Skip to main content

Islandersin pommikoneet joukkueen sieluna

Teksti Marko Leppänen / NHL.com

Steve Bernier heittää kiekon päätyyn ja laatta ponnahtaa laidan kautta Minnesota Wildin maalin eteen. Maalivahti Devan Dubnyk ei saa suljettua kiekkoa, ja Islandersin hyökkääjä Matt Martin huomaa tilaisuutensa tulleen.

Mikael Granlundin estelyt ovat turhia, kun Martin käy tökkäämässä kiekon luukulta armottomasti sisään ja avaa ottelun maalitilin.

Islanders saa viimeistään avausmaalista potkua. Neljän ottelun voittoputkessa ollut Wild saa nöyrtyä, kun Islanders nappaa täyden potin lukemin 4–1.

Martinin maali oli hänelle jo kauden seitsemäs, mikä on hyvä lukema vähällä peliajalla pelaavalle raatajalle. Romuluisen laiturin vahvuudet ovat silti aivan muualla.

Martin on vuodesta toiseen NHL:n taklaustilastojen kärjessä. Tällä kaudella hän on kerännyt 277 taklausta, mikä on sarjassa eniten.

Ottelua kohti niittejä on tullut 4,78, mikä on hurja määrä.

NHL:ssä kun taklauksiksi ei lasketa mitään kärpäsen laskeutumista pelipaidalle, vaan tilastoihin merkataan ainoastaan kunnon kontaktit.

Taklaustilaston kuudes on Cal Clutterbuck, joka on monena vuonna ollut Martinin tapaan aivan kärjessä. Kun nämä kaksi herraa pelaavat vielä usein samassa ketjussa, voi kuvitella miten hankalat oltavat on vastustajien pakeilla.

Joukkueena NHL:n kovimmat taklaajat ovat Islanders ja Los Angeles Kings, jotka molemmat ovat antaneet keskimäärin 29,7 taklausta pelissä.

Kausi 2013–14 oli iso pettymys Islandersille, mutta ainakin yksi hyvä asia siitä jäi. Nelosketju Clutterbuck–Casey CizikasPaul Martin kyhättiin kasaan, ja se alkoi aiheuttaa tuskaisia hetkiä vastustajien leirissä. Rikkova ketju sopii hyvin joukkueen profiiliin. Sillä ei ole kapteeni John Tavaresin lisäksi isoja tähtiä, vaan pikemminkin kovalla moraalilla pelaavia joukkueen jätkiä.

Cizikas ei ole aivan Martinin ja Clutterbuckin veroinen taklaaja, mutta hänkin tekee arvokasta karvaustyötä illasta toiseen. Hän heittelee keskialueelta päätyyn, joiden perään laiturit säntäävät kuin nälkäiset ajokoirat.

Ja sitten kuuluu pam!

– He tekevät oikeita asioita. Kun teet kovaa työtä, saat palkinnon. Se pätee elämässä ylipäätään, valmentaja Jack Capuano sanoi aiemmin kaudella AP:n jutussa.

– Me emme ehkä tee maaleja joka ilta, mutta me tuomme energiaa kentälle. Se luo henkeä joukkueeseen, kun vastustaja joutuu olemaan varpaillaan meidän luodessa maalintekopaikkoja ja tunnetta, Clutterbuck komppasi.

Nelosketjun taklaajien peikkona on jatkuva jäähyuhka, kun tuomarit kaiken lisäksi kyttäävät heidän tekemisiään aktiivisemmin kuin tähtipelaajien. Martin on ottanut tällä kaudella 77 jäähyminuuttia, mikä on maltillinen määrä ottaen huomioon, että hän on saanut tappeluvitosen seitsemän kertaa.

Clutterbuckilla jäähyminuutteja on hämmästyttävän vähän, ainoastaan 14. Cizikaksen jäähysaldo on 22.

Samalla kun NHL on pyrkinyt karsimaan likaisia taklauksia pelistä, Islanderin pommikoneet eivät ole joutuneet tikunnokkaan. Kolmikko on saanut yhdessäolon aikana ainoastaan yhden pelikiellon – senkin Clutterbuck sukeltamisesta.

Cizikas sanoi ESPN:n jutussa, että kun vastustaja alkaa saada otetta, silloin heidän on astuttava esiin.

– Silloin katsomme toisiamme ja toteamme, että hei, on aika panna tuulemaan ja muuttaa momentumi meidän puolellemme, Cizikas sanoi.

Islandersin telaketjuosasto on isossa osassa, kun joukkue kamppailee idän viimeisistä pudotuspelipaikoista. Joukkueen peli on näyttänytkin viime aikoina lupaavia merkkejä. Wild-ottelu oli päävalmentaja Jack Capuanon ja monen pelaajan mielestä joukkueen paras esitys tällä kaudella.

– Tässä vaiheessa vuotta ei tehdä hienoja ja seksikkäitä kuvioita, vaan lauomme ja Martin menee maalille, Capuano sanoi.

Ehkä Islandersin nelosen suurin kunnianosoitus on se, että itse seuran legenda Bryan Trottier on sanonut olevansa ketjun suuri fani.

Islanders on pelannut seitsemän ottelun vieraspelikiertueestaan neljä saldolla 2–2. Martin toivoikin, että joukkue pystyisi parantamaan vierassaldoaan 13–11–3.

– Yritämme tehdä paljon töitä ja pitää pelin niin yksinkertaisena kuin mahdollista. Pelaamme fyysisesti mutta kurinalaisesti, etteivät otteet mene rajan yli, Martin sanoi.

Islanders on ainakin onnistunut tekemään sen mitä jokainen joukkue haluaa. Kun vastustajan pelaaja katsoo pelikalenteria ja näkee Islandersin logon, kuuluu vain syvä huokaus.

Taas tulee raskas ilta.

Katso lisää