Skip to main content

Jagr ei suinkaan halua vielä jäädä eläkkeelle

Teksti Mike Morreale / NHL.com

NEW YORK Florida Panthersin oikea laitahyökkääjä Jaromir Jagr ei missään nimessä kuulosta pelaajalta, joka on valmis ripustamaan luistimet naulaan, vaikka hänen kautensa päättyikin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kuudennessa ottelussa New York Islandersia vastaan.

Päinvastoin. 44-vuotias legenda tuntuu olevan entistä päättäväisempi ja keskittyneempi siihen, että hän on jatkossakin osa nuorekasta ja energistä Panthers-joukkuetta, joka teki tällä kaudella seuran ennätykset niin voitoissa kuin pisteissä. Ei epäilystäkään, etteikö hän olisi ylpeä saatuaan olla osallisena joukkueen menestyksessä.

Islanders voitti ottelusarjan 4-2, ja kaksi viimeistä ottelua ratkesivat vasta toisessa jatkoerässä.

"En ollut muutamaan vuoteen pudotuspeleissä, ja jopa minun iässäni, koko ajan oppii jotain uutta," Jagr sanoi.

"Jos tulen takaisin ensi kaudella, olen varmasti valmis. Minun täytyy harjoitella eri tavalla. Haluan pelata, se on varmaa. Mutta minun täytyy olla aikaisempaa valmiimpi pelaamaan, tiedän sen."

Jagr oli pudotuspeleissä viimeksi kaudella 2012-13, kun hän pelasi Boston Bruinsissa. Hän sai kaksi syöttöpistettä kuudessa ottelussa Islandersia vastaan, mutta viimeiset 37 pudotuspeliottelua ovat olleet maalittomia.

Jagr teki viimeksi pudotuspeleissä maalin, kun hän pelasi Philadelphia Flyersissa, ja Flyers voitti Pittsburgh Penguinsin 8-5 ensimmäisellä kierroksella 13. huhtikuuta 2012. Hän on kuitenkin kautta aikain viidentenä NHL:n pudotuspelien pistepörssissä 201:llä pisteellä, ja maaleja hänellä on 78.

"Onhan se totta kai turhauttavaa, etten saanut maaleja aikaiseksi, mutta taistelen aina loppuun saakka," Jagr totesi.

Panthers tosiaan tappeli loppuun saakka, huolimatta siitä, että kesäloma koitti kuudennen ottelun jälkeen. Atlantin divisioonan mestarit hallitsivat sarjaa suurimman osan ajasta, mutta lopulta maalivahti Thomas Greiss ja uskomattoman päättäväinen kapteeni John Tavares koituivat heidän kohtalokseen.

"Kaverit pelasivat henkeen ja vereen sunnuntaina ja joka ikisessä ottelussa," puolustaja Erik Gudbranson muistutti.

"Se näkyi jokaisen kasvoilta; me tosiaan raadoimme. Valitettavasti tämä oli oppitunti meille ja vaikea pala nielaistavaksi. Ehkä jokaisen pitää käydä läpi jotain tällaista tullakseen paremmaksi pelaajaksi, kokea tämä tuska sekä kipu ja tajuta, että se on totta, kun aina sanotaan, että on vaikea voittaa Stanley Cup."

"Kaverit menevät kotiin karvas maku suussa ja tulevat ensi kaudella takaisin valmiina taistelemaan entistä kovempaa."

Sama ajatus toistui kaikissa hävityn ottelun jälkeen tehdyissä haastatteluissa.

Panthers pääsi viimeksi Stanley Cup –finaaliin vuonna 1996 joukkueella, joka oli rakennettu kokemuksen ja veteraanien varaan; tosin finaalissa tuli tappio Colorado Avalanchelle. Tämän vuoden joukkueen perustana olivat nuoret pelaajat, joita kokeneemmat veteraanit tukivat. Dale Tallon siirtyi joukkueen GM:ksi vuonna 2010 ja alkoi varauksien avulla rakentaa uutta joukkuetta. Gudbranson oli hänen ensimmäinen varauksensa, ensimmäisen kierroksen kolmosvaraus.

"Joukkueessamme oli paljon pelaajia, jotka saivat nyt ensimmäisen kokemuksensa pudotuspeleistä, ja se on tosiaan erilaista jääkiekkoa kuin runkosarjassa," Jagr mainitsi.

"Nuori porukkamme oppi tästä paljon. Joskus täytyy hävitä tällä tavalla voittaakseen seuraavana vuonna."

Valmentaja Gerard Gallant oli tyytyväinen nuoriin pelaajiinsa, jotka kantoivat paljon vastuuta suurissa rooleissa. Yhdeksän pelaajaa oli ensimmäistä kertaa mukana pudotuspeleissä; hyökkääjät Jonathan Huberdeau, Aleksander Barkov, Nick Bjugstad, Garrett Wilson, Greg McKegg ja Rocco Grimaldi sekä puolustajat Anton Ekblad, Alex Petrovic ja Michael Matheson.

"Tänään tappio tässä sarjassa varmasti kirvelee, mutta tämä oli hyvä oppitunti nuorille kavereille," Gallant sanoi.

"Olen ylpeä siitä, että emme antaneet periksi missään vaiheessa. Kukaan ei veikannut meidän voittavan Atlantin divisioonaa, mutta saimme 103 pistettä ja teimme sen. Jokainen meidät tunteva tietää, kuinka paljon luonnetta tässä porukassa on ja kuinka hyviä meistä tulee parin vuoden sisällä. Se on aivan varmaa. Juuri nyt ei tunnu hyvältä, mutta meillä on loistava tulevaisuus edessämme."

Gallant sanoi, että riippuu täysin seurajohdosta, tuleeko Jagr takaisin ensi kaudella.

"Katsotaan, mitä tapahtuu. Minulla ei ole mitään tekemistä sopimuksien tai neuvottelujen kanssa, joten katsotaan, mitä kesän aikana tapahtuu," Gallant totesi.

Katso lisää