Kimmo Timonen viimeistä kertaa pyttyjahtiin
Teksti Risto PakarinenKimmo Timonen on leikitellyt ajatuksella lopettaa uransa jo vuosia, mutta on aina löytänyt kipinän harjoitella ja pelata NHL-tasolla, mutta mikään ei kerro enemmän kuopiolaispuolustajan kovasta halusta pelata kuin hänen viikolla tapahtunut paluunsa.
Jos hän olisi etsinyt pienintäkin ovea, josta luikahtaa ohi eläkepäiville, veritulppa pohkeessa ja molemmissa keuhkoissa olisi varmasti ollut riittävän hyvä syy nostaa hokkarit hyllylle.. Mutta hän halusi omien sanojensa mukaan päättää uransa luistimet jalassa.

– Tämä on viimeinen kauteni ja jos minulla on pienikin mahdollisuus pelata kausi terveyden kannalta turvallisesti loppuun, haluan katsoa sen kortin. Paluu tositoimiin on ollut tavoitteeni viimeiset pari kautta ja nyt olen täällä, Timonen kertoi maanantaisen Carolina-ottelun jälkeen.
– Tunsin oloni aika hyväksi matsin jälkeen, tästä on hyvä jatkaa, mutta edessä on vielä paljon töitä. Tunteet olivat pinnassa kansallislaulun aikaan, sillä 3-4 kuukautta sitten en kuvitellut olevani tässä nyt .
Jos hän ei osannut kuvitella paluutaan NHL-kaukaloihin, ei hän varmaankaan myöskään arvannut, että paluu tapahtuisi Chicago Blackhawksin paidassa, mutta niin vain kävi. Kun Timoselle alkoi käydä selväksi, että Flyersin pudotuspelipaikka oli parhaimmillaankin epävarma, hän keskusteli joukkueen GM Ron Hextallin kanssa mahdollisuuksistaan.
– Juttelin Ronin kanssa siitä, mitä tekisimme. Kerroin, että tavoitteeni on voittaa Stanley Cup ja siitä kaikki sitten lähti. Flyerskin on nyt lähellä pudotuspelipaikkaa, mutta olen innoissani siirrosta Chicagoon.
Eikä ihme, onhan Blackhawks voittanut Stanley Cupin kahdesti viime vuosina: 2010 ja 2013.

Jos on Timonen innoissaan, yhtä mielissään oli Chicagon seurajohto, joka maksoi Timosesta toisen kierroksen varausoikeuden ensi kesän draftissa ja toisen varausoikeuden vuoden 2016 draftissa. Jos Chicago pääsee kolmannelle kierrokselle, varausvuoro paranee kolmannen kierroksen varaukseksi, ja jos Blackhawks etenee finaaliin, siitä tulee toisen kierroksen varausvuoro. Muussa tapauksessa Flyersin saa neljännen kierroksen varausoikeuden vuonna 2016.
Myös valmentaja Joel Quenneville oli tyytyväinen uuteen hankintaan.
– Minun mielestäni hän oli varsin varma. Pidin hänen pelistään, pidän hänen tavastaan ajatella ja lukea peliä. Hänestä tulee meille hyvä vahvistus. Hän kertoi ottelun jälkeen tuntevansa olonsa hyväksi, joten ottelu oli hänelle varmaankin hyvä testi, hän totesi.
Timonen pelasi ensimmäisessä ottelussaan hieman yli 17 minuuttia.
Philadelphia Flyersin GM Hextall ainakaan ei ylläty, jos Timonen nousee nopeasti huipputasolle.
– Hän on levännyt ja hän on varmaankin elämänsä kunnossa, Hextall totesi.
– Timonen on ainutlaatuinen pelaaja. Hän on 39-vuotias, mutta jos hän pelaa sillä tasolla, jolla pystyy parhaimmillaan pelaamaan, hän on Chicagolle todellinen piristysruiske.
Timoselle itselleen jo paluu oli piristysruiske.