marco rossi

Runkosarjan alkuun on vielä viikkoja, mutta kovin kilpailu pelipaikoista on jo käynnistynyt.

Pitkä lista nuoria pelaajia pyrkii vakuuttamaan NHL-seuransa siitä, että he ovat valmiita saamaan ensimmäiset minuuttinsa parhaiden joukossa. Uusien kasvojen joukossa on myös aiempien kesien kärkivarauksia, jotka ovat joutuneet odottamaan vuoraan syystä tai toisesta.
Heistä olennaisin esimerkki on Marco Rossi, jonka viime vuodesta muodostui lopulta valtava pettymys. Itävaltalaishyökkääjä sai varauksen Minnesota Wildiin numerolla yhdeksän, mutta hyvinkin mahdolliselta tuntunut pelipaikka NHL:ssä jäi haaveeksi koronaviruksen jälkioireiden vuoksi.
- Se oli pelottavaa. Lääkärit puhuivat siitä, miten he eivät tienneet, pääsisinkö koskaan tavoitteisiini tai entiselleni, Rossi sanoi tällä viikolla.
Rossi oli OHL:n pistekuningas kaudella 2019-20. Viime kaudella hän lähti lainalle Sveitsiin, mutta sairastui koronavirukseen marraskuussa. Vuodenvaihteessa hän ehti pelata muutaman ottelun nuorten MM-kisoissa ennen sydänlihastulehdusta, joka katkaisi harjoittelun kesään asti.

rossi_091521

Omat, pienemmät haasteensa on kohdannut Quinton Byfield. Hänet varattiin Los Angeles Kingsiin viime vuonna jo numerolla kaksi, heti Alexis Lafrenieren jälkeen. Isokokoinen sentteri ehti tehdä NHL-debyyttinsä viime kaudella, mutta nyt odotukset ovat selvästi korkeammalla.
Byfield kärsi kesällä jalkavammasta, joka esti osallistumisen nuorten pelaajien kehitysleirille. Nyt hän on sanonut olevansa taas sataprosenttisessa kunnossa.
- Hän on tehnyt tänä kesänä kovasti hommia ja näyttää ottaneen askeleen eteenpäin. Haluamme varmistaa, että hänen tapansa ovat kunnossa ennen NHL-leiriä. Työstämme esimerkiksi tappomentalitettia maalintekosektorilla, Kingsin lupauksia auttamassa ollut valmentaja John Wroblewski sanoi.
Lisää aiheesta: [Harjoitusleirit tärkeitä näytön paikkoja nuorille]
Knight ihastutti jo viime kaudella
Floridassa jännitetään, mihin maalivahtilupaus Spencer Knight tällä kaudella pystyy. Kaksi vuotta sitten numerolla 13 napattu Knight pelasi viime kaudella neljä ensimmäistä NHL-otteluaan ja vakuutti heti. Knight voitti kaikki ottelunsa ja torjui 92 prosenttia kohtaamistaan laukauksista. Nuorukainen pääsi tositoimiin jopa pudotuspeleissä.
- Siinä hetkessä ei ehdi kauheasti ajatella, sitä vain menee eteenpäin. Nyt tuntuu hyvältä, kun olen jo saanut kokemusta ja pystyn hyödyntämään sitä, Knight sanoi.
Panthersissa Knight operoi vielä viideksi vuodeksi eteenpäin kiinnitetyn Sergei Bobrovskin varjossa. Ensimmäiset kokemukset NHL:ssä kuitenkin osoittivat, että vastuuta uskalletaan antaa.
- Lähden kauteen avoimin mielin. Puoli vuotta sitten en olisi osannut edes ajatella olevani tässä tilanteessa. Yritän siis vain paiskia hommia ja nauttia tästä, Knight totesi.

Osan polku kulkee kärsivällisyyden kautta
Nuorimpien pelaajien seassa on myös jo pari kautta varauksensa jälkeen kasvaneita pelaajia. Erityisesti New York Rangersin Nils Lundkvist on odottanut vuoroaan kärsivällisesti. Hänet varattiin vuonna 2018, mutta sittemmin puolustaja on pelannut vielä kaksi kautta SHL:ssä.
Viime keväänä jopa Ruotsin MM-kisajoukkueessa ollut Lundkvist teki Luulajassa kovaa jälkeä, minkä hän toivoo valmistavan NHL-kentille. Rangersissa piisaa nuoria puolustajalupauksia, ja Lundkvist tietää omankin tilaisuutensa olevan käsillä.
- Täällä on monta nuorta, joilla on hyvä mahdollisuus ansaita pelipaikka. Haluan näyttää, millainen pelaaja olen ja päästä joukkueeseen. Se on unelmani, joten olen todella innoissani. Alla on pari loistavaa kautta Ruotsissa, ja koen, että olen nyt tehnyt kaiken, mitä siellä pystyn tekemään, Lundkvist sanoi.
Sama pätee esimerkiksi Anaheim Ducksin huippupariin Trevor Zegras - Jamie Drysdale. Hyökkääjä ja puolustaja ovat molemmat pelanneet kahden kauden aikana 24 NHL-ottelua, mutta nyt pitäisi ottaa seuraava harppaus.
Näitä harppauksia NHL-seurat pyrkivät havainnoimaan seuraavien viikkojen aikana. Osalle nuorista avautuu täydellinen näyttöpaikka, osalla on edessä vielä ainakin yksi kausi isossa roolissa alemmilla tasoilla.