vaikeaa. Vaikka fokus on sataprosenttisesti oleellisessa, torjuntaprosentti on harvoin sata.

- Kun joku Patrik Laine pääsee ampumaan pointilta, siinä ei jää maalivahdille reagointiaikaa. Puhutaan samasta asiasta, kun joku ajaa pimeällä tiellä autollaan ja tekee havainnon: "Tuolla on hirvi!" Kauanko siitä hirvihavainnosta menee siihen, kun sinun jalkasi on jarrupolkimella? Ihan samoin se toimii maalivahdilla: kun näet laukauksen lähtevän, kuinka kauan siitä menee reagoimiseen ja torjuntasuoritukseen? Lehtonen havainnollistaa.

Video: STL-WPG: Laineen viiden maalin ottelu

Varusteiden kehittyminen on suosinut nimenomaan kenttäpelaajia.

- Nykyiset laukaukset nykyisillä komposiittimailoilla ja yv-pelien one-timerit ovat todella vaikeita lukea. Ja kun muistetaan se, että ne reagointiajat ovat todellakin nollissa, niin kyllä se tuosta löytyy se suurin syy, että verkko on ruvennut heilumaan enemmän kuin ennen, Lehtonen sanoo.

Pelinopeus on nykyään toista maata kuin puumailojen aikakaudella.

- Peli on kehittynyt ihan älyttömästi, samoin taitotaso. Ja kun puhutaan nopeasta jääkiekosta, johon yhdistyy nykyinen taitotaso, niin onhan se pelinopeus järkyttävän kova. Moni meistä osaa tehdä hienoja temppuja kävelyvauhdilla, mutta kun ne tehdään täydessä luisteluvauhdissa ja kiekko pysyy vielä mukana, niin... Lehkonen sanoo, jättää lauseen kesken ja katsoo intensiivisesti kohti.

- Sama koskee syöttämistä: Ajatellaan vaikkapa sitä, miten nykypelaajien one-timer lähtee kovaan syöttöön. Ero vaikkapa vuoden 1995 maailmanmestaruusaikoihin on järkyttävän iso. Ja tämän voi sanoa ottamatta sieltä yhtään mitään pois. Se oli sen ajan kiekkoa, ja pelaajaprofiilikin on muuttunut jonkin verran.

 

[Lisää aiheesta: Tampa Bay Lightningin meno vain kiihtyy]

 

Tarkasteluajankohdan voi kääntää huomattavasti lyhyemmäksi, ja muutos on silti nähtävissä. Maalivahtipelaamisen standardit elävät ja muuttuvat koko ajan.

- Jos puhutaan maalivahtipelaamisesta vaikkapa viisi vuotta sitten, niin esimerkiksi reverse-pelaaminen on tullut vahvemmin kuvioihin. Jotkut maalivahdit pelaavat sitä vähän väärissä paikoissa, jolloin se aukaisee tilanteita vastustajalle. Reverse-pelaaminen on hyvä oikeassa paikassa, mutta pelaamista ei voi perustaa siihen. Se on käytännöllinen silloin, kun on pienen kulman nousuja läheltä maalia, mutta reversestä on paljon vaikeampi päästä liikkeelle kuin terillä pelaamisesta, kun pelataan esimerkiksi kulmissa ja on pienessä NHL-kaukalossa vääntötilanne, jossa kulmahäviön jälkeen tullaan nopeasti keskustaan ja ammutaan tai syötetään.

Veskaripelaamisessa ei ole olemassa mitään "päätepysäkkiä", jolloin voisi todeta, että nyt ollaan perillä, enää mikään ei muutu.

- Ensin pudotettiin reverseen alas ja nyt taas nostetaan takaisin terille ylös, Lehtonen tiivistää.

Lehtosen mukaan myös maalivahtien erilaiset polvi- ja lonkkanivelten liikkuvuudet asettavat omat rajoitteensa siihen, millaisella tyylillä veräjää vartioidaan.

Kotisohvalla tai jäähallin pehmustetuilla istuimilla otteluita seuraavat fanit pääsevät kropan puolesta vähemmillä vaatimuksilla, mutta heidänkin on syytä alkaa lukea maalivahtien tilastoja hieman eri nivelkulmista.

Kenttäpelaajat todellakin ovat nykyään niin hyviä, että veskarien prosenteissa ja päästettyjen maalien keskiarvoissa vähempi on nykyään enemmän.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.