Skip to main content

Stamkos jopa kaksi kuukautta sivussa Tampan kokoonpanosta

Lightningin keskushyökkääjälle tehdään maanantaina syvän keskivartalolihaksen korjaava leikkaus

Teksti NHL.com/fi @NHL_fi

Steven Stamkos on sivussa Tampa Bay Lightningin kokoonpanosta seuraavat 6-8 viikkoa. Hänelle tehdään maanantaina syvän keskivartalolihaksen vamman korjaava leikkaus, ja hän on poissa kaukalosta runkosarjan lopun sekä todennäköisesti pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ajan.

Stamkos on ollut edellisistä kymmenestä ottelusta pois viisi, mukaan lukien Tampan lauantaina pelaamasta kotiottelusta Calgary Flamesia vastaan. Hän on pelannut tällä kaudella 57 ottelua tehoin 29+37=66.

Stamkos ei pelannut torstaina Tampan hävitessä 2-5 Chicago Blackhawksille. Ennen ottelua Tampan päävalmentaja Jon Cooper totesi, että Stamkosin vointi tarkistetaan päivittäin, jotta päästään selville häntä kiusaavan vaivan todellisesta luonteesta eikä vain taistella sen kanssa.

Erilaiset vammat ovat häirinneet Stamkosin NHL-uraa aikaisemminkin.

Kaudella 2013-14 Stamkos oli sivussa 45 ottelun ajan oikean jalan sääriluun murtuman takia. Kaudella 2015-16 runkosarjan viisi viimeistä ottelua sekä yhtä lukuun ottamatta kaikki pudotuspeliottelut jäivät häneltä väliin, kun häneltä poistettiin leikkauksessa veritulppa läheltä oikeaa solisluuta. Stamkosin oikean polven kierukka repesi kaudella 2016-17, ja se korjattiin tähystysleikkauksessa. Hän oli pois kokoonpanosta 65 ottelun ajan.

Koko NHL-uransa ajan Lightningia edustanut Stamkos on pelannut 12 kauden aikana 803 runkosarjaottelua tehoin 422+410=832. Pudotuspeliotteluja on 70 ja niistä tehot 23+30=53.

Stamkos on voittanut liigan maalikuninkaan Rocket Richard Awardin kaksi kertaa, kaudella 2009-10 (51 maalia) ja kaudella 2011-12, kun hän iski yhden kauden ennätysmaalinsa 60.

Lightning (41-19-5) kaatoi lauantain kierroksella Flamesin maalein 4-3 ja on toisena Atlantic-divisioonassa 87 pisteellään. Divisioonan kärjessä on Boston Bruins, joka on kerännyt 94 pistettä.

Katso lisää

NHL on päivittänyt tietosuojakäytäntöään, joka astuu voimaan 27.02.2020. Suosittelemme, että luet sen huolellisesti läpi. NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt palveluehtomme sekä tietosuoja- ja evästekäytäntömme.