Laine_Playoffs

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia on pitänyt myös NHL:ää otteessaan maaliskuun 12. päivästä lähtien, eikä vihreää valoa pelien jatkumiselle ole vielä annettu. Erityisen rankkaa tauko on ollut pelaajille, jotka ovat joutuneet tyytymään normaalien treenien sijaan harjoitteluun kotioloissa.

Monet suomalaispelaajat lensivät kauden keskeytyessä kotimaahan viettämään aikaa läheistensä kanssa ja pitämään kuntoa yllä. Yksi heistä oli Winnipeg Jetsin tähtihyökkääjä Patrik Laine, joka on yrittänyt saada aikansa kulumaan kotikulmillaan Tampereella.

  • Olen jonkin verran katsellut televisiosta erilaisia sarjoja ja elokuvia. Lisäksi on tullut pelattua paljon golfia ja toki huolehdittua fyysisestä kunnosta siinä sivussa. Aika on kieltämättä käynyt usein pitkäksi, Laine kertoi videopuhelussa perjantaina.

Jääkiekko pysyy mielessä

Monien muiden pelaajien tavoin myös Laine kaipaa normaalia kiekkoarkeaan, varsinkin kun peleillä on keväällä erityinen merkitys. Kun kausi laitettiin tauolle, Jets oli juuri kivunnut neljän ottelun voittoputkensa ansiosta Central-divisioonassaan neljänneksi ja Läntisessä konferenssissa ensimmäiselle villi kortti -pudotuspelipaikalle.

NHL:n johtoporras komissaari Gary Bettmania myöten on moneen kertaan vakuuttanut, ettei käynnissä olevaa kautta peruttaisi, vaan pelit pyrittäisiin viemään jollain keinolla päätökseen.

Ikimuistoiset hetket: Patrik Laine

  • Rehellisesti sanottuna pelaisin mieluummin jääkiekkoa, se on selvä. Pakko myöntää, että jääkiekkoa on kova ikävä, Laine myönsi.

Laine uskoo, ettei pitkä tauko peleistä voi olla näkymättä pelaajien otteissa, vaikka liiga tarjoaisikin joukkueille mahdollisuuden ylimääräiseen harjoitusjaksoon ennen kaukaloon palaamista.

  • Oma pelaaminen tuntuisi ainakin aluksi hirveältä, pitkälti sen takia, ettei tässä ole päässyt luistinten päälle moneen kuukauteen. Ylimääräinen harjoitusleiri tulisi varmasti monelle tarpeeseen. Mutta uskon tuntuman löytyvän pian, sillä pelaajat ovat saaneet levätä ja ladata akkujaan tosipelejä varten, Laine analysoi.

Laukaisuoppia muilta tähdiltä

On luonnollista, että joukkueidensa pelaavaan kokoonpanoon murtautuneet nuoret tähdenalut ottavat kauden mittaan oppia ja imevät kaiken mahdollisen tiedon kokeneemmilta konkareilta. Kuluva kausi on 22-vuotiaalle Laineelle jo NHL-uran neljäs, mutta tamperelainen myöntää, että oppimista on tapahtunut merkittävästi etenkin tällä kaudella.

  • Kokonaisvaltaisessa pelaamisessa olen mielestäni ottanut suuria harppauksia eteenpäin. Aikaisemmista vuosista poiketen olen kerännyt tällä kaudella enemmän syöttöpisteitä kuin tehnyt maaleja. Otteet ovat olleet myös tasaisempia verrattuna edellisiin kausiin, Laine kertoi.

Maalintekijäksi profiloitunutta Lainetta verrataan yhä jonkin verran Washington Capitalsin venäläiskapteeni Aleksandr Ovetshkiniin, jonka tavaramerkki on tulinen laukaus suoraan syötöstä B-pisteen kaarelta. Laine myöntää katsellessaan videopätkiä NHL:n kaikkien aikojen maalipörssin kärkikymmenikköön nousseesta Ovetshkinista.

  • Jonkin verran tulee katseltua parhaiden pelaajien suorituksia, ja niistä tarttuu aina jotain mieleen. Ovetshkinin suorituksia enimmäkseen, mutta esimerkiksi (Steven) Stamkosin maalintekoa on tullut katseltua myös, Laine paljasti.

Neljän kauden aikana Laineen mieleen on jäänyt monia yksittäisiä otteluita aina perinteisistä ulkoilmaotteluista pudotuspelisarjojen kiihkeisiin kamppailuihin. Mutta yksi nousee kuitenkin ylitse muiden.

  • Kyllä se on debyyttiotteluni NHL:ssä. Perheeni tuli tuolloin paikan päälle katsomaan sitä, ja tunne oli uskomattoman hieno. Muistan sen oikein hyvin, voitimme kyseisen pelin ja tein siinä heti maalin. Debyytit ovat muutenkin aina todella erityisiä, sillä ne tapahtuvat vain kerran, Laine kiteytti.

Median pyöritys tiivistahtisen runkosarjan aikana on välillä hurjaa, ja sen on saanut kokea myös Laine, jonka pelaamista on ehditty kritisoida neljän kauden aikana. Pitkät maalittomat jaksot ovat antaneet usein aihetta epäillä suomalaislaiturin pelillistä panosta Jetsin miehistössä, mutta kokonaisvaltaisen pelaamisen kehityttyä on arvostelu jäänyt kuluvalla kaudella vähäisemmäksi.

  • Pyrin olemaan itselleni aina rehellinen. Tällä kaudella pelaaminen on ollut parempaa, vaikka osumia ei ehkä ole tullutkaan samaan tahtiin. Kylmät jaksot kuuluvat joskus arkeen, mutta kuluvalla kaudella niitä on ollut huomattavasti vähemmän. Näin ollen kehitystä on kai tullut, Laine summasi.