Laine_mf

Yksi suurimmista suomalaisista puheenaiheista NHL:ssä on näinä viikkoina ja kuukausina ollut Patrik Laine ja hänen pitkä kuiva kautensa maalinteon suhteen. Marraskuun pelaajaksi valittu Laine pelasi lauantaina Winnipeg Jetsin riveissä jo 14. peräkkäisen ottelunsa, jossa hän ei saanut maaliverkkoja heilumaan.

Laineen edellinen maali on niinkin kaukaa kuin tammikuun 13. päivältä, jolloin tamperelainen osui Anaheim Ducksin verkkoon. Se on samalla Laineen ainoa tämän vuoden puolella tekemä maali, ja ollaan jo kesän puolella helmikuun puoltaväliä. Hän on syöttänyt maalittoman putkensa aikana kolme Jetsin osumaa.
Samaan aikaan myös Laineen muuta tekemistä on moitiskeltu laajalti. Tilastoissa näkymätöntä työtä ja sen laatua on kritisoitu paljon, eikä Laine ole saanut edistettyä joukkueensa peliä muillakaan tavoilla.
Laine on itsekin myöntänyt, että syvällä on käyty.
- On ollut semmoisiakin pelejä, joissa ei ole kiinnostanut yhtään pelata. Ei oikein napannut. Silloin se peruspelikin näyttää siltä, ettei siitä tule yhtään mitään, sanoi Laine Ilta-Sanomille reilu viikko sitten ennen Montreal Canadiensia vastaan pelattua ottelua.

Tuonkin lausunnon jälkeen maalittomia pelejä on tullut kuusi. Hänet on välillä pudotettu myös Jetsin ykkösylivoimasta pois.
Lauantai-ilta oli Laineelle jälleen pisteetön, mutta aineksia maaleihin hänellä kyllä oli. Laine pääsi pelaamaan Ottawa Senatorsia vastaan 14 minuuttia ja 20 sekuntia, ja hänen ylivoima-aikansa oli 2.57.
Laineen ilta ei kuitenkaan ollut helppo. Ottelu alkoi tavalla, joka varmasti vaikeutti suomalaisen pelirytmiin pääsemistä. Jetsin Dmitri Kulikov otti 2+2 minuutin jäähyn jo ennen Laineen ensimmäistä vaihtoa. Koska Laine ei kuulu Jetsin alivoimamiehiin, pääsi hän jäälle ensimmäisen kerran vasta vajaan kuuden minuutin kohdalla Jetsin tapettua jäähyn.
Tuolloin Laineen, Bryan Littlen ja Jack Roslovicin ketju ei saanut peliä hyökkäysalueelle, mutta toisessa vaihdossa näytti jo hieman paremmalta. Laine sivalsi ensimmäisen laukauksensa lähes saman tien kiekon saatuaan ja pääsi yrittämään samassa vaihdossa vielä toisenkin kerran.
Lisää aiheesta: [Canadiensin Kotkaniemi harvinaislaatuisessa putkessa\]
Toisessa erässä Laine pääsi pariin hyvään maalipaikkaan, Ensin hän pääsi yrittämään erän toisella minuutilla, mutta Ben Harpur blokkasi rystykudin. Hieman ennen erän puoltaväliä Laine pääsi puolittain läpi, mutta Ottawan maalilla pelannut Anders Nilsson torjui varsin ponnettomaksi jääneen vedon suhteellisen helposti.
Laineen varmasti säröjä saanut itseluottamus näkyi noissa kahdessa tilanteessa, sillä niistä puuttui miehelle ominainen nälkä laittaa kiekko maaliin ja rentous, joka siinä auttaisi todella reilusti.
Maalittomuuden lisäksi Laineen pelaamisessa on tällä hetkellä toinenkin huolestuttava piirre. Sen ohella, että verkko ei laula, on hän lähes jatkuvasti jäällä enemmän silloin kun vastustaja saa maalipaikkoja verrattuna siihen, miten Jetsille tulee tilaisuuksia.
Tämä näkyi myös Ottawa-pelissä heti Laineen kolmannessa vaihdossa, kun Littlen häviämän hyökkäyspään aloituksen jälkeen Senators sai paineen Jetsin päähän ja Brady Tkachuk sekä Colin White pääsivät maalipaikkoihin. Laineen kannalta ikävintä oli, että molemmat paikat tulivat noin metrin päässä hänestä.

BUF-WPG: Wheeler päättää hyökkäyksen

Tasakentin tulleiden maalipaikkojen erotus Laineen ollessa jäällä oli hänen kohdallaan Jetsin huonoin yhdessä Kulikovin, Brendan Lemieux'n ja Blake Wheelerin kanssa. Laine on Jetsistä tuossa tilastossa myös koko kauden ajalta eniten miinuksella.
Laineen tilanne on jonkinlainen noidankehä. Maaleja pitäisi tulla ja itseluottamus pitäisi saada taas tarvittavalle tasolle. Mutta kumman asian saaminen kohdalleen tulee ensin? Heikolla itseluottamuksella on hankalaa viimeistellä, eikä se lähde tuon pelaajaprofiilin miehellä nousuun ilman osumia.
Yksi lääke voisi olla Jetsin ylivoimapelaamisen saattaminen kuntoon kokonaisuutena. Jets on ylivoimaprosentillaan 24,7 tämän kauden neljänneksi paras ylivoimajoukkue Tampa Bay Lightingin, Boston Bruinsin ja Florida Panthersin jälkeen, mutta ei ole tehnyt yhtään ylivoimamaalia nyt seitsemässä viime pelissään.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Laine oli Ottawa-pelissä jälleen mukana ykkösylivoimassa, mutta koko Jetsin tekeminen ylivoimalla oli varsin vaisua. Syötöt olivat huolimattomia, ja Senatorsin kamppailuhalukkuus oli Jetsiä kovempi. Laine ei saanut ensimmäisellä ylivoimalla yhtään vetopaikkaa, ja kun hän toisella ylivoimalla sellaisen sai, veti hän kiekosta ohi.
- Olen huolestunut pelaamisestamme. Asiat eivät toimi siinä. Meillä on vaikeuksia kaikkien osa-alueiden kanssa: miten luomme hyökkäyspeliä, miten puolustamme, samoin erikoistilannepelaamisen kanssa. Maalivahtipelaamisen kanssa ei ole ongelmia. Se on ollut hyvää, sanoi Jetsin päävalmentaja Paul Maurice ottelun jälkeen.
Laineesta Mauricelta ei enää edes kysytty. Kaikki tietävät, että niin hänen kuin joukkueen kohdalla on tällä hetkellä paljon korjattavaa.
Jets pelaa seuraavan kerran vasta keskiviikon kierroksella. Pieni tauko tulee varmasti kaikkien kohdalle hyvään paikkaan.