Suomalaisista tulevaisuuden lupauksista kolme hyökkääjää on alkanut erottumaan omaan kastiinsa ensi kesän NHL Draftia silmällä pitäen. Kasper Halttunen oli ainoa, joka sai A-luokituksen NHL:n kykyjenetsintäorganisaatio Central Scoutingin kauden ensimmäisessä listauksessa. Lenni Hämeenaho nostettiin myöhemmin mukaan A-ryhmään eli potentiaalisiin ykköskierroksen varauksiin.
Ja sitten on Emil Järventie, joka on joidenkin papereissa ikäluokan paras suomalaislupaus. Hän on ykkönen myös, jos mittarina käytetään perhesuhteita. Emilin isä Martti Järventie piipahti pelaamassa yhden NHL-ottelun vuosituhannen vaihteessa ja kuului aikansa huippupuolustajiin Suomessa.
Emilin veli Roby Järventie kiekkoilee farmiliiga AHL:ssä. Hän on ollut tällä kaudella valitettavasti suuren osan ajasta sairastuvalla, mutta lukeutuu Ottawa Senatorsin mahdollisiin tuleviin NHL-kasvoihin.
Emilin NHL-osoitetta emme tietenkään vielä tiedä, mutta hän päätynee johonkin pohjoisamerikkalaiseen kiekkokaupunkiin joko ensimmäisellä tai toisella kierroksella. Siihen saavutukseen perhesuhteilla on ollut iso merkitys. Esikuvia löytyy toki myös rapakon takaa.
- Pienestä pitäen olen seurannut iskää sekä molempia veljiä hallilla. He ovat isoin tekijä siinä, että olen tässä kohtaa urallani. Jos jotain änäripelaajaa mietin, niin sanoisin New York Islandersin hyökkääjä Mathew Barzal. Mutta perhe on ollut suurin esikuva. Ilman heitä en olisi tässä, Ilveksen junioreissa ja Kooveen Mestis-joukkueessa tällä kaudella esiintynyt Emil kertoi Jääkiekkoliiton verkkosivuilla.
Ensi kesänä voi tietenkin ottaa pientä veljeskilpailua. Ottawa varasi Robyn toisella kierroksella numerolla 33, ja Emil halunnee itselleen perheen korkeimman varausvuoron.
- Ei siinä nuoressa iässä muuta halunnutkaan tehdä kuin katsoa iskän ja veljen pelejä ja käydä hallilla pyörimässä. Siitä se lähti. Meistä veljeksistä nuorin Max pelaa myös hyökkääjänä, Emil jatkoi.
Lisää aiheesta: [Kymmenen seurattavaa asiaa NHL:n kevätkaudelle\]
Myös äiti ollut vaikuttajana
Jääkiekkoilevat isät kertovat yleensä haastatteluissa, ettei jälkikasvua millään muotoa pakoteta lajin pariin. Mutta moni nuorukainen valitsee pukukopit ja kaukalot elämäkseen.
Yksi ensi kesän NHL Draftin lupauksista on Oliver Bonk. Hänen tshekkiläinen isänsä Radek Bonk varattiin kesällä 1994 NHL:ään varaustilaisuuden kolmantena pelaajana. Radek oli hyökkääjä, mutta Oliver luutii NHL-unelmaansa kohti OHL-junioriliigan London Knightsin takalinjoilta. Hän johtaa OHL-keltanokkapuolustajien pistepörssiä ja on kaikkien tulokkaiden joukossa kakkosena.
Kiekkotietämyksen kasvattaminen on Oliverilla aina vain yhden puhelinsoiton päässä.
- Me puhumme paljon. Hän (Radek-isä) oli puolustava hyökkääjä, joten hän pystyy selittämään minulle paljon puolustuspelistä. Ja hän tietää, mikä on hyökkääjien mielestä ikävää, joten hän opetti minulle paljon, mitä tehdä ärsyttääkseen heitä, Oliver kertoi The Hockey Newsille.