Skip to main content

Huippulupaus Puljujärvellä kaksi MM-kultaa

NHL.com @NHL

Oikea laitahyökkääjä Jesse Puljujärvi säästi parhaat paukut loppuun, kun hän iski kypärätempun ja johti Suomen 6-1 –voittoon Ruotsista alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Grand Forksissa sunnuntaina.

Puljujärvi on tulevan kesän kuumimpia nimiä NHL:n varaustilaisuudessa, sillä hän on kolmantena NHL:n Central Scoutingin lopullisella Euroopassa pelaavien pelaajien listalla. Hän on Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n mukaan myös kautta aikain kolmas pelaaja, joka on saavuttanut samana vuonna kultaa sekä nuorten että alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Hyökkääjä Jason Zucker ja maalivahti Jack Campbell ylsivät samaan vuonna 2010 Yhdysvaltain joukkueessa.

Puljujärvi (190 cm, 91 kg) pelasi finaalissa siitä huolimatta, että hänen rannettaan särki yhä edellisessä ottelussa tulleen ottelun jäljiltä ja hän oli oksentanut koko päivän ennen ottelua. Hän pelasi turnauksessa kolme viimeistä ottelua tehoin 5+2. Valmentaja Jussi Ahokas käytti Puljujärveä kaikissa tilanteissa, mukaan lukien aloitukset ja erikoistilanteet.

”Puljujärvi oli uskomaton finaaliottelussa,” Ahokas sanoi IIHF:n verkkosivulla.

”Aivan uskomaton. Tarvitsemme hänen kaltaisiaan pelaajia.”

Puljujärvi ja maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen valittiin kisojen tähdistökentälliseen. Luukkonen, joka voi osallistua NHL:n varaustilaisuuteen vasta ensi vuonna, päästi keskimäärin 2.00 maalia ja torjuntaprosentti oli 91,6. Finaalissa Ruotsia vastaan hän torjui 17 kertaa.

Kaksissa edellisessä kisoissa kultaa voittanut Yhdysvallat otti turnauksessa pronssia, ja joukkueen paras pistemies oli sentteri Clayton Keller, joka on NHL:n Central Scoutinging pohjoisamerikkalaisten pelaajien lopullisella listalla tälle kesälle sijalla yhdeksän. Hän keräsi tehot 4+10=14 seitsemässä ottelussa ja sai kolme syöttöpistettä sunnuntaisessa pronssiottelussa Kanadaa vastaan, jonka USA voitti 10-3. Maaliero oli suurin, millä turnauksen historiassa on koskaan voitettu pronssia; edellisen kerran USA otti 10-3 –voitolla alle 18-vuotiaiden kisoissa pronssia 18. huhtikuuta 2002. Silloinkin kaatui Kanada.

Keller valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hän ja Yhdysvaltain puolustaja Adam Fox valittiin turnauksen tähdistökentälliseen.

USA on nyt saanut mitalin ennätykselliset 13 kertaa peräjälkeen alle 18-vuotiaiden kisoissa ja kaikkiaan 14 mitalia (yhdeksän kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia) eli eniten kisoihin osallistuneista maista.

”Mitä tulee yritykseen ja asenteeseen, joukkueemme oli täynnä virtaa ja valmiina siitä hetkestä, kun kiekko putosi jäähän. Vastasimme haasteeseen hienosti ja pelasimme tavalla, josta olen erittäin ylpeä,” USA:n valmentaja Danton Cole sanoi.

Sentteri Tyson Jost, sijalla 16 NHL:n Central Scoutingin pohjoisamerikkalaispelaajien listalla, teki Kanadan ennätyksen kerätessään 15 tehopistettä seitsemässä ottelussa. Hänet valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi.

Connor McDavid teki 14 pistettä vuonna 2013 ja Auston Matthwes 15 pistettä viime vuonna.

Turnauksen piste-ennätys on Venäjän Nikita Kucherovilla, joka takoi 21 pistettä vuonna 2011.

Ruotsille turnauksessa hopeaa torjunut Filip Gustavsson on NHL:n Central Scoutingin listalla Euroopassa pelaava paras maalivahti, ja hänet valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.

Katso lisää