Bluesin mestaruus kruunasi upean ja yllätyksellisen playoff-kevään

Kun jääkiekkokansa alkaa rakennella juhannuksen tienoilla tulevan joulun lahjalistaansa, ensimmäinen lause alkaa luultavasti näin: "Rakas joulupukki, minun ainoa toiveeni tänä jouluna on se, että pudotuspelit eivät loppuisi koskaan…"

No ei nyt sentään makeaa mahan täydeltä! Vaikka pudotuspelit ovat niin kiekkoilijan kuin kiekkoniilonkin parasta aikaa, pitkä kesä ja runkosarja rakentavat ne tarunhohtoiset tarinat, jotka kiertävät kesäöiden kauneimpina hetkinä kuulijalta toiselle. "Muistatko, kun se Binningtonin poika pysäytti Bruinsin supertähdet?"
Pudotuspelit nousevat draamatasoltaan ja jännittävyydeltään aina omiin sfääreihinsä, olivatpa kyseessä sitten minkä tahansa lajin tai sarjatason ratkaisuottelut. NHL:n pudotuspelit kuitenkin osoittivat jälleen, että kiekkoilun kuninkaallinen on tässä kastissa täysin omassa luokassaan.

Moni muisteli kauden alussa viime kevään pudotuspelejä. Ne ovat jääneet mieleen yhtenä kaikkien aikojen karkeloista. Vegas Golden Knights yllätti kaikki ja oli lähellä voittaa kannun ensimmäisellä NHL-kaudellaan. Loppujen lopuksi Washington Capitalsin Aleksandr Ovetshkin ja kumppanit nostelivat pyttyä ilmaan.
Eihän siitä enää voi laittaa paremmaksi? No kyllä näköjään voi!
St. Louis Bluesin tarina on jo itsessään uskomaton. Seura ei ollut voittanut 52-vuotisen historiansa aikana yhtään Stanley Cupia. Päävalmentaja Mike Yeo erotettiin marraskuun lopulla, ja Blues oli vielä vuoden vaihduttua koko liigan viimeisenä. Moni saattaa vielä muistaa, kun Zach Sanford ja Robert Bortuzzo selvittelivät välejään painimalla joukkueen harjoituksissa joulukuussa. Ja eihän Bluesilla pitänyt olla yhtään maalivahtia, joka saisi rantapalloa pienemmän pelivälineen kiinni.
******Lisää aiheesta: [St. Louis Blues näytti vielä kerran epäilijöilleen]
Menestystarinan ensimmäinen luku kirjoitettiin, kun Craig Berube hyppäsi Yeon tilalle kriisiseuran ruoriin. Kun entisen nyrkkisankarin takomat opit alkoivat iskostua pelaajien takaraivoon ja maalille nostettu tulokasveskari Jordan Binnington torjui tolppien välissä lähes kaiken, Blues aloitti rakettimaisen nousun pohjamudista, taisteli itsensä pudotuspeleihin, ylsi finaaleihin ja voitti lopulta mestaruuden.
Buffalo Sabresista kesällä St. Louisiin siirtynyt Ryan O'Reilly nosti kauden päätteeksi pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Conn Smythe Trophya, vaikka vuotta aiemmin hän tuskaili Sabresin häviävää ilmapiiriä ja sai kaupungin vihat niskaansa. Binnington oli ennen kautta Bluesin maalivahtien nokkimisjärjestyksessä jopa Ville Husson takana, mutta keväällä hän kyykytti Tuukka Raskin, Connor Hellebyuckin ja Martin Jonesin kaltaisia huippuveskareita.
Pelkästään Bluesin tarinassa olisi ainesta elokuvaan, mutta vuoden 2019 pudotuspelit tarjosivat niin paljon muutakin.
Jo ensimmäisellä kierroksella sattui ja tapahtui. Runkosarjaa ylivoimaisesti dominoineen Tampa Bay Lightningin piti jyrätä tiensä helposti jatkoon, mutta GM Jarmo Kekäläisen Columbus Blue Jackets päätti toisin. Ennakkosuosikki Lightning lähti laulukuoroon suoraan neljässä ottelussa.

Nashville Predators oli toinen kevään suursuosikki, joka joutui lähtemään kesälaitumille jo varhain, kun Dallas Stars päätti painaa vilkun päälle ja kaasuttaa ohituskaistalle. Putoaminen oli valtava pettymys pelaajasiirtojen takarajalla vahvistuksia haalineelle Predatorsille.
Metropolitan-divisioonastakin kuului kummia. Capitalsin piti marssia helposti jatkoon, kun vastaan asettui Carolina Hurricanes. Mitä vielä! Don Cherry ja muu taalaliiga joutui vain ihmettelemään, kun "Bunch of Jerks" painoi seiskapelin kautta jatkokierroksille ja aina idän konferenssifinaaleihin saakka.
Washingtonissa tosin varmasti lohduttauduttiin sillä, että myös arkkivihollinen Pittsburgh Penguins aloitti kesälomansa jo avauskierrokselta. New York Islanders laittoi Mathew Barzalin ja Valtteri Filppulan johdolla kestomenestyjän kesälomille puhtaasti voitoin 4-0. Kuka John Tavares? Taisi jäädä ensimmäiselle kierrokselle.

Vaikka kevääseen mahtui mahtavia yllätyksiä ja draamaa, pudotuspeleissä tarinoilla on aina kaksi puolta. Kun toinen voittaa, toisella puolella on aina iso joukko pettyneitä.
Jos ajattelee esimerkiksi San Jose Sharksin kauden päättymistä lännen konferenssifinaaleissa, tappio ei olisi varmasti voinut olla yhtään kitkerämpi. Mahdollisuudet siihen kaikista kirkkaimpaan olivat tänä vuonna parhaat mahdolliset, kun muut ennakkosuosikit tippuivat jo aikaisessa vaiheessa.
San Josessa piti olla kaikki pullat hyvin uunissa. Kesällä hankittu Erik Karlsson teki puolustuksesta paperilla timanttisen, ja vanhat konkarit Joe Thorntonin johdolla kaivaisivat varmasti tarvittavan puristuksen isoista dieselmoottoreistaan.
Sitten vastaan tuli Blues, joka oli joutunut lyömään kaiken likoon jo monta kuukautta ennen pudotuspelejä. Thornton ja kumppanit joutuivat jälleen kuivaamaan kyyneleitään. Ei vielä tänäkään vuonna.
Pettymyksistä puhuttaessa täytyy muistaa myös Zdeno Charan ja kumppaneiden sielukas taistelu, joka päättyi pettymykseen. Kapteeni Chara söi tuttuun tapaansa kumilaattaa ja antoi kaikkensa joukkueen eteen. Finaalisarjan neljännessä ottelussa kiekko napsahti naamatauluun niin lujaa, että slovakkijättiläisen leuka antoi periksi. Kun Bruins-kapteeni palasi kielloista huolimatta seuraamaan ottelua vaihtoaitioon turpavärkki parsittuna, jokaisen kiekkofanin sydän suli.
Seuraavan pelin tilanne oli Charan kohdalta epäselvä. Haastattelut hoidettiin lappujen välityksellä, eikä ruokaa pystynyt syömään. Yllätys yllätys, kapteeni palasi kaukaloon "akvaario" päässä ja antoi jälleen kaikkensa. Mutta tuo sisukas taistelu päättyi pettymykseen seiskapelissä.
Pettymykset kuuluvat urheiluun. Ne ovat omalta osaltaan jääkiekon suola, koska ilman pettymyksiä voitto ei maistuisi niin makealta. Kysykää vaikka Bluesin Jay Bouwmeesteriltä ja Alexander Steeniltä!
******Lisää aiheesta: [Blues nousi hännänhuipusta mestariksi]
NHL:n pudotuspelit eroavat muiden sarjojen ja lajien pudotuspeleistä, koska maailman paras kiekkoliiga on niin järjettömän tasainen. Rahalla voi ostaa palapelin palasia ja tavoitella menestystä, mutta hurjimmatkaan tähtisikermät eivät voita yhtään mitään ilman sielua, kokemusta, taistelua, lojaaliutta, verta, hikeä ja kyyneleitä.
Ja vaikka asiat näyttäisivät olevan kuinka hyvällä tolalla tahansa, taustalta voi tulla aina uusi "Blues", joka korjaa koko potin.
St. Louisin organisaatio sai odottaa Stanley Cupia 52 pitkää vuotta. Koko joukkueesta huokui juhlan hetkellä, että mestaruus oli muidenkin kuin nykyisen joukkueen. Se kannu kuuluu myös Brett Hullille, Bernie Federkolle ja kumppaneille.
Tässä keväässä oli nuotti kohdallaan.