Lundell

Ensimmäistä kauttaan Florida Panthersissa aloittava suurlupaus Anton Lundell on jo saapunut uuteen kotikaupunkiinsa, missä hän on saanut tutustua rauhassa paikalliseen menoon. Tiistai-iltana paikallista aikaa hän sai kosketuksen yhdysvaltalaiseen kulttilajiin, baseballiin, kun entinen HIFK-tähti osallistui kunniavieraana MLB-otteluun.

Lundell pääsi heittämään avaussyötön Miami Marlinsin ja New York Metsin välisessä ottelussa. Suomalaisen heiton otti vastaan kotijoukkue Marlinsin Jazz Chisholm Jr.
- Hauska ilta Marlinsin pelissä, Lundell sanoi Instagramissa, johon hän lisäsi kuvan itsestään ja Chisholmista.

Ottelussa oli paikan päällä myös muita Panthersin suomalaisia, sillä Lundellin seurana olivat Aleksi Heponiemi ja Markus Nutivaara,
Lundell, 19, on Floridan ykköskierroksen varaus (12. vuorolla) vuoden takaa. Viime kaudella sentteri paukutti Suomen Liigassa HIFK:ssa 26 ottelussa tehot 16+9=25. Hän päätti kauden aikuisten MM-kisoissa Leijonissa, jossa hän nousi isoon rooliin saalistettuaan 10 ottelussa tehot 4+3=7. MM-urakka päättyi hopeajuhliin.