Skip to main content

Komarov palaa Torontoon odotettuna vahvistuksena

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Kun Leo Komarov teki ensimmäisen NHL-sopimuksensa 2012, se oli vuoden sopimus, kaikkine bonuksineen arvoltaan 1,2 miljoonaa taalaa. Komarov oli vakuuttanut Maple Leafsin tuolloisen GM:n Brian Burken vuoden 2012 kotikisoissa Helsingissä.

– Hän ei ole isokokoinen, mutta hän on vauhdikas, räjähtävä, röyhkeä ja taitava. Häntä vastaan on vaikeaa pelata, Burke sanoi.

Komarovin ensimmäisestä kaudesta tuli työsulun vuoksi tynkäkausi, mutta hän ehti 42 ottelussaan hurmata fanit, ja kun joukkue eteni vielä pudotuspeleihinkin, oli kausi hänen kohdaltaan hyvä, vaikka tehopisteitä tulikin vain yhdeksän.

Mutta ei Burke ollut Komarovia Torontoon maalitykiksi hankkinutkaan.

– NHL oli minulle unelmien täyttymys, kaikkihan siellä haluavat pelata. Tiesin, että työsulun riski oli suuri, mutta otin oman riskin ja tein sopimuksen. Oli vähän harmi, että sain pelata siellä vain puoli kautta, mutta oli se hienoa elämää. Aika lailla sellaista kun kuvittelin, Komarov totesi Leijonat-lehdelle toukokuussa.

Burke ei odottanut Komarovista maalitykkiä, mutta Komarov itse oli huolissaan olympiapaikastaan, jos hän jäisi NHL:ään kaudeksi ja joutuisi pelaamaan vain nelosketjulle jääviä minuutteja. Kun Leafs ei myöskään ollut valmis nostamaan palkkatarjoustaan Komarovia miellyttäväksi, hän palasi KHL:n Moskovan Dynamoon, jossa hänet otettiin vastaan sankarina.

– Toronto tarjosi minulle kahden vuoden sopimusta, mutta kun oli olympiavuosi tulossa, mietin mistä saisin eniten peliaikaa. NHL:ssäkin minuutit olisivat voineet jäädä pieniksi ja kun toisaalta tiesin, että Dynamossa oli tarjolla tuttu rooli ja ympäristö, ajattelin, että olympiapaikka oli enemmän itsestäni kiinni, jos pelaisin KHL:ssä, hän sanoo.

Komarov sai olympiapaikan, ja voitti pronssia, ja samaan aikaan Torontossa huomattiin, millainen reikä hänen kohdalleen kopissa oli syntynyt. Maple Leafs joutui keväällä pahaan syöksykierteeseen ja putosi lopulta kokonana pudotuspeleistä.

Edellisellä kaudella romahdusta ei ollut tullut - sitä edellisellä oli - joten uusi GM Dave Nonis halusi tuoda koppiin Komarovin kaltaisia sytyttäjiä.

– Se oli meille tärkeä asia. Leon ja Stephane Robidaksen kaltaisten pelaajien tuominen koppiin vahvistaa sitä. Kaksi vuotta sitten me olimme yksi liigan taistelevimmista joukkueista ja meidän pitää saada pelaajistamme enemmän irti kuin viime kaudella, Nonis sanoi Toronto Starissa.

Heinäkuun alussa Komarov teki toisen NHL-sopimuksensa, kun Nonis oli lentänyt Suomeen tapaamaan häntä.

- Kävimme hänen kanssaan hyvän keskustelun. Hän sanoi, että onnistuminen on ihan minusta itsestäni kiinni, Komarov kertoi Ilta-Sanomille.

Komarov saanee nyt paremman tilaisuuden näyttää taitonsa, sillä uusi sopimus on nelivuotinen, ja arvoltaan 11,8 miljoonaa dollaria.

Nyt hän palaa Torontoon paitsi tuttuna vastustajia ärsyttävänä Komarovina, myös pelaajana, jolta odotetaan enemmän tehoja. Viime kaudella hän teki Dynamossa 34 pistettä 52 ottelussa, mikä riitti koko liigan pistepörssissä sijalle 36, ja Dynamon pistepörssissä – ykkössijalle.

– KHL:ssä pelaaminen on ollut huikea juttu omalle kehitykselleni. Dynamokin on tuntunut pitävän minusta. Ensimmäinen sopimukseni oli kahden vuoden sopimus, sen jälkeen olen tehnyt aina vain vuoden sopimuksia, ja olen viihtynyt hyvin. KHL on tällaisille keskiluokan pelaajille, kuten minä, hyvä vaihtoehto, Komarov sanoi Leijonat-lehdelle.

– En ole suunnitellut uraani tarkasti, vaan olen reagoinut tilanteisiin. Välillä on ollut parempia kausia ja olen voinut pohtia vaihtoehtoja, jos joku toinen seura on ollut kiinnostunut. En tosin ole paljon seuroja vaihdellut, ja lähtö on aina ollut vaikeaa, sillä olen viihtynyt jokaisessa paikassa.

Nelivuotinen sopimus Toronton kanssa tuo ainakin hieman turvaa seuraaviksi vuosiksi.

Katso lisää