KupariPrimary59

Suomalaishyökkääjä Rasmus Kupari on osallistunut loppukesän aikana seuransa Los Angeles Kingsin nuorten pelaajien kehitysleirille. Pian alkavat NHL-joukkueiden varsinaiset harjoitusleirit, joissa kokoonpanoja ruuvataan kohti lokakuussa alkavaa sarjakautta.

Kings varasi Kuparin vuonna 2018 ensimmäisellä kierroksella 20. varausvuorolla. Hän oli tuolloin toiseksi alhaisimmalla numerolla varattu suomalainen. Alhaisin varaus oli kolmantena huudettu Jesperi Kotkaniemi, jonka nappasi Montreal Canadiens.
Kupari solmi heti varaustilaisuuden jälkeen Kingsin kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen, mutta hän pelasi kuitenkin ensimmäisen kauden Liigassa Oulun Kärppien riveissä saaden samalla taskuunsa SM-hopeaa edellisvuoden mestaruuden jatkoksi. Samalla kaudella irtosi myös alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Kaudeksi 2019-2020 Kupari siirtyi Pohjois-Amerikkaan totuttelemaan pieneen kaukalon peliin ja vauhtiin. Alkukausi meni AHL:ssä Ontario Reignissä kohtalaisesti, mutta kausi päättyi kesken, kun suomalaishyökkääjä loukkaantui vuodenvaihteessa nuorten MM-kisoissa. Kuparin eturistiside leikattiin, ja hän pääsi palaamaan kaukaloihin vasta seuraavalla kaudella.
Viime kaudella hän pääsi pelaamaan melko ehjän kauden ja tilille karttui AHL:ssä 32 peliä, joissa hän viimeisteli tehot 8+15=23. Kupari teki myös NHL-debyyttinsä Kingsin paidassa ja viimeisteli avausmaalinsa Colorado Avalanchen verkkoon.
- Pelaaminen tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Kesä meni Suomessa hyvin, ja viime kausi oli itselleni iso. Pääsin pelaamaan Reignissä hyvän kauden ja muutaman pelin myös Kingsissä. Odotan tulevaa kautta mielenkiinnolla, Kupari kertoi Kingsin kehitysleirin päätteeksi viime viikolla.
- Leiri meni mukavasti, ja samalla pääsi tutustumaan uusiin pelaajiin. Kävimme läpi asioita, joita hyökkääjänä täytyy tietää, hän jatkoi.
Viime kausi sujui AHL:ssä hienosti, mutta NHL:ssä tontti jäi vielä melko vaatimattomaksi.
- Peli on totta kai hieman erilaista Pohjois-Amerikassa, koska kaukalo on pienempi. Viime kaudella pyrin työstämään enemmän suoraviivaista peliä ja kiekon toimittamista maalille. Euroopassa on enemmän tilaa ja aikaa kiekon kanssa. Myös fyysisempi pitää pystyä olemaan, Kupari mietti.

  • Haluan käyttää vahvuuksiani, kuten nopeutta, myös jatkossa, mutta minun pitää olla vieläkin suoraviivaisempi ja laukoa enemmän. Töitä pitää tehdä joka päivä.
    NHL-leirit käynnistyvät kohta, ja myös Kupari nähdään Kingsin leirillä taistelemassa pelipaikasta maailman kovimmassa kiekkosarjassa. Suomalaishyökkääjä on pelannut suurimman osan urastaan keskushyökkääjänä, mutta hänet on nähty myös laiturina.
    Kupari kertoi, että tulevalla kaudella on tavoitteena lunastaa paikka Kingsin kokoonpanosta. Pelipaikka on toissijainen asia.
    - Voin pelata myös laiturina, vaikka olen ollut sentteri suurimman ajan urastani. Pitää kuitenkin olla valmis ottamaan vastaan se pelipaikka, jota tarjotaan. Olen valmis pelaamaan myös laidalla, jos sitä tarvitaan. Odotan mielenkiinnolla kauden alkua.
    Kuparin kolmivuotista tulokassopimusta on jäljellä vielä kaksi kautta. Sopimuksen kahden ensimmäisen kauden aikana hän ei pelannut lainkaan NHL:ssä, joten sopimus astui varsinaisesti voimaan vasta viime kauden alussa.