Orr_airborn

NHL:n ensimmäisellä vuosisadalla on nähty lukuisia supertähtiä, jotka ovat ottaneet lähtemättömästi paikkansa fanien sydämissä. Aika ajoin noiden tähtien joukosta erottuu poikkeuksellisia pelimiehiä, jotka saavat suorituksillaan nostettua fanien ahterit penkistä ja tarjoavat yleisölle roppakaupalla viihdettä sekä jännitystä illasta toiseen.
Laadimme oman listamme NHL:n ensimmäisen vuosisadan kymmenestä viihdyttävimmästä pelaajasta.

1. Bobby Orr
Tuulennopea hyökkäävä puolustaja toi liigaan aivan uudenlaisen ja ennennäkemättömän pelityylin ja muutti NHL-puolustajien roolia pysyvästi. Orr piti vastustajia pilkkanaan nappaamalla kiekon lapaansa omassa kenttäpäädyssä, luistelemalla koko kentän läpi ja survomalla limpun vastustajan uuniin. Orr on yhä ainoa puolustaja, joka on voittanut NHL:n pistepörssin - ja hän teki sen kahdesti (1970 ja 1975). Hän teki NHL:ssä keskimäärin 1,39 pistettä ottelua kohti. NHL:n ennätykset näyttäisivät aivan erilaisilta, jollei Orrin uran olisi katkennut polvivaivoihin harmittavan varhain. Orr on NHL-historian ainoa pelaaja, joka on voittanut samana vuonna (1970) Norris Trophyn, Art Ross Trophyn, Hart Trophyn sekä Conn Smythe Trophyn. Orr voitti NHL:n parhaalle puolustajalle annettavan Norris Trophyn ennätykselliset kahdeksan kertaa peräkkäin.
2. Mario Lemieux
NHL-fanien keskuudessa käydään ikuista väittelyä siitä, onko kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija Orr, Wayne Gretzky vai Mario Lemieux. Yksi asia on kuitenkin varma: viihdyttävyydessä Lemieux kuuluu ehdottomasti listan kärkipäähän.
- Mario toi tähän lajiin väriä. Hän oli kaukaloiden taiteilija, kuin Monet tai Rembrandt. Hän pystyi jäällä ollessaan luomaan mestariteoksen tyhjästä. Häneltä oli aina lupa odottaa jotain odottamatonta. Mario tarjosi meille korkeimman tason kiekkotaidetta, kuvaili kiekkolegenda Igor Larionov Lemieux'ta Hockey's Greatest -teoksessa.

Lemieux_cup

Lemieux sai pelaamisen näyttämään niin helpolta, että häntä haukuttiin toisinaan jopa laiskaksi. Mutta kaikki johtui siitä, että Mario oli uskomaton luonnonlahjakkuus. Kookas ja ulottuva sentteri oli todella taitava sekä syöttämään että laukomaan, ja hänen peliälynsä oli vertaansa vailla. Vastustajat olivat hätää kärsimässä, sillä Lemieux'n seuraavaa siirtoa ei yleensä osannut arvata ennalta kukaan.
3. Wayne Gretzky
Gretzky tuli NHL:ään 18-vuotiaana, kun WHA:n Edmonton Oilers liittyi liigaan kaudella 1979-80. Siitä alkoivat ennätysten murskajaiset. Gretzky nappasi jo tulokaskaudellaan NHL:n arvokkaimman pelaajan Hart Trophyn ja voitti pystin kahdeksan kertaa peräkkäin. Gretzkyn ja Jari Kurrin muodostama legendaarinen tutkapari johdatti Oilersin neljään mestaruuteen viiden vuoden sisään (1984, 1985, 1987, 1988), kunnes Gretzky siirtyi kohutussa kaupassa Los Angeles Kingsiin 1988. Gretzky on kaikkien aikojen ykkönen maaleissa (894), syötöpisteissä (1 963), tehopisteissä (2 857), hattutempuissa (50). Kun "The Great One" lopetti peliuransa vuonna 1999, hänellä oli hallussaan kaikkiaan 61 NHL:n ennätystä. Gretzky muutti uransa aikana Orrin tavoin koko lajin luonnetta ja raivasi tietä pienikokoisemmille taitopelaajille. Gretzky ei ollut kookas, mutta hän pystyi hyödyntämään vapaan tilan ja nopeasti eteen avautuvat tilanteet häikäisevällä peliälyllään.

