BOS-MTL: Pastrnak nousee maalipörssin kärkeen

NHL:n kausi jatkuu 1. elokuuta, jolloin pelataan pudotuspelipaikoista sekä sijoituksista pudotuspelikaaviossa. Harjoitusleirien edetessä perehdytään parhaisiin kauttaan yhä jatkaviin pelaajiin pelipaikoittain. Tänään vuorossa ovat oikeat laitahyökkääjät.

Tältä pelipaikalta löytyy laaja joukko NHL:n yllätyksellisimpiä pelaajia, jotka jokainen puolustus laittaa merkille ennen kohtaamista. Siitä huolimatta omissa heiluu väkisinkin.

1. David Pastrnak, Boston Bruins
Ainoastaan Aleksandr Ovetshkin pysyi Pastrnakin kyydissä maalipörssissä, ja se on jo itsessään melkoinen saavutus. Maurice "Rocket" Richard Trophy on vain tuorein osoitus Pastrnakin jyrkästä nousukiidosta NHL:n vaarallisimpien hyökkääjien joukkoon. Runkosarjan 48 maalin lisäksi tshekki alusti 47 osumaa ja iski näin muhkeat 95 tehopistettä 70 ottelussa.

2. Nikita Kutsherov, Tampa Bay Lightning
Viime vuosi nosti odotukset pilviin. Kutsherovin 85 pistettä 68 ottelussa olivat jälleen hieno saalis, ja venäläinen jatkoi Lightningin hyökkäyksen terävimpänä kärkenä. NHL:n pistepörssissä tehot riittivät seitsemänteen sijaan. Pisteitä tulee paljon, mutta myös tasaisesti; ennen taukoa Kutsherov teki vähintään yhden pisteen 23:ssa Lightningin 24 viimeisestä ottelusta.

COL-TBL: Kutsherov osuu läpiajosta jatkoajalla

3. Patrick Kane, Chicago Blackhawks
Kanen ensimmäisestä Stanley Cup -voitosta on jo kymmenen vuotta, mutta amerikkalainen ei silti näytä hyytymisen merkkejä. Tällä kaudella Blackhawks-tähti rikkoi tuhannen runkosarjapisteen rajan, ja ensi kaudella odotuksissa on myös tuhannes ottelu. Kane, 31, teki 70 ottelussa 33 maalia ja 84 tehopistettä, enemmän kuin esimerkiksi edelliskaudella täydellä ottelumäärällä. Hän on sarjan pelätyimpiä vastustajia ja pääsee taas tekemään taikojaan myös runkosarjan jälkeen.

4. Mikko Rantanen, Colorado Avalanche
Moni odottaa näkevänsä Rantasen taas kaukalossa, ja varmasti suomalainen itsekin on ikävöinyt tositoimia. Loukkaantumiset vaikeuttivat kautta ensin keskitalvella ja sitten ennen taukoa, eikä Rantanen päässyt pelaamaan runkosarjassa kuin 42 ottelua. Ne hän urakoi kuitenkin piste per peli -tahtiin ja näytti olevan matkalla uuteen piste-ennätykseensä. Nyt Rantanen on saanut kuntoutua rauhassa ja se on iso bonus Avalanchen hyökkäämiselle.

Mikko Rantanen jatkaa hyv�ss� maalitahdissa

5. Mitch Marner, Toronto Maple Leafs
Myös Marner oli pelaamassa vahvaa kautta. Hänelle pelejä kertyi 59 ja tehopisteitä 16+51=67. Näin ollen hän oli Maple Leafsin toiseksi tehokkain hyökkääjä, vaikka pelasi 11 ottelua vähemmän kuin kärkipaikan napannut Auston Matthews. Marnerin NHL-debyytistä alkaen vain neljä oikeaa laitahyökkääjää on tehnyt enemmän pisteitä suhteessa pelattuihin otteluihin.

SJS-TOR: Marner viimeistelee harhautuksen jälkeen

6. Mark Stone, Vegas Golden Knights
Kesken viime kauden Ottawa Senatorsista Nevadaan siirtynyt Stone on osoittautunut hankkimisen arvoiseksi. Runkosarjassa hän pelasi 65 ottelua tehoin 21+42=63 jääden vain kolmen pisteen päähän kuusi ottelua enemmän pelanneesta Max Paciorettysta Vegasin pistetilaston piikkipaikalla. Stone säkenöi peliälyllään myös maalintekosektorin ulkopuolella ja on arvokas moniulotteisena pelaajana, joka ei luista puolustusvelvoitteistaan.

FLA-VGK: Stone ajaa maalille ja laukoo ranteella

7. Vladimir Tarasenko, St. Louis Blues
St. Louis Bluesin kannalta tauon paras uutinen on tähtihyökkääjä Tarasenkon tervehtyminen. Leikkausta vaatinut olkapäävamma lokakuun lopussa oli kova isku, varsinkin kun venäläinen oli aloittanut kauden väkevästi tehden kymmenessä ottelussaan kymmenen tehopistettä. Yksi viime kauden Stanley Cup -mestarijoukkueen avainhahmoista on nakuttanut pisteitä tasaisesti jo muutaman vuoden ajan.

DAL-STL: Tarasenko tekee toisen maalinsa ylivoimalla

8. Blake Wheeler, Winnipeg Jets
Jetsin kapteeni jatkoi varmana suorittajana. Kahdella edellisellä kaudella Wheeler iski 91 pistettä, ja tällä kaudella 71 ottelun loppusaldo oli 65. Maaleja kertyi yli 20 jo seitsemännen kerran peräkkäin. Wheeler täyttää loppukesästä jo 34 vuotta, mutta sopimus jatkuu vielä vuoteen 2024, eikä Winnipegillä ole ainakaan tällä erää syytä valittaa isokokoisen luottomiehensä edesottamuksista.

9. Patrik Laine, Winnipeg Jets
Jos viime kauden 50 pistettä jättivät 30 maalista huolimatta kritisoitavaa, niin tämän kauden Laine on ollut taas täyttä rautaa. Tamperelainen teki tehot 28+35=63 vain 68 ottelussa, ja plus-miinuslukemakin palasi haastavan viime kauden jälkeen kunniallisiin lukemiin. Jetsin joukkueen sisällä Laine oli pistetilaston nelonen, mutta kolmantena ollut Wheeler olisi ollut ohitettavassa, jos väliin ei olisi jäänyt kolmea ottelua.

Ikimuistoiset hetket: Patrik Laine

10. Andrei Svetshnikov, Carolina Hurricanes
Kausi oli vasta toinen NHL:ssä, mutta Svetshnikov on nopeasti lunastanut hänelle kakkosvarauksena asetettuja odotuksia. Viime kauden vahva sisääntulo 20 maalin runkosarjalla oli pelkkää alkusoittoa, ja tällä kaudella Svetshnikov ylsi jo 24 osumaan, vaikka pelasi 14 ottelua vähemmän. Taitava venäläinen on löytänyt hyvän paikan Hurricanesin nuorten miesten huippuketjusta Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen viereltä.

CAR-NJD: Svetshnikov osuu Teräväisen syötöstä