Skip to main content

Hännikäinen ratkaisi läpiajon päätteeksi

Suomi oli vaikeuksissa Norjaakin vastaan, mutta voitti lopulta jatkoajalla

Teksti Petteri Ikonen / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Suomi päihitti lauantai-iltapäivänä pelatussa MM-kisojen ottelussa Norjan maalein 3-2 (0-1, 2-0, 0-1, 1-0). Ratkaisevan maalin teki jatkoajalla suoraan jäähyaitiosta läpiajoon spurtannut Markus Hännikäinen.

Maali oli Columbus Blue Jacketsin ja Suomen maajoukkueen hyökkääjälle MM-turnauksen toinen. Syöttöpisteen ratkaisuosumaan nappasi alivoimaa puurtanut Mika Pyörälä.

- Vähän tuommoinen pieni perisynti, kyllä tuolta kolme pistettä olisi pitänyt ottaa. Turhaan otettiin liikaa jäähyjä, mutta käännettiin voitoksi. Kolmea pistettä lähdettiin hakemaan, mutta kaksi pistettä tuli. Matka jatkuu huomenna, Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoi MTV Sportin haastattelussa.

Norja aloitti ottelun sähäkästi luoden muutaman tilanteen Suomen päätyyn. Leijonat kuitenkin kesti ja sai oman pelinsä rullaamaan avauserän edetessä. Suomi ei onnistunut hyödyntämään ylivoimaansa erän puolivälin jälkeen, kun Norjan Patrick Thoresen istui estämisjäähyään.

Vajaat kolme minuuttia ennen erän loppua Markus Hännikäinen otti korkeasta mailasta kaksiminuuttisen, ja Norja hyödynsi armotta ylivoimapelinsä. Mattias Norstebo katkaisi purkukiekon ja laukaisi siniviivalta. Anders Bastiansen ohjasi kiekon Suomen maaliin ohi Joonas Korpisalon (19 torjuntaa).

Norja pääsi uudestaan ylivoimalle heti toisen erän alussa, mutta Suomen alivoimanelikot taistelivat hyvin. Suomen yritykset tasaviisikoin menivät yksinäiseksi kiekon kuskaamiseksi.

- Oli isojen miesten peli, paljon kamppailua. Norja on laadukas joukkue ja erittäin fyysinen. Vastattiin hyvin työmäärään, päävalmentaja Marjamäki sanoi.

Valtteri Filppula kiersi maalin takaa erän alkupuolella ja röyhkