Skip to main content

Julius Honka kiitää kohti huippua

Dallas Starsin nuori suomalaispuolustaja hurmaa luistelullaan NHL-kaukaloissa

Teksti Marko Leppänen @MarkoLeppnen / toimittaja, NHL.com/FI

CALGARY - Joillakin puolustajilla vain on se kyky.

Paul Coffey näytti siltä kuin hän olisi pystynyt liukumaan jäällä vaivattomasti samaa vauhtia aamuun asti. Reijo Ruotsalainen luisteli kevyesti joka suuntaan, kauniisti ja eleettömästi.

Kun Joni Pitkänen astui jäälle, tuntui, että hän oli lennossa ottamatta yhtään täyttä potkua. Jyrki Lumpeen kantaliuku on jo käsite sinänsä. Kun Duncan Keith ottaa kiekon oman maalin takana ja kuljettaa sen toiseen päähän, se näyttää yhtä helpolta kuin koiran ulkoiluttaminen puistossa.

Dallas Starsin Julius Honka on vasta uransa alussa, mutta luistelussa hän on jo jatkokurssin viimeisessä vaiheessa. Hän pelaa jääkiekkoa kuin Rolls-Roycen takapenkiltä. Teränkäyttö on esimerkillistä, keskivartalo pysyy "paketissa" ja luisteluasento on oikeaoppisen matalalla, mikä tuo hyvän avun kaksinkamppailuissa.

Hongasta ei yksinkertaisesti voi kirjoittaa juttua mainitsematta hänen luisteluaan.

- On se luistelutaito tullut osittain kovan treenin kautta, mutta en ole koskaan miettinyt sitä kovin syvällisesti. Olen vain aina tykännyt luistella ja käyttänyt tilanteen hyväksi, kun jossain on ollut vapaata jäätä, Honka kertoi NHL.com/FI:lle.

Honka pystyy liikkumaan sulavasti myös poikittain kuten nykyaikaisen ylivoimapakin kuuluukin.

- Aika selkäytimestä se luistelu tulee. En minä mitään erityisiä temppuja ja kikkoja yritä, hän vahvisti.

Hyvä luistelutaito tulee tarpeeseen, sillä Honka on läpilyönnin kynnyksellä korkeimmalla mahdollisella sarjatasolla. NHL-yleisö on päässyt ihailemaan tällä kaudella ensimmäistä kertaa Hongan liikkumista ja kiekollisia oivalluksia.

Hän pääsi pelaamaan kahdeksassa ottelussa Starsin ykkösmiehistössä, kunnes taklaustilanteessa loukkaantunut käsi vaati parin viikon huilin. Honka lähti kuntoutusjaksolle Austiniin AHL:n Texas Starsiin, mutta palasi NHL:n puolelle tuuraamaan loukkaantuneita Jamie Oleksiakia ja Johnny Oduyaa.

Video: MIN@DAL: Ritchie upottaa Hongan syötön maalin edestä

Valmennusjohto ei päästänyt Honkaa heti irti, mutta nosto ylös oli silti myönteinen siirto.

- Kaudesta on jäänyt tähän mennessä hyvä maku. Kesä sujui hyvin Suomessa, ja pelit ovat menneet aika tasaisesti. Onneksi loukkaantuminenkaan ei ollut sen pahempi, ja muuten olen saanut olla terveenä, Honka totesi.

Honka ei arkaillut yhtään, kun hän sai Dallasissa näytön paikan. Hän pelasi samanlaista peliä kuin muillakin sarjatasoilla: kiekko rohkeasti haltuun omalla alueella, kovalla tempolla kärkikarvaajan ohi ja suunta vastustajan maalia kohti.

Honka on vasta 21-vuotias, mutta hänellä on vyöllään jo 171 AHL-ottelua. Vaikka Dallasin kopissa on lukuisia tähtiä, ei Hongan tarvinnut lähteä mukaan faniksi kysymään nimikirjoituksia.

- No ei. Olen seurannut NHL:ää aiemmin, mutta täällä pelaajat ovat joukkuekavereita ja hyviä äijiä. Ei ketään tule sillä tavalla katsottua ylöspäin, Honka sanoi.

Hongan koko elämä on ollut täynnä jääkiekkoa. Isä Matti pelasi kakkosdivisioonaa Jyväskylän Lohi-Kiekossa. Isoveljet Aleksi ja Valtteri ovat tarjonneet hyvää sparrausta pihapeleissä, kuten myös JYPin A-nuorissa pelaava Anttoni.

- Kun kaikki veljekset pelaavat, paljon on tullut pelattua keskenään. Hauskoja pelejä on ollut, Julius muisteli.

Jyväskylän pakkikoneisto on jauhanut pelaajia NHL:ään hyvällä prosentilla, sillä Sami Vatanen ja Olli Määttä ovat auranneet latua Hongalle. Pelityyliltään Honka on paljon lähempänä Vatasta kuin Määttää.

- Kyllä Vatasta tuli seurattua, kun hän pelasi liigaa nuorempana, mutta aika nopeasti tuli kehiteltyä omia juttuja, Honka sanoi.

Muutenkin Honka on pitänyt kiinni omasta tyylistään. Hänen kaltaisensa kiekollinen puolustaja kohtaa yleensä urallaan aina vaiheen, jolloin valmennus yrittää neuvoa pelaamaan enemmän varman päälle. Honka kuuluu kuitenkin juuri sen tyyppisiin pelaajiin, jotka nousevat esiin pitkien otteluiden ratkaisuhetkillä. Heillä on aina yksi ässä hihassa.

Honka on kulkenut omaa reittiään kohti NHL:ää, sillä hänen tiensä vei jo 17-vuotiaana WHL:n Swift Current Broncosiin. Suomessa on käyty paljon keskustelua siitä, kannattaako Suomesta lähteä Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin. Mitä Honka tuumii tästä?

- Kyllä jokainen tietää jo sen ikäisenä, mitä pitää tehdä. Päätös on pelaajasta itsestään kiinni, Honka kommentoi.

Hongasta tuli Texas Starsin historian nuorin pelaaja, kun hänet lähetettiin vuoden 2014 harjoitusleirin jälkeen AHL:ään. Yleensä alle parikymppiset löytävät vielä tiensä takaisin juniorisarjaan. Honka sai totutella aikuisten peleihin nykyään Calgary Flamesissa pelaavan Jyrki Jokipakan parina.

AHL oli hyvä välietappi, mutta urheilija haluaa aina kovimmalle mahdolliselle tasolle.

- Kausi on vasta puolivälissä, ja pitää olla koko ajan valmis pelaamaan joukkueesta huolimatta. Jos joukkueen kausi ei jatku pitkälle, olisi hienoa kokea keväällä MM-kisat, Honka väläytti.

Katso lisää