Tampa Bay paineli sunnuntaina kahden maalin johtoon jo ensimmäisen erän keskivaiheilla. Tämän jälkeen Canadiensin Josh Anderson epäonnistui rangaistuslaukauksessa, mutta kotijoukkue tuli vielä maalin päähän ylivoimalla ennen erätaukoa. Toisessa erässä Lightning iski taas kahdesti peräkkäin. Montreal teki ottelusta lopulta tiukan kahdella kavennuksella ennen vieraiden viimeistä sinettiä tyhjään rysään.
- Olisihan se paljon mukavampaa jäädä tauolle, jos olisimme voittaneet yhdeksästä viime ottelusta kahdeksan. Näitä kuitenkin sattuu. Pidämme pienen tauon ja sitten jatkamme hommia. Pelejä on jäljellä vielä paljon. Jos voitamme enemmän kuin häviämme, niin katsotaan, minne päädymme, Montrealin slovakkihyökkääjä Juraj Slafkovsky toivoi.
- Tulokset huomioiden tämä tuntuu hyvältä ajoitukselta tauolle. Olen kuitenkin varma, että kaikki haluaisivat mieluusti jatkaa pelaamista ja yrittää kääntää tämän tilanteen päälaelleen.
Canadiens on Atlantic-divisioonassa viimeistä edellisellä sijalla. Ero kolmospaikalla olevaan Lightningiin kasvoi 11 pisteeseen, ja Tampa Bayn etuna on myös yksi rästipeli. Itäisen konferenssin toiseen villiin korttiin Montrealilla on tällä hetkellä matkaa kuitenkin vain kuusi pistettä.
- En usko, että minun tarvitsee vakuutella näille pelaajille mitään. He tietävät, mihin kykenevät. En aio kerjätä ja puskea ketään jatkamaan taistelua. Kaikki lähtee yksilöstä itsestään. Kaikki tarvitsevat nyt tauon. Käymme tarvittavat asiat läpi, kun kokoonnumme taas yhteen, Canadiensin päävalmentaja Martin St. Louis sanoi.
- Ajatusmaailmamme ei ole muuttunut. Harjoitusleiristä alkaen tähtäimemme on ollut taistella pudotuspelipaikasta. Olemme taistelleet mukaan siihen asemaan aiemminkin ja tiedämme, että tämä ryhmä kykenee siihen uudelleen. Nyt täytyy vain kasata rivit ja palata tauolta valmiina pelaamaan hyvää, tuloksekasta jääkiekkoa, kannusti puolestaan Montrealille kaksi maalia tehnyt Brendan Gallagher.
Siinä missä Canadiens jää tauolle ja pelaa seuraavan kerran vasta lauantaina 22. helmikuuta Ottawa Senatorsia vastaan, Laine lähtee Suomen maajoukkueen mukaan. Hänen on määrä olla yksi kärkihahmoista Leijonien 4 Nations Face-Off -joukkueessa, jossa kaikki alkaa taas nollasta ja pelikaveritkin saattavat valikoitua pitkälti Laineen huippuominaisuuksien perusteella.
Turnaus on Laineelle henkilökohtaisestikin arvokas mahdollisuus päästä taas onnistumisten makuun. Hän kantoi maajoukkueen paitaa viimeksi kaudella 2016-17.
Laine pelasi sunnuntain tappiossa Canadiensin kolmannessa hyökkäysketjussa Joel Armian ja Jake Evansin vierellä. Hän sai reilut 11 minuuttia jääaikaa ja kirjautti yhden laukauksen maalia kohti. Yhdessä vaiheessa Laine näytti sisun merkkejä saadessaan Bell Centren hurraamaan vahvalle taklaukselle, mutta lopulta tilastoriviin merkittiin yksi rangaistus sekä miinus yksi.
Laineen koko kauden saldona on nyt 27 ottelua tehoin 12+6=18. Seassa on yksi hattutemppukin, mutta vastustajan verkko pöllysi edellisen kerran tammikuun 19. päivänä.
Suomi aloittaa pelinsä 4 Nations Face-Off -turnauksessa torstaina ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. Lauantaina vastassa on Ruotsi, ja seuraavan viikon maanantaina Kanada. Alkusarjan kaksi parasta joukkuetta kohtaavat vielä loppuottelussa 20. helmikuuta.