gretzky_cup_1984_051817

4. Gordie Howe
Gordie "Mr. Hockey" Howe oli NHL:n ensimmäisiä supertähtiä ja nosti omalla vahvalla panoksellaan NHL:n kilpailemaan muiden suurten amerikkalaisten urheilusarjojen kanssa. Howen viihdyttävä pelityyli oli katsojille mannaa. Hän osasi luistella, taklata, tapella ja ennen kaikkea tehdä maaleja. NHL:ssä puhutaan vielä nykyäänkin "Gordie Howen hattutempusta", kun pelaaja tekee ottelussa maalin, antaa maaliin johtaneen syötön ja osallistuu tappeluun. On kuitenkin yllättävää, että Howelle itselleen kirjattiin noita "hattutemppuja" hänen 32 vuotta kestäneen NHL- ja WHA-uransa aikana vain kaksi.

howe012117

5. Pavel Datsjuk
"Magic Man" tarjosi NHL-faneille taituruutta, joka oli kuin toiselta planeetalta. Huumorintajuinen venäläissentteri nautti kollegoidensa vilpitöntä arvostusta, ja häntä rakastettiin katsomoissakin yli joukkuerajojen.
- Hän on ylivoimaisesti taitavin pelaaja, jonka olen koskaan nähnyt, Ottawa Senatorsin Bobby Ryan totesi TSN:lle.
Kun Datsjuk pelasi tulokaskaudellaan Detroit Red Wingsissä kaudella 2001-02, kaikkien aikojen maalitykkeihin lukeutuva joukkuetoveri Brett Hull oli ihmeissään.

Datsyuk
  • Hän pystyy tekemään kiekon kanssa ihan käsittämättömiä juttuja. Suurin osa pelaajista ei pystyisi edes ajattelemaan sellaisia kikkoja, Hull tuumi.
    Taikurin maagiset kädet pääsivät parhaiten oikeuksiinsa rankkareissa, joissa Datsjuk nöyryytti nimekkäimpiäkin maalivahteja harhautuksilla, jotka olivat takuuvarmaa highlight-kamaa. Datsjuk oli kaiken lisäksi erinomainen kahden suunnan pelaaja, joka hoiti puolustusvastuunsa esimerkillisesti. Hän voitti NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän Selke Trophyn kolmesti peräkkäin vuosina 2008-10. Herrasmiespelaajan palkinnon hän pokkasi neljästi.
    6. Aleksandr Ovetshkin
    Aleksander Ovetshkin on viihdyttäjä vailla vertaa - tai ainakin oli. Jo harmaata hiuksiinsa saanut Ovie ei ehkä enää ole aivan parhaimmassa iskussaan, mutta numero 8 saa yhä kokonaisen jäähallin mylvimään vasemman B-pisteen kaarelta lähtevällä tulisella laukauksellaan. Ja kun kiekko painuu häkkiin, Washington Capitalsin venäläistähdeltä nähdään yleensä leveä virnistys ja villi tuuletus, jotka eivät todellakaan jätä fania kylmiksi. Ovetshkin on kiistatta NHL-historian parhaita maalitykkejä. Vaikka vastustajat osaavat varautua siihen, että laukaisupaikka pedataan Ovielle, hän pystyy silti tulittamaan kiekon häkkiin yllättävästi ja nopeasti.

7. Maurice Richard
Maurice "Rocket" Richard osasi laittaa laattaa pussiin paremmin kuin kukaan muu hänen sukupolvensa kiekkoilijoista. Kun Richard lähti tulemaan kiekon kanssa maalia kohti, maalivahdin selkäpiissä kulkivat kylmät väreet ja katsomossakin nousivat ihokarvat pystyyn.
- Kun hän luisteli maalia kohti kiekko lavassaan, hänen silmänsä suorastaan hehkuivat. Se oli pelottavaa, muisteli veskarilegenda Glenn Hall Hockey's Greatest -teoksessa.
Richard oli NHL-historian ensimmäinen pelaaja, joka pystyi tekemään 50 maalia 50 otteluun (1944-45). Sittemmin samaan temppuun on kyennyt vain Gretzky (1981-82). Richard, Elmer Lach ja Toe Blake muodostivat 1940-luvulla Montreal Canadiensin "Punch Linen", jonka tulivoima oli suorastaan jäätävää. NHL:n maalikuninkaalle vuosittain annettava palkinto on nimetty Richardin mukaan.

Maurice_Richard

8. Bobby Hull
Hull oli showmies henkeen ja vereen. "Golden Jetin" hurjat lämärit olivat maalivahtien painajaisia, ja ranteellakin hän ampui tappavan tarkasti. Hullilla oli iso rooli siinä, että yhä useampi maalivahti alkoi käyttää kasvosuojusta. Hull oli niin nopea, että häntä oli liki mahdotonta saada kiinni, jos hän pääsi karkaamaan läpiajoon. Ja kun kiekot löysivät tiensä toistuvasti maaliin, fanit tietenkin tykkäsivät. Hull onkin yksi kaikkien aikojen suosituimmista NHL-pelaajista. Komealla laitahyökkääjällä oli aina aikaa jakaa faneilleen nimikirjoituksia. Osasyy suosioon oli myös siinä, että Hull letkautteli haastatteluissa mielipiteensä kainostelematta ja usein huumorin sävyttämänä.

Hull Hawks
  • Ex-vaimoani on kiittäminen siitä, että minulla on miljoona dollaria. Aiemmin minulla oli kolme miljoonaa, Hull murjaisi muistellen vuoden 1979 avioeroaan.
    9. Jaromir Jagr
    NHL:n kaikkien aikojen pistepörssissä kakkosena Gretzkyn jälkeen oleva Jaromir Jagr kuuluu eittämättä myös viihdyttävimpiin taalaliigassa nähtyihin kiekkoilijoihin. Takatukka hulmuten rapakon taakse saapunut tshekkinuorukainen ihastutti Lemieux'n aisaparina, kun Pittsburgh Penguins otti peräkkäiset mestaruudet 1991 ja 1992. Pehmeät kädet ja pettämättömän maalivainun omaava Jagr on ehtinyt pelata NHL-urallaan jo kahdeksassa eri seurassa. Jagr tunnetaan himotreenaajana ja huumoriveikkona, jonka viihdyttävyys ulottuu kaukaloista aina sosiaaliseen mediaan saakka. Jagr, 45, etsii pelipaikkaa tulevalle kaudelle, sillä hän on ilmoittanut haluavansa pelata vielä viisikymppisenä. Fanit tuskin ovat tuosta tavoitteesta pahoillaan.

10. Teemu Selänne
Totta kai kärkikymmenikössä on vedettävä hieman myös kotiinpäin. Teemu Selänne on yksi NHL:n modernin aikakauden rakastetuimmista pelaajista, ja hän on aina osannut viihdyttää niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Positiivisella ja ulospäinsuuntautuneella Teemulla on ollut aina aikaa toimittajille ja varsinkin faneilleen. "Finnish Flash" jätti jälkensä NHL:n historiankirjoihin pyssyttämällä tulokaskaudellaan 76 maalia ja sytyttämällä uransa aikana maalilampun kaikkiaan 684 kertaa.

  • Selänne oli hyökkäyspäässä varsinainen luonnonvoima. Hän oli erinomainen luistelija ja yksi parhaista lähettiläistä, mitä laji voi toivoa, totesi Pierre McGuire Hockey's Greatest -teoksessa.
    Kunniamaininnat
    Jokaisella kiekkofanilla on varmasti oma näkemyksensä kaikkien aikojen parhaista pelaajista. Yllä lueteltuun viihdyttävimpien pelaajien kärkikymmenikköön olisi voitu aivan hyvin lukea mukaan muiden muassa sellaiset kiekkolegendat kuin Guy Lafleur, Dominik Hasek, Pavel Bure, Mike Bossy, Brett Hull ja Denis Savard. Aktiivipelaajista listalle ovat tunkemassa kovalla vauhdilla Brent Burns, Erik Karlsson, P.K. Subban, Sidney Crosby ja Patrick Kane.