Skip to main content

Kari Lehtonen näytti taitonsa arvostelijoille

Teksti Amalie Benjamin / NHL.com

ST. LOUIS – Kolme ottelua sitten yksi ja sama Dallas Starsin maalivahti pysyi tolppien välissä koko ottelun ajan. Se oli toisen kierroksen ottelusarjan avaus St. Louis Bluesia vastaan, ja Kari Lehtonen teki kaiken, mitä Stars häneltä odotti. Häntä kohtaan ammuttiin 32 laukausta, ja hän päästi vain yhden maalin.

Entä sitten seuraavat kaksi ottelua? No, ne eivät menneet ihan putkeen.

Sarjan toisessa ottelussa Lehtonen vedettiin pois maalilta ensimmäisen erän jälkeen, kun hän oli päästänyt viidestä laukauksesta kolme maalia. Sitten oli Antti Niemen vuoro käväistä maalilla; hänet kutsuttiin penkille kolmannessa ottelussa, kun toista erää oli pelattu vajaat kolme minuuttia. Niemen tilastot olivat aika tylyjä, 12 laukausta ja kolme maalia. Näistä lähtökohdista ei ollut kovin helppo lähteä torstaina pelattuun sarjan neljänteen otteluun.

Mutta Lehtonen ei piitannut menneistä vaan torjui 26:sta laukauksesta 24 ja kantoi Dallasin 3-2 –jatkoerävoittoon St. Louisista. Samalla otteluvoitot tasoittuivat 2-2:een.

Ja millaisia maaleja hän päästi? Vladimir Tarasenkon läpiajo, kun Dallasilla oli kuusi pelaajaa jäällä, ja Paul Stastnyn ohjaus St. Louisin pelatessa ylivoimaa neljällä kolmea.

”Juuri näin pitää pelata tähän aikaan kaudesta,” Lehtonen sanoi.

”Jos mielit voittaa, maalivahtien ja pelaajien täytyy yrittää parhaansa.”

Lehtonen antoi sen, mitä Stars tarvitsi, vaikka hänen pelinsä olisi ihan yhtä hyvin voinut levitä käsiin. Hän piti päänsä kylmänä ja teki tärkeitä torjuntoja, kuten Vladimir Tarasenkon ja Jaden Schwartzin kuvion vain 13 sekuntia ennen kuin Cody Eakin iski Dallasin voittomaalin, kun jatkoerää oli pelattu 2.58.

”Hän oli fantastinen,” Eakin kehui Lehtosta.

”Juuri ennen minun osumaani hän torjui mahtavasti. Kiekko tuli takaa, mutta hän painoi patjansa jäähän ja piti pelin käynnissä. Hän on ollut uskomaton. Hän on tehnyt ratkaisevia torjuntoja. Hän piti meidät pelissä mukana silloin, kun tarvitsimme sitä eniten. Hän tekee upeaa työtä.”

Stars tiesi kyllä pystyvänsä tekemään tarvittavat maalit, kunhan he eivät vain vajoaisi samanlaiseen kuoppaan kuin tiistaina, kun he hävisivät kolmannen ottelun 6-1.

”Sataprosenttisesti,” Dallasin kapteeni Jamie Benn sanoi.

”Kari astui esiin ja näytti, kuinka hän osaa pelata. Hän teki tärkeitä torjuntoja. Suuri ilta tämän joukkueen kannalta.”

Lehtosen esityksen pitäisi helpottaa Starsin valmentajan Lindy Ruffin elämää. Hänen kahden maalivahdin systeeminsä synkkä varjo ei enää häily joukkueen yllä, ei ainakaan ennen kuin lauantaina Dallasissa, kun joukkueet kohtaavat viidennen kerran. Ruff on sanonut kerta toisensa jälkeen, että he ovat edenneet tähän pisteeseen peluuttamalla kahta maalivahtia. Systeemi toimii, eikä hän ole ollut huolestunut sen takia.

Tottahan hän on joutunut vastaamaan maalivahteja koskeviin kysymyksiin, varsinkin sen jälkeen, mitä tapahtui toisessa ja kolmannessa ottelussa. Mutta kysymykset eivät olleet torstaina enää yhtä tiukkoja.

Ruffilta kysyttiin neljännen ottelun jälkeen kommenttia maalivahdista, ja ilmekään ei värähtänyt, kun hän vastasi: ”Nyt meidän täytyy taas päättää, kumpi maalivahdeista pelaa seuraavassa ottelussa.”

Katso lisää