Skip to main content

Joe Louis Arenassa voi aistia kiekkohistorian

Detroit Red Wings jättää legendaarisen kotihallinsa tämän kauden jälkeen

Teksti Marko Leppänen @MarkoLeppnen / toimittaja, NHL.com/FI

Kun urheiluareena on riittävän pitkään käytössä, siihen pinttyy omaleimainen haju. Joulukuun 12. päivänä 1979 avattu Detroit Red Wingsin kotihalli Joe Louis Arena on ehtinyt nähdä aikamoisen kirjon tunteita ja tuoksuja.

- Kun kävelee rakennukseen, tunnistaa erityisen hajun. Se on yksinkertaisesti erilainen kuin muualla, Fox Sports Detroitin selostaja Ken Daniels kuvaili Detroit Free Pressin jutussa.

- Väljähtynyt olut. Minulle sen haju kertoo siitä, että ihmiset ovat kokoontuneet tiettyyn paikkaan jo kauan, Danielsin kollega John Keating säesti.

Joe Louis Arena kätkee sisäänsä monta tarinaa. Se on nähnyt paitsi monta oluttuoppia ja ihmistä, myös paljon voittoja ja menestystä. Detroit Red Wings on voittanut hallin olemassaolon aikana kaikkiaan 37 pudotuspelisarjaa ja hilannut kattoon neljä uutta viiriä Stanley Cup -voittojen merkiksi (1997, 1998, 2002 ja 2008).

Detroit ylsi historialliseen 25 peräkkäisen pudotuspelivuoden putkeen, joka katkeaa tähän kauteen. Draamallisesti katko tulee oikeaan paikkaan, sillä Red Wings siirtyy ensi kaudeksi uuteen halliinsa Little Caesars Arenaan.

Jokereissa kauden 2007-08 pelannut Ville Leino kävi tutustumassa Detroit Red Wingsin organisaatioon NHL:n pudotuspelien aikaan vuonna 2008. Hänellä oli seuraavalle kaudelle muutamia muitakin vaihtoehtoja, mutta Detroitin kokonaisuus vakuutti eniten.

- Olin Detroitissa katsomassa Dallas Starsia vastaan pelattua konferenssin semifinaaliottelua ja pääsin käymään Red Wingsin kopissakin. Kyllä siellä tunsi seuran perinteet ja historian siipien havinan, Leino muisteli NHL.com/FI:lle.

- Kopissa oli vanhoja valokuvia seuran kulta-ajoilta ja Stanley Cup -voittajien nimet. Olin myyty. Tuli sellainen tunne, että haluan tänne, vaikka monessa muussa paikassa olisi pelipaikka voinut irrota helpommalla, Leino jatkoi.

Leino joutui viettämään seuraavan kauden alun farmissa, mutta ylös päästyään hän teki maalin heti ensimmäisessä ottelussaan 31. tammikuuta, kun vastassa oli Washington Capitals. Leino pelasi todellisella paraatipaikalla Pavel Datsjukin ja Marian Hossan rinnalla.

- Perinteiden vaaliminen ja arvokkuus leimasivat koko organisaatiota. He olivat valmiita tarvittaessa treidaamaan minut, mutta minulla oli sellainen olo, etten halunnut Detroitista mihinkään, Leino sanoi.

Kesken seuraavan kauden Leino kaupattiin Philadelphia Flyersiin, mutta Joe Louis Arenasta jäi silti hieno muisto.

- Vaikka halli ei ollut puitteiltaan mikään hieno, siellä oli loistava tunnelma ja todellista historian tuntua. Katsojat pääsivät lähelle kaukaloa, mikä vielä paransi tunnelmaa entisestään, Leino kuvaili.

 

Leino muistaa yhä sen ainutlaatuisen tunteen, joka iski aina, kun hän käveli ennen ottelua pukukopista jäälle.

- Fiilis oli sellainen hyvällä tavalla hermostunut. Monessa muussa hallissa ei saavuta samanlaista tunnelmaa. Olen vielä sellainen luonne, että tykkään kaikista vintage-jutuista, Leino paljasti.

Detroitiin nousevan uuden areenan ympärille rakennetaan nykytrendin mukaisesti kauppoja ja toimistorakennuksia. Sen avulla yritetään elävöittää työttömyyden runteleman kaupungin keskustaa.

Kaikkiaan 732,6 miljoonaa dollaria maksaneen Little Caesars Arenan käyttäjäksi tulee Red Wingsin lisäksi NBA-joukkue Detroit Pistons. Red Wings pelaa viimeisen kotiottelunsa Joe Louis Arenassa 9. huhtikuuta, kun vastustajaksi saapuu New Jersey Devils.

Vanhat NHL-hallit eivät pysty vastaamaan media-ajan vaatimuksiin. Joe Louis Arena on samankaltainen kuin Calgaryn Saddledome. Käytävät ovat ahtaita. Hallin alkuaikoina ei NHL-show'n pyörittämiseen tarvittu läheskään yhtä paljon ihmisiä kuin tätä nykyä.

Detroitin pitkäaikainen maalivahti Chris Osgood koki hallissa monta mieleenpainuvaa hetkeä, mutta aloitus ei ollut niin hehkeä. Joe Louis Arenan vahtimestarit eivät nimittäin olleet uskoa, että 20-vuotias nuorukainen on pelaaja, kun hän yritti ensimmäisiä kertoja sisään halliin.

- Oli erittäin työlästä vakuuttaa heille, että olin pelaaja. Ja jouduin tekemään saman 3-4 kertaa, Osgood muisteli.

Osgood on nyt kolminkertainen Stanley Cup -voittaja. Kun hän ilmestyy Joe Louis Arenaan, kaikki ovet aukeavat. Pian nuo ovet sulkeutuvat NHL-maailmalta, mutta muistot elävät ikuisesti. 

Katso lisää