Skip to main content

Lemieux: Tärkeä voitto Crosbylle, Malkinille

Teksti Nicolas Cotsonika

SAN JOSE -- Mario Lemieux seisoi jäällä yksin kaiken juhlinnan keskellä. Hän seurasi hiljaisena kuin pojistaan ylpeä isä, kun Pittsburgh Penguinsin pelaajat tekivät vielä yhden viimeisen kunniakierroksen kaukalon ympäri Stanley Cupin kanssa. Hän oli itse päässyt juhlimaan Stanley Cupia kahdesti Penguinsin pelaajana, vuosina 1991 ja 1992. Nuo kaksi mestaruutta olivat auttaneet tekemään hänestä yhden NHL-historian parhaimmista pelaajista.

Nyt Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin olivat päässeet juhlimaan Stanley Cup-mestaruuttaan myös kaksi kertaa pelaajina. Seitsemän vuotta ensimmäisen vuonna 2009 voitetun mestaruuden jälkeen olivat olleet täynnä vastoinkäymisiä, loukkaantumisia, pettymyksiä ja epävarmuutta. Siksi toinen mestaruus kaiken sen jälkeen tuntui erityisen hyvältä.

Kukaan ei olisi voinut ennustaa tätä vielä vuosi sitten, kun Penguins putosi playoffeista ensimmäisellä kierroksella. Tai edes kuusi kuukautta sitten, kun se vaihtoi valmentajaa. Mutta tässä Crosby ja Malkin nyt olivat. Mestaruuden varmistuttua 3-1 voitolla San Jose Sharksista Stanley Cup-finaalisarjan kuudennessa ottelussa sunnuntaina San Josen SAP Centerissä. Tässä nuo kaksi taas olivat. Jälleen jääkiekon huipulla, sen ylimmällä tasolla.

- Minusta on tärkeää, että loistavat pelaajat kuten Sid ja Malkin ovat voittaneet kaksi Stanley Cupia, sanoi toisen Stanley Cupinsa Penguinsin omistajana voittanut Lemieux. - Mestaruuden voittamisesta on tullut aina vaan vaikeampaa vuosi toisensa jälkeen. Se, että he onnistuivat siinä tänä vuonna ja voittivat toisen Stanley Cupinsa..

Lemieux ei päättänyt lausettaan. Ehkä siksi, koska hän tuntee etteivät Crosby ja Malkinkaan ole vielä tehneet kaikkeaan.

- Toivottavasti niitä tulee vielä jokunen lisää, hän jatkoi. - He ovat uskomattomia pelaajia.

Crosby ja Malkin ovat uskomattomia. Kumpikin on voittanut Hart-palkinnon runkosarjan arvokkaimpana pelaajana ja kumpikin on nyt voittanut Conn Smythe-palkinnon pudotuspelien arvokkaimpana. Malkin voitti Conn Smythen vuonna 2009. Crosby voitti sen tänä vuonna.

Crosby oli kiistanalainen valinta, ottaen huomioon, ettei hän ollut oman joukkueensa paras pistemies playoffeissa. Hänen tehotilastonsa näytti miinus kahta. Hän teki kuusi maalia ja 19 pistettä. Phil Kessel oli Penguinsin paras pistemies 10 maalilla ja 22 pisteellä. Mutta Crosby oli se, joka mahdollisti tulokaspelaaja Conor Shearyn pelaamisen ykkösketjussa. Ja Crosby oli se, joka sai aina vastaansa kovimmat vastakkainpeluutukset, jättäen siten helpommat vastustajat muille. Jos Crosbyä ja Malkinia ei olisi, Phil Kessel ei pelaisi kolmosketjussa. Kuinka monella NHL-joukkueella on käytettävissään tämänkaltaista luksusta?

- Minusta se nostaa hänet muitten kaikkien aikojen parhaitten joukkooon, sanoi Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan. - Hän on minun mielestäni niin hyvä. Olen sanonut koko playoffien ajan, että hän ansaitsee Conn Smythen. Hänen tilastonsa eivät kerro kaikkea hänen vaikutuksestaan joukkueen voittoihin tai siitä, millainen hänen vaikutuksensa on yksittäisistä otteluista toiseen.

Penguinsin toimitusjohtaja Jim Rutherford jatkoi samoilla linjoilla.

- Se, mikä tässä jää vähemmälle huomiolle on Sidin johtajuus. Hän on monipuolinen jääkiekkoilija. Kaikki haluavat nähdä, miten paljon pisteitä hän tekee jokaisessa pelissä, mutta hän tuo niin paljon muutakin joukkueellemme. Hänen johtajanominaisuutensa ovat ilmiömäiset.

Tämän tultua sanotuksi, Crosby ei tehnyt yhtään maalia viimeisissä seitsemässä playoffpelissään, ja vain yhden viimeisissä kymmenessä. Malkinille kirjattiin kaksi syöttöpistettä hänen viimeisissä yhdeksässä ottelussaan. Kaksi maailman parasta pelaajaa eivät dominoineet pelipöytäkirjan sivuilla. Silti toinen heistä voitti Conn Smythen ja heidän joukkueensa voitti Stanley Cupin kiitos uuden valmentajan, uusien sivuosien esittäjien ja välittömästi toimineen joukkuekemian.

Tämä kaikki on ehkä vielä uskomattomampaa.

Rutherford ryhtyi etsimään enemmän apua Crosbylle ja Malkinille heti, kun hän otti Penguinsin toimitusjohtajan tehtävän hoitaakseen kesäkuussa 2014. Hän rakensi Crosbyn, Malkinin, hyökkääjä Chris Kunitzin, puolustaja Kris Letangin ja maalivahti Marc-Andre Fleuryn ympärille kokonaan uuden kokoonpanon.

Avainhankinta: Kessel heinäkuussa 2015. Arvostelijat epäilivät olisiko Kesselistä ainesta mestaruusjoukkueen pelaajaksi kun hän pelasi Boston Bruinsissa ja Toronto Maple Leafsissa. Hänet jätettiin rannalle Yhdysvaltojen joukkueen kokoonpanosta syyskuun jääkiekon World Cupisssa.

No, Lemieux kutsui häntä sanalla "uskomaton kilpailija" sunnuntai-iltana.

- Minusta Jim Rutherford ansaitsee paljon kunniaa, Phil Kessel-kaupasta alkaen, sanoi Lemieux. - Se oli tärkeä osa joukkuetta, kuten näit playoffeissa.

Toinen avainsiirto: Mike Sullivanin ylennys AHL:n Wilkes-Barre/Scrantonista 12. joulukuuta. Penguinsin tilasto oli siinä vaiheessa 15-10-3 at that point. Joukkue oli niin sekaisin, että se hävisi Sullivanin ensimmäiset neljä ottelua yhteensä maalierolla 15-4. Mutta Sullivan alkoi alusta asti käyttämään pelisuunnitelmassaan Penguinsin vahvuuksia nopeutta ja taitoa.

- Yritimme luoda joukkueelle identiteetin, sanoi Sullivan. - Kun menemme pelaamaan jotain NHL-joukkuetta vastaan, sen valmentajat pitävät palaverin ennen peliä. Mitä he sanovat siinä palaverissa Pittsburgh Penguinsista? Jos 29 joukkueen valmentajat sanovat samaa, me olemme onnistuneet luomaan identiteetin. Sitä me yritimme tehdä.

Rutherford jatkoi pelaajasiirroilla, jotka myötäilivät tuota identiteettiä. Hän hankki puolustaja Trevor Daleyn pelaajakaupassa 14. joulukuuta. Sitten hyökkääjä Carl Hagelinin 16. tammikuuta ja puolustaja Justin Schultzin 27. helmikuuta. Hän nosti saman ajan kuluessa Shearyn, Tom Kuhnhacklin, Matt Murrayn ja Bryan Rustin NHL-kokoonpanoon. He olivat pelanneet Sullivanin valmennuksessa AHL:ssä, joten he tiesivät, mitä heiltä odotettiin ja toisaalla myös Sullivan tiesi mihin he pystyisivät.

Penguins ei pelkästään päässyt playoffeihin. Se lähti playoffeihin voitettuaan 15 viimeisistä 17 runkosarjaottelustaan, ja se oli juuri laittanut kokoon ja löytänyt HBK-ketjun. Hagelinin, sentteri Nick Boninon ja Kesselin ketju teki Penguinsista todellisen vastakkainpeluutuspainajaisen vastustajille.

- Ei ole helppoa laittaa joukkoa kavereita yhteen ja kehittää yhteistä kemiaa, sitä luottamusta toisiin, jos joukkueen vaihtuvuus viimeisten parin vuoden aikana on ollut niin runsasta kuin meilllä, sanoi Crosby. - Sitä ei voida luoda yhdessä yössä. Kun katsot meidän ryhmäämme, ja kuinka monta uutta pelaajaa tuotiin sisään, oli aika erityistä, että pystyimme tekemään sen, minkä teimme.

Penguinsin mahdollisuudet vaikuttivat aika heikoilta playoffien ensimmäisellä kierroksella New York Rangersiä vastaan. Malkin ja puolustaja Olli Määttä olivat missanneet runkosarjan lopun loukkaantumisten takia. Ykkösmaalivahti Fleury oli syrjässä aivotärähdyksen takia. Kakkosvahti Murray oli syrjässä aivotärähdyksen takia. Mutta Määttä palasi kaukaloon, ja Malkin palasi kaukaloon, ja Murray palasi maalille ottaen torjuntavastuun. Penguins pudotti sen edellisenä vuonna pudottaneen Rangersin viidessä ottelussa.

Sen jälkeen Pittsburgh jatkoi playoffmarssia pudottamalla NHL:n runkosarjamestareina Presidents-palkinnon voittaneen Washington Capitalsin kuudessa ottelussa. Sitten se jatkoi pudottamalla viime vuoden Stanley Cup-finalisti Tampa Bay Lightningin seitsemässä ottelussa. Penguins ehti olla konferenssifinaalissa jo 3-2 tappiolla ja se menetti Daleyn loukkaantuisen takia tässä sarjassa. Kuka teki Penguinsin molemmat maalit sen voittaessa seitsemännen pelin maalein 2-1? Ei Crosby. Ei Malkin. Ei Kessel. Maalit teki Rust, tulokaspelaaja.

Kaiken tämän jälkeenkin vain hyvin harvat valitsivat Penguinsin Sharksin voittajaksi Stanley Cupin finaaleissa. Sharksin piti ola isompi, fyysisempi ja kovempi. Sen piti olla tyypillinen ensiluokkainen joukkue läntisestä konferenssista. Sharksin uskottiin painavan Penguinsin kiinni sen omalla alueella, möyhivän sitä taklauksilla ja väsyttävän sen pois pelistä.

Mutta Penguins olikin se, joka määräsi tahdin lentämällä Sharksin ohi ensimmäisen finaaliottelun ensimmäisessä erässä. Ja Pittsburgh todisti läpi koko pelisarjan olevansa parempi joukkue niin hyökkäyksellisesti kuin puolustuksellisesti. Rehellisesti sanottuna, Sharksilla oli onnea, että pelisarja ylipäätään venyi kuuteen otteluun. San Jose voitti kolmannen ottelun jatkoajalla ja viidennen maalivahti Martin Jonesin ilmiömäisen esityksen ansiosta.

- Tämä saattaa olla älykkäimmin pelaava jääkiekkojoukkue, jonka olen koskaan nähnyt, sanoi Penguinsin puolustaja Ben Lovejoy. - Kaikki puhuvat meidän luistelunopeudestamme, mutta kaikki tämän joukkueen pelaajat puhalsivat yhteen hiileen. Me puhalsimme yhteen hiileen ja pelasimme samalla tavalla hyvästä syystä. Meidän vitsimme olivat vähissä. Teimme kaiken voitavamme ratkaistaksemme ongelmamme kauden ensimmäisen puoliskon aikana. Mutta emme onnistuneet siinä, emme päässeet mihinkään. Sully tuli ja esitti ideansa ja suunnitelmansa, eikä meillä ollut enää mitään muita vaihtoehtoja. Kaikki ykkösketjusta kolmospakkipariin sitoutuivat noudattamaan valmentajan suunnitelmaa. Ja se oli syy siihen, miksi saimme käännettyä koko laivan ympäri.

Stanley Cup-mestaruuden voittaminen oli tarpeeksi vaikeaa jo silloin, kun Lemieux teki sen. Se on vielä vaikeampaa nykyisin palkkakattojärjestelmän ja tasaisen sarjan aikakaudella, mutta yhä mahdollista, jos joukkueen ydin on vahva, sen johto toimii järkevästi, valmennus on älykästä ja jos se esiintyy yhtenäisesti. Penguins on yksi kolmesta kaudella 2005-06 voimaan tulleen palkkakattojärjestelmän aikakaudella kahden tai useamman Stanley Cup-mestaruuden voittanut seura, yhdessä Chicago Blackhawksin (2010, 2013, 2015) ja Los Angeles Kingsin (2012, 2014) kanssa. NHL-jääkiekko voi tehdä organisaatiosta nöyrän, tai se voi yllättää, hyvällä tai huonolla tavalla.

- Et voi koskaan tietää, mitä playoffeissa tapahtuu, sanoi Lemieux. - On vain ensin päästävä sinne ja saatava hyvä joukkue jäälle. On uskottava itseensä, ja tarvitaan myös hyvää onnea. Tämän palkinnon voittaminen on todella vaikeaa, mutta meillä oli loistava joukkue. Ja me teimme sen.

Katso lisää