hakstol-bench

Syvissä vesissä räpiköinyt Philadelphia Flyers onnistui nousemaan maanantaina pintaan, kun se voitti Calgary Flamesin vieraskaukalossa 5-2 ja katkaisi peräti kymmenen ottelun mittaisen voitottoman putkensa. Kovan paineen alla työskennellyt Flyersin päävalmentaja Dave Hakstol sai pumpattua joukkueeseensa lisähappea onnistuneilla ketjumuutoksilla.

Flyersin viimeisestä varsinaisella peliajalla otetusta voitosta oli ehtinyt vierähtää melkein kuukausi. Hakstolin luotsaama ryhmä sai maukkaan revanssin Calgary Flamesista, jolle se oli hävinnyt marraskuun 18. päivänä katkerasti jatkoajalla lukemin 4-5. Flyers johti tuota ottelua ensimmäisen erän jälkeen 3-1.
Maanantain kamppailussa oli toinen ääni kellossa. Vaikka kotijoukkue Flames tekikin kamppailussa avausmaalin entisen maalivahtinsa Brian Elliottin taakse, ei Flyersin usko omaan tekemiseen loppunut.
Ennen maanantain ottelua kaikki merkit viittasivat vahvasti siihen, että Hakstolista tulisi kauden ensimmäinen potkut saanut NHL-päävalmentaja. Oikeaan aikaan tehdyt ketjumuutokset pelastivat kanadalaisluotsin ainakin toistaiseksi.

Hakstol rakensi ennen Flames-ottelua kakkosvitjan suomalaissentteri Valtteri Filppulan (1+1) ympärille ja istutti hänen laidoilleen Michael Rafflin (1+1) sekä Jakub Voracekin (0+3). Ketju löysi peliinsä yhteisen sävelen ja keräsi ottelussa yhteensä seitsemän tehopistettä.
- Koko joukkue teki lujasti töitä voiton eteen. Viime aikoina on tiettävästi ollut vaikeampaa, mutta jokainen pelaaja on silti pyrkinyt pelaamaan toisilleen. Tässä ottelussa se palkittiin, Hakstol summasi kamppailun jälkeen Sportsnetille.
Yksi ottelun sankareista oli Flyersin maalivahti Elliott, jonka paluu entisen seuransa kotihalliin Scotiabank Saddledomeen onnistui mainiosti. Elliottille kertyi torjuntoja huimat 43, ja hänet valittiin ottelun ykköstähdeksi.

elliott-save
  • Pitkän voitottoman putken katkaiseminen tuntuu totta kai helpottavalta. Jaksoimme pelata omaa peliämme loppuun asti, ja se palkittiin. Yritämme jatkaa samalla systeemillä myös seuraavassa ottelussa, Elliott kertasi NHL.comille.
    Päävalmentajat turvautuvat yleensä ketjumuutoksiin silloin, kun joukkueen pelillinen puoli ei vastaa odotuksia ja kaipaa piristysruisketta. Ne ovat usein tarpeen myös silloin, kun joukkueen yhteispeli on ajautunut liian kaavamaiseksi. Esimerkkejä onnistuneista ketjumuutoksista löytyy alkukauden ajalta runsaasti.
    Washington Capitalsin pelaaminen näytti joitakin viikkoja takaperin vastustajan näkökulmasta hyvin ennalta-arvattavalta, eikä siinä ollut viime kaudelta tuttua menoa ja meininkiä. Sitten päävalmentaja Barry Trotz löi yhteen vanhan tutkaparin Aleksandr Ovetshkin - Nicklas Bäckström. Capitalsin ykkösketjuun laitettu tehokaksikko raikasti joukkueen hyökkäyspelaamista saman tien.
    - Bäckström osuu tällä kaudella vielä monta kertaa. En olisi huolissaan hänen "vaisusta" alkukaudestaan, etenkään kun hän pelaa Ovetshkinin kanssa, Trotz vakuutteli The Washington Postille.
    On tärkeää, että valmentaja tiedostaa pelaajien vahvuudet ja saa ne joukkueen käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla. Itseluottamustaan löytäneen Flyersin tapauksessa suunta on nyt ylöspäin, ja Hakstolin suojatit voivat pitkästä aikaa keskittyä nousemaan sarjataulukossa kohti playoff-viivaa.