20171227_vesalainen

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue aloitti tiistaina urakkansa jääkiekon nuorten MM-kisoissa, kun ohjelmassa oli alkusarjan ottelu Kanadaa vastaan. Vaahteranlehtipaitojen viimeistelytehokkuus oli liikaa Nuorille Leijonille, joten Kanada otti turnauksen avausvoittonsa lukemin 4-2 (3-1,1-1,0-0).

Kanadan hahmo ottelussa oli Tampa Bay Lightningin tulevaisuuden lupaus Taylor Raddysh, joka alusti yhden maalin ja viimeisteli joukkueensa neljännen osuman vastahyökkäyksen jälkimainingeissa.
Suomi ei ollut ottelussa missään vaiheessa helisemässä, mutta huonot kiekolliset ratkaisut antoivat kanadalaisille mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin, jotka he käyttivät tehokkaasti.
Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas kommentoi YLE:n haastattelussa, että tappiosta huolimatta ottelussa oli myös paljon hyvää.
- Turnaus on vasta alussa, meidän pelissä oli paljon hyvää. Sitä mukaa kun turnaus etenee, pelin pitää kehittyä. Emme tietenkään ole tyytyväisiä tappioon. Pieniä pelillisiä asioita pitää vielä viilata. Siihen olen tyytyväinen, että jokainen jätkä löi itsensä tänään täysillä likoon.
Suomi nousi otteluun vielä mukaan muutamaankin otteeseen, mutta 3-2-kavennuksen jälkeen tullut Raddyshin salamamaali ratkaisi pelin.
Suomi toimitti kiekkoa maalille läpi ottelun, mutta parhaille maalintekopaikoille pääsy oli vaikeaa. Jos paikoille päästiin, Kanadan maalivahti Carter Hart oli loistavassa vireessä.
\[Lisää aiheesta: Tulevaisuuden NHL-tähdet kohtaavat Buffalossa]
Ottelu ratkesi käytännössä jo avauserään. Suomi oli etenkin avauserässä kiekollisesti aivan liian huolimaton. Vaikka Suomi olikin pelillisesti ottelussa hyvin mukana aivan loppuun asti, ensimmäisen erän kolme maalia omiin olivat ottelun kannalta liian kalliita.
- Ensimmäinen peli turnauksessa, osalla oli varmasti jännitystä ja siksi tuli virheitä kiekon kanssa. Se on inhimillistä jokaiselle ihmiselle. Tuokin osa-alue paranee varmasti kun turnaus etenee, totesi Ahokas.
Kanada iski ottelun avausmaalin viiden minuutin pelin jälkeen, kun suomalaisten virheen jälkeen Boris Katchouk karkasi läpiajoon ja runnoi kiekon Suomen maaliin Ukko-Pekka Luukkosen ohi.
Tilannetta tarkisteltiin pitkään videolta, ja vaikka tilanne tuomittiin maaliksi, ratkaisu herätti runsaasti keskustelua kiekkopiireissä. Katchouk nimittäin ajoi niin voimalla maalille, että maali näytti olevan pois paikoiltaan ennen kuin kiekko ylitti maaliviivan. Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas totesi ottelun jälkeen, että Suomi aikoo vaatia lisäselvitystä tilanteesta jälkikäteen.
Maalin jälkeen Suomen kapteeni Juuso Välimäki otti turhan jäähyn, ja Sam Steel viimeisteli Raddyshin syötöstä Kanadan toisen maalin ylivoimalla.
Suomi ei Kanadan terävästä alusta kuitenkaan lannistunut, vaan sai peliään kulkemaan paremmin erän loppua kohden. Nuorten Leijonien yritys palkittiin 12 minuutin pelin jälkeen, kun Aleksi Heponiemi laittoi Välimäen laukauksen jälkeen irtokiekon tyhjään maaliin.

Suomen huolimattomuus kuitenkin kostautui, kun heti maalin jälkeisessä vaihdossa Drake Batherson vei Kanadan taas kahden maalin johtoon. Tuo osuma jäi myös ottelun voittomaaliksi.
Toisessa erässä Suomi suoraviivaisti pelaamistaan ja pääsi sitä kautta paremmin hätyyttelemään Hartia Kanadan maalilla. Kavennus syntyi hieman ennen kolmannen erän puoliväliä, kun Henri Jokiharju tykitti kiekon Kanadan verkkoon ylivoimalla Eeli Tolvasen ja Otto Koivulan esityöstä.
Mainion ottelun pelannut Jokiharju oli selkeästi vahvuusalueellaan hyökkäyssiniviivalla ja kiekon kanssa, eikä nuorukaista huimannut, vaikka Kanada paineisti ja taklasi Suomen pakkeja rajusti läpi ottelun.
Maali oli oikeastaan ainoa valopilkku Suomen ylivoimapelissä, sillä muuten ylivoima oli erittäin staattista. Kun kiekko ei liikkunut riittävästi, Kanadan alivoimanelikolla oli helppo työ puolustaa se pois.

  • Erikoistilannepelaamista pitää vielä hioa. Meidän pitää pystyä pelaamaan hyökkäysalueella enemmän puheen kautta, ja saada sinne ymmärrys ja järki mukaan. Pieniä asioita pitää vielä parantaa, totesi Ahokas.
    Suomi pääsi kavennusmaalinsa jälkeen taas pelin syrjään kiinni ja jahtasi tasoitusta luoden muutamia vaarallisia maalipaikkoja.
    Sitten ensimmäisen erän ongelmat nostivat taas päätään. Suomi menetti kiekon keskialueella, ja Kanada pääsi nopeaan vastaiskuun. Raddysh pääsi laukomaan ylivoimahyökkäyksen jälkitilanteesta kääntölaukauksella kiekon reppuun.
    Kanada tuli kolmanteen erään myrskyn lailla ja kolisutteli tolppia jo avausminuuteilla.
    Suomi kuitenkin pääsi peliin taas mukaan ja onnistui luomaan pientä kiriä. Suomen mahdollista kavennusmaalia tarkasteltiin jo videolta, mutta kiekko ei tuomareiden mukaan ylittänyt maaliviivaa. Tilanteen rakensi pirteän ottelun pelannut nelosketju, jonka muodostivat Markus Nurmi, Joona Koppanen ja Juha Jääskä.
    Suomi sai vielä lopussa ylivoiman ja yritti saada tasoitusta aikaan ilman maalivahtia, mutta Hart ja Kanadan puolustus estivät Suomen lähentelyt.
    Suomi pelaa seuraavan ottelunsa torstaina Tanskaa vastaan. Ottelu alkaa kello 19 Suomen aikaa.