Joha_mf

Carolina Hurricanes koki sunnuntaina todellisen nöyryytyksen, kun se hävisi TD Gardenissa pelatun Itäisen konferenssin finaalisarjan toisen ottelun Boston Bruinsille maalein 2-6. Nyt hurrikaaneilla on aikaa koota rivinsä uudestaan järjestykseen, kun sarja siirtyy tiistaina Raleigh'iin.
Playoffeissa ei turhaan korosteta joukkueen merkitystä. Joukkue voi koostua taitavista yksilöistä, joilla on erilaisia ominaisuuksia. Mutta viime kädessä päätyyn saakka selviytyy se joukkue, joka on onnistunut yhteistyössään parhaiten.

Jokainen taalaliigan pudotuspeleihin tiensä selvittänyt joukkue pyrkii ensisijaisesti luomaan kannunmetsästysmatkastaan sellaisen, että joukkueena joko voitetaan tai hävitään. Voittavassa ryhmässä on monesti eri maiden kansalaisia, jotka tuovat persoonillaan porukkaan väriä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Bruinsin ja Hurricanesin välinen Itäisen konferenssin finaalisarja on nyt siinä pisteessä, että bostonilaiset ovat vieneet yllättävänkin selvästi kaksi ensimmäistä kamppailua nimiinsä kotihallissaan. Vaikka maaliero (11-4) kertookin karua kieltään joukkueiden tämän hetken tasoerosta, niin on silti muistettava, että ottelusarja on kaikkea muuta kuin selvä.
Rod Brind'Amourin luotsaama Hurricanes näytti playoffien avauskierroksella, että tänä keväänä on aivan turha alkaa tuomita sarjoja pelkän kahden pelatun pelin perusteella. Hurricanes pyyhkäisi Washington Capitalsin yli ja lähetti hallitsevan mestarin kesälomille oltuaan ensimmäisen playoff-kierroksen ottelusarjassa 0-2 tappiolla. Nyt sama pitäisi toistaa Bruinsia vastaan pelatavissa idän finaaleissa.
Bostonin konkarihyökkääjä David Backes kuitenkin uskoo, että Bruinsissa riittää laatua ja kokemusta käsitellä tämän hetken tilannetta. Yhdysvaltalaislaituri nostaa esiin varsinkin Bruinsin eurooppalaispelaajat, jotka ovat nousseet tänä keväänä suureen rooliin.
Lisää aiheesta: [Teräväinen määrää tahdin\]
- Tämä on ollut joukkueelle hienoa aikaa. Pelaajat eri maista ja erilaisista ympäristöistä vetävät köyttä samaan suuntaan ja ovat auttaneet joukkuetta hitsautumaan yhteen. Pudotuspeleissä on mielestäni erittäin tärkeää, että jokainen tuntee kuuluvansa joukkueeseen, vaikka rooli ja peliaika olisivatkin vähäisiä, Backes korosti.
Kokenut 35-vuotias hyökkääjä muistelee aikoja, jolloin hän pelasi St. Louis Bluesin paidassa yhteensä 10 kautta. Nuottipaitojen ryhmädynamiikka auttoi moni pelaajia varsinkin kieliasioissa.
- Pelasin myös St. Louisissa paljon eurooppalaistaustaisten pelaajien kanssa. Heidän kohdallaan kielitaito nousi monesti esille. Muiden muassa Vladimir Tarasenkolla oli alkuun hyvin suuria vaikeuksia ymmärtää pohjoisamerikkalaisten puhetta. Pelasimme samassa ketjussa ja yritin monesti selittää hänelle yksinkertaisia pelillisiä juttuja. Mutta hän oppi lopulta todella nopeasti yhteiset asiat, ja uskon sen johtuvan pitkälti siitä, että Bluesissa meillä oli tiivis yhteisö, jossa kaikki tukivat toisiaan. Samaa olen havainnut myös Bostonissa, Backes jatkoi.
Yhdeksi Backesin mainitsemista onnistujista voidaan nimetä Bruinsin ruotsalaishyökkääjä Marcus Johansson, 28, joka hankittiin New Jersey Devilsistä kesken runkosarjan. Taiturimainen laitahyökkääjä on kerännyt pudotuspelien 13 ottelussa tehot 3+6=9.

BOS-CAR: Johansson iskee irtokiekon reppuun

Puolustaja Brandon Carlo näkee monikulttuurisuuden playoffeissa vain vahvuutena. Kun kaikilla on mielessä sama tavoite, on toimintaan helppo hypätä mukaan.
- Eurooppalaiset pelaajamme ovat sopeutuneet joukkueeseen todella hyvin. Se tekee koko toiminnasta hauskaa, kun osalla on täysin erilaisia rutiineja esimerkiksi otteluihin valmistautumisessa. Esimerkiksi David Pastrnak tekee asiat hyvin omalla tyylillään, Carlo hekotteli.

BOS-CBJ: Pastrnak yllättää Bobrovskin

  • Mutta saamme loppupelissä olla kiitollisia, että he ovat rikastuttaneet meitä amerikkalaisia tavoillaan ja erilaisilla tyyleillään, hän kiitteli.
    Mutta joskus pelaajien monikulttuurisuus tuo myös haasteita, jotka puolestaan mittaavat joukkueiden valmentajien kyvyt. Päättyneen runkosarjan kevätkaudella Carolinan kotiyleisöä voitto-otteluiden jälkeisillä tempauksillaan ihastuttaneet pelaajat joutuvat nyt yhdessä miettimään keinoja, kuinka käynnissä oleva ottelusarja pystytään vielä kääntämään juhlaksi.
    Vielä päävalmentajana kokematon Brind'Amour myöntää, että haasteita alkaa pulpahdella pintaan eteen silloin, kun joukkueen ilmapiiri on hermostunut ja peli ei kulje.
    [Lue ottelusarjan BOS-CAR kaikki jutut täältä]
    - Valmentajana sitä pyrkii pitämään huolen siitä, että joukkueessa säilyy tekemisen meininki ja hyvä henki. Ryhmässämme pelaajia eri maista. On suomalaisia, venäläisiä ja tshekkejä, mutta sitä ei todellakaan yhteisessä tekemisessä tiedosta. Jokainen tietää roolinsa ja pyrkii tekemään parhaansa. On toki tullut eteen tilanteita, jolloin on ymmärretty joku asia väärin, mutta onneksi asiat on pystytty kertomaan oikealla tyylillä, Brind'Amour muotoili.
    Hurricanes yrittää kaventaa ottelusarjaa tiistaina Sebastian Ahon, Teuvo Teräväisen ja muiden eurooppalaispelaajiensa johdolla. Jos Bruins karkaa 3-0 johtoon, Carolina olisi jo kuilun partaalla.