NylanderJoki709

Chicago Blackhawks kauppasi puolustaja Henri Jokiharjun tiistaina Buffalo Sabresiin ja sai tilalle hyökkääjä Alex Nylanderin.

Blackhawks varasi Jokiharjun, 20, vuoden 2017 NHL Draftissa ensimmäisellä kierroksella 29. pelaajana. Hän pelasi viime kaudella NHL:ssä 38 ottelua tehoin 0+12 ja 30 ottelua AHL:n Rockfordissa tehoin 2+15. Jokiharju oli tammikuussa mukana voittamassa Suomelle nuorten MM-kultaa ja iski kisoissa seitsemään otteluun tehot 2+3.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
- Henri on nuori, hyvin liikkuva puolustaja, joka on näyttänyt, että hän pystyy pelaamaan NHL-tasolla, Sabresin GM Jason Botterill totesi.
- Hän menestyi hyvin viime kaudella kansainvälisessä turnauksessa, ja se kehitti häntä entisestään pelaajana. Otamme hänet innoissamme mukaan puolustajaryhmäämme.
Sabres varasi Nylanderin, 21, vuoden 2016 NHL Draftissa ensimmäisellä kierroksella kahdeksantena pelaajana. Hän pelasi viime kaudella Buffalossa 12 ottelua tehoin 2+2 ja 49 ottelua AHL:n Rochesterissa tehoin 12+19=31.
Nylander on pelannut viimeisten kolmen kauden aikana yhteensä 19 NHL-ottelua ja tehnyt niissä 6 (3+3) tehopistettä.