Skip to main content

Larkinissa ainesta Detroitin kapteeniksi

Teksti Marko Leppänen / NHL.com

Detroit on tunnettu siitä, että NHL-ryhmään ei niin vaan hypätä suoraan junioreista. Lahjakkaatkin nuoret pelaajat joutuvat opettelemaan talon tavoille AHL:ssä.

Darren Helm tuli paikkaamaan loukkaantumisia pudotuspeleihin 2008. Hän pelasi erinomaisesti ja oli tärkeä palanen, kun Red Wings voitti Stanley Cupin.

Seuraavalla kaudella seurajohto kuitenkin katsoi, ettei Helm ole vielä valmis NHL:ään. Hän lähti takaisin farmikierrokselle.

Detroitin toimintatavan ovat saaneet huomata suomalaispelaajatkin. Teemu Pulkkinen on päässyt vasta kolmannella kaudellaan Detroitin vakiomiehistöön ilman farmipelejä. Valtteri Filppula sai ensimmäisellä kaudella tilille Red Wingsissä vain neljä ottelua, vaikka hän oli pelannut jo kaksi täyspainoista kautta SM-liigaa Jokereissa.

Detroitin GM Ken Hollandille on sydämen asia, että farmijoukkueessa vedetään joka tavalla samaa linjaa kuin NHL-joukkueessa. On sitten kyse pelitavasta tai muista arjen rutiineista.

Systeemi on toiminut. Red Wingsistä ei voi enää käyttää pilkkanimeä ”Dead Wings”, sillä joukkue on päässyt pudotuspeleihin 24 kertaa peräkkäin.

Seuran kulttuuri huomioon ottaen oli hyvinkin luonnollista että Griffinsin päävalmentaja Jeff Blashill otti vastuun Mike Babcockin häivyttyä Torontoon.

Hyviä uutisia puolustaja Vili Saarijärvelle: Detroit Red Wingsin NHL-miehistöön päästäkseen ei tarvitse jauhaa vuosikausia AHL-joukkue Grand Rapid Griffinsissä.

Nuorten Detroitin varausten on hyvä hakea esimerkkiä tulokaspelaaja Dylan Larkinista, 19. Hän on osoittanut, että jos taso on riittävän kova, paikka ylhäältä voi aueta jo ensimmäisellä kaudella.

Larkin on pelannut uskomattoman kauden ottaen huomioon, ettei vielä harjoitusleirillä ollut ollenkaan varmaa, aloittaako hyökkääjä kauden ylhäällä. Larkin taistelee pistepörssin voitosta sekä Detroitissa että tulokkaiden joukossa.

Jenkkilaiturin peli on yllättävän kypsää alle parikymppiseksi. Hän pystyy nopeudellaan irtautumaan pakeista ja luomaan paikkoja tyhjästä, mutta vastaavasti puolustuspelikin on vastuullista. Se jos mikä on vaatimus kurinalaisuudesta tunnetussa Detroitissa.

Larkinin panos on enemmän kuin tervetullut Detroitissa, joka käy edelleen läpi nuorennusleikkausta.

Nahan uudelleenluonti alkoi oikeastaan jo 2012, kun Nicklas Lidström lopetti huikean uransa. ”Lidas” oli pelaaja, jonka ympärille saattoi turvallisesti rakentaa koko joukkueen.

Kapteeni Henrik Zetterberg pelaa edelleen tasokasta jääkiekkoa, mutta 35-vuotiaan varaan tulevaisuutta ei voi rakentaa enää kovin pitkään.

– Zetterberg on kyllä hyvä johtaja joukkueessa, eikä hän loppujen lopuksi ole mikään hiljainen jätkä kopissa, Pulkkinen kehuu joukkuetoveriaan.

Niklas Kronwallin, 35, raju pelityyli verottaa kroppaa armotta: hän on kuukauden verran sivussa polvivamman takia. Pavel Datsjuk, 37, on kärsinyt nilkkavaivoista, mikä on syönyt taiturin peliä.

Ei ole kovin kaukana, että jonain päivänä Larkin kantaa kapteenin C-kirjainta rinnassaan. Se olisi melkoinen kunnia, sillä ennen Zetterbergiä ja Lidströmiä kapteenin virkaa teki sellainen herra kuin Steve Yzerman.

Detroitin nuoremman polven pelaajista Tomas Tatar, Gustav Nyquist ja Justin Abdelkader ovat taitavia pelaajia, mutta Larkinissa on enemmän kapteenipotentiaalia jo hänen pelinsä kokonaisvaltaisuuden takia. Tuskin siitäkään on haittaa, että Larkin on kotoisin Michiganista.

– Hän on erittäin tärkeä pelaaja meille tulevaisuudessa. Ja kun vielä lisätään, että hän on michiganilainen ja pelannut juniorikiekkoa Detroitin alueella, käsillä on mahtava tarina, GM Holland sanoi Sports Illustratedin jutussa.

Enää ei keskustella ainoastaan siitä, että voittaako Larkin vuoden tulokkaan tittelin. Hän voi kauden päätteeksi olla Detroitin joukkueen MVP.

Detroitin scouttausosasto on kerännyt vuosien varrella paljon kehuja siitä, että he osaavat poimia massasta oikeanlaisia pelaajatyyppejä. Nyt he voivat ottaa taas yhden sulan hattuunsa.

Detroit on tunnettu siitä, että se on pystynyt nappaamaan laatupelaajia myöhäisillä vuoroilla. Larkin meni 2014 ykköskierroksella, mutta vasta 15. pelaaja. Nyt tarkasteltuna muut seurat olivat sokeita, kun eivät huomanneet hänen kykyjään.

Katso lisää