Skip to main content

Maajoukkueen johdolla vielä paljon mietittävää

Teksti Marko Leppänen / NHL.com

Mistä loput pakit?

Esa Lindellin valinta herätti keskustelua, mutta Lindellillä on vahvat näytöt viime kausilta. Hän oli viime kauden paras puolustaja Liigassa, näytti kykynsä MM-kisoissa ja on pelannut erinomaisesti AHL:ssä.

Kokeneempi Jyrki Jokipakka jäi ainakin vielä rannalle, mutta hänenkin mahdollisuutensa kisajoukkueeseen ovat hyvät – varsinkin jos pelit ottavat uutta tulta alleen Calgaryssä.

Suomella on vain kuusi puolustajaa, jotka ovat pelanneet tällä kaudella NHL:ää, joten joukkueeseen tulee pakostakin puolustaja tai puolustajia Euroopasta. Päävalmentaja Lauri Marjamäki heitti ilmoille jo nimiäkin. Euroopan kaukaloista ehdolla ovat Sami Lepistö, Juuso Hietanen, Topi Jaakola ja Lasse Kukkonen.

AHL:ssä pelaavista vaihtoehtoina ovat Petteri Lindbohm, Ville Pokka ja Julius Honka.

Pohjois-Amerikan kaukaloissa pelanneilla on pieni etulyöntiasema, mutta GM Jere Lehtinen ei epäröi ottaa mukaan kovavireisiä europakkejakaan.

Ketkä pelaavat keskellä?

Suomen joukkueessa on ainakin riittävästi pelaajia, jotka pystyvät hoitamaan ruutunsa keskushyökkääjän tontilla.

Aleksander Barkov ja Mikko Koivu pelaavat takuuvarmasti keskellä. Mikael Granlund, Jori Lehterä, Teuvo Teräväinen, Valtteri Filppula, Jussi Jokinen ja Leo Komarov pystyvät niin ikään ottamaan ketjun keskusmiehen roolin.

Marjamäki sanoi, että tulevaisuudessa pelipaikat sekoittuvat entistä enemmän. Hyökkääjien monipuolisuus on Suomen yksi vahvuus turnauksessa. Loukkaantumisten sattuessa paikkaajia löytyy sentterin tontille.

Mahtuuko kultaleijonia?

Ensimmäisessä lastissa ei ollut vielä mukana nuorten MM-kullan voittaneita pelaajia.

Marjamäki ei sulkenut heidän valintaansa pois. Patrik Laine voi hyvin tulla valituksi 13. hyökkääjäksi. AHL:ssä loistanut Mikko Rantanen on osoittanut jo pystyvänsä pelaamaan isojen miesten kehissä.

Sebastian Ahon pelipää on jo kansainvälistä miesten tasoa, eikä Jesse Puljujärvikään World Cupissa turhaan ujostelisi.

Ja onhan siellä mestaruusmaalin tehnyt Kasperi Kapanen, joka pelasi erittäin lupaavan debyyttipelin Toronto Maple Leafsin riveissä.

Nuoren kultaleijonan valinta olisi tyylikäs veto, eikä se varmasti ainakaan heikentäisi kokonaistasoa.

Kuka kolmosveskariksi?

Englannin kielessä on ilmaisu “no-brainer“, joka tarkoittaa, että joku asia on itsestäänselvyys. Sellainen oli Tuukka Raskin ja Pekka Rinteen valinta ensimmäisessä ryppäässä.

Kolmosveskari tuskin pelaa yhtään ottelua World Cupissa, mutta valinnalla on silti merkitystä. Kisapaikka on kisapaikka, joka säilyy tilastoissa ikuisesti.

Iso kysymys on se, valitseeko valmennus kolmoseksi Suomen kolmanneksi parhaan maalivahdin vai antaako se kiintiöpaikan tulevaisuuden lupaukselle.

Joonas Korpisalo on pelannut yllättävänkin valmista peliä Columbus Blue Jacketsissa, mutta hänellä ei ole vielä kisakokemusta. Dallasin Kari Lehtonen ja Antti Niemi ovat kokeneempia, mutta heitä tuskin on järkeä ottaa mukaan kolmoseksi.

Joni Ortio tai Antti Raanta voisivat olla sopiva välimuoto. Heillä riittää varmasti motivaatiota kolmosveskarinkin tontille. Karri Rämö todennäköisesti haluaa vielä kuntouttaa itseään seuraavan kauden varalle.

Mahtuuko Haula?

Moni olisi halunnut naulita Minnesota Wildin Erik Haulan kisajoukkueeseen jo nyt. Nopean sentterin otteet ovat kieltämättä olleet vakuuttavia viime aikoina: yhdeksässä viime pelissä hän on tehnyt neljä maalia ja antanut kuusi syöttöpistettä.

Suomen johto haluaa todennäköisesti vielä katsoa, että jatkuuko Haulan vire vai onko kyse vain hetkellisestä ”suonenvedosta”.

Ässien kasvatti kamppailee nelossentterin paikasta muun muassa Bostonin Joonas Kemppaisen kanssa. Valitseeko Suomi vauhdin vai koon?

Mikä Korpikosken kunto?

Jos valinnoista pitää jotain yllätystä väkisin repiä, Lauri Korpikosken valinta ensimmäisessä aallossa voisi olla sellainen.

Ei sillä, etteikö Korpikoski kuuluisi taitojensa ja näyttöjensä puolesta joukkueeseen. Hänen kautensa Edmonton Oilersissa on ollut erittäin rikkonainen osittain loukkaantumisten takia.

Suomi tarvitsee täydessä kunnossa olevaa Korpikoskea. Hän on osoittanut arvoturnauksissa oman venymiskykynsä. Kun kärkipelaajia on pudonnut kehistä, Korpikoski on pystynyt nostamaan omaa profiiliaan.

Katso lisää