draisaitl-primary

NHL.com/fi pääsi hiljattain saman pöydän ääreen taalaliigan kirkkaimpien tähtien kanssa. Tarjoamme lukijoillemme syyskuun aikana useita erikoishaastatteluja, joissa NHL-pelaajat puhuvat monista mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista. Tällä kertaa vuorossa on Edmonton Oilersin Leon Draisaitl.

Viime kaudesta on nyt kulunut hieman aikaa. Osaatko sanoa, mitä oikein tapahtui ja miksi?
- Emme aloittaneet kautta niin kuin olimme aikoneet. Emme voittaneet kymmeneen otteluun, ja sitten iski pieni paniikki, koska olimme edellisellä kaudella tottuneet voittamaan. Kaikki alkoivat panikoida ja joukkueen itseluottamus horjui. Se selittää ainakin osaksi sen, mitä tapahtui. Toivottavasti opimme viime kaudesta jotakin ja avaamme tämän kauden aivan eri tavalla.
Oliko viime kauden opetus se, ettei mitään voi pitää itsestään selvänä?
- Kyllä, viime kausi oli hyvä esimerkki siitä. Kaikki ajattelivat meidän etenevän Stanley Cupin finaaleihin, tai ainakin tilastojen perusteella meidän olisi kuulunut olla siellä. Viime kausi muistutti siitä, että menneillä tilastoilla ei edetä minnekään, sillä jokainen kausi alkaa puhtaalta pöydältä. Hyvät joukkueet toimivat sen mukaan, ja me haluamme olla yksi hyvistä joukkueista, kun kausi alkaa.
Onko kausi 2018-19 uusi mahdollisuus teille?
- Kyllä asian voi sanoa niin. Toissakaudella kaikki sujui kuin unelma; ei ollut loukkaantumisia, kiekko pomppi meille ja luotimme itseemme. Viime kausi oli sitten täysin päinvastainen. Tällä kaudella voimme ottaa menneistä opiksemme.

Ymmärrätkö ja arvostatko nyt paremmin joukkueita, jotka menestyvät vuodesta toiseen?
- Satavarmasti. Esimerkiksi Pittsburgh, Washington ja Nashville etenevät vuosi toisensa jälkeen pudotuspeleihin. Se vaatii joukkueelta paljon. Toivon mukaan meistä tulee yksi kestomenestyjistä.
Mikä erottaa kestomenestyjän muista joukkueista?
- Kestomenestyjä tekee kaiken oikein. Johtavat pelaajat johtavat esimerkillään ja muut seuraavat heitä. Joka ketju hoitaa oman hommansa ja kaikki toimii kuin hyvin rasvattu kone.
Olet ollut koko urasi ajan tasavarma suorittaja. Ymmärtääkö keskiverto fani mitä kaikkea se vaatii?
- Se vaatii kovaa työtä, myös kesällä. Salilla käydään joka päivä ja jäällä lähes joka päivä. Treeneissä keskitytään pieniin yksityiskohtiin, eikä se välttämättä ole mitenkään hauskaa. Pelaamme 18 000 fanin edessä, ja moni pikku asia jää useimmilta heiltä huomaamatta. Vain todellinen kiekkoasiantuntija tunnistaa pienetkin asiat ja niiden merkityksen sekä ymmärtää, kuinka paljon työtä niiden juttujen taakse kätkeytyy.

OIlerWIN64

Voitko antaa jonkun esimerkin?
- Esimerkiksi aloitukset. Olen keskushyökkääjä, joten se on minulle tärkeä osa peliä. Otteen täytyy olla luja, ja salilla harjoitellaan paljon painojen kanssa. Kyykkyä tehdään paljon painojen tai tangon kanssa. Harjoituksen tarkoitus on se, että voitan kiekon aloituksessa, ei kiekon haltuun saaminen. Minä olen aloittajana se, joka putoaa polvilleen ja saa iskuja käsiinsä sekä sormiinsa. Seuraavana päivänä paikkoja särkee sen takia, että yritän toimittaa kiekon joukkueeni haltuun.
Kuinka tärkeitä henkilökohtaiset tavoitteet ovat?
- En aseta itselleni mitään tavoitteita. Yritän vain antaa kaikkeni ja auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. En esimerkiksi ajattele niin, että kausi on sitten onnistunut, jos teen 30 maalia.
Mikä muu motivoi sinua kuin Stanley Cupin voittaminen?
- Fanit. On tosi upeaa pelata 18 000 fanin edessä lähes joka ilta. Totta kai sitä pelaajana haluaa myös viihdyttää ja saada fanit ihastelemaan, että minun pelaamistani on hauska katsella. Tosin minä en varmaankaan ole liigan viihdyttävimpiä pelaajia (nauraa). Meidänkin joukkueessa on paljon minua viihdyttävämpiä pelaajia, mutta tiedän, että se mitä teen, on arvokasta joukkueen kannalta.
Lisää aiheesta: [Ducksin Rakellille menestys merkitsee mahdollisuutta\]
Viihdyttävistä pelaajista puheen olleen, mikä tekee Connor McDavidistä niin ainutlaatuisen?
- Sitä on vaikea selittää. Ihan oikeasti, ei minulla ole sanoja, joilla kuvailla häntä. Hän on muita nopeampi, ja joskus minusta tuntuu, etteivät kaikki tajua kuinka nopea hän itse asiassa on. Hänellä on aina sata lasissa kiekon kanssa, ja hän kontrolloi aina kroppaansa täydellisesti. Moni muu kaveri taatusti luistelee ilman kiekkoa eteenpäin yhtä nopeasti kuin hän, mutta hän liikkuu sulavasti joka suuntaan ja on kuin käärme. Käärmeen lailla hän katoaa silmänräpäyksessä ja onkin yhtä äkkiä takanasi. Hänellä on uskomattomat kädet ja peliäly, hän syöttää hyvin ja ymmärtää peliä. Hän on täydellinen paketti, ja siksi hän on maailman paras pelaaja. Hän on äärettömän nopea ja pystyy luomaan tilanteita tyhjästä. Kaikella kunnioituksella Sidney Crosbya kohtaan, mutta hän (McDavid) on maailman paras pelaaja.

Osaatko asettua McDavidin asemaan ja arvella, millaisia paineita hänellä on ollut nuoresta lähtien?
- Onhan hänellä varmasti paineita, mutta se on osa tätä työtä. Hän osaa käsitellä paineita loistavasti ja on hyvin tasapainoinen ihminen. Hänen perheensä tukee häntä hienosti, ja hänen vanhempansa ovat olleet erinomaisia kasvattajia. Hän on hyvin nöyrä ihminen.
Mitä syöt aamiaiseksi, lounaaksi ja päivällisellä kauden aikana?
- Aamiaisella munia ja leipää. Me syömme lounasta hallilla, joten se on yleensä hyvin terveellinen ateria. Riisiä, paljon vihanneksia ja kanaa tai naudan lihaa. Iltaisin käyn usein ulkona syömässä ja pidän erityisesti italialaisesta ruuasta. Missä tahansa olenkin, yritän aina löytää hyvän italialaisravintolan.
Mikä on parasta NHL-pelaajan elämässä?
- Minusta erityisen hienoa on se, että ihmiset nauttivat siitä, kun he näkevät meidän pelaavan. Luultavasti vaikutamme heidän elämäänsä enemmän kuin moni tajuakaan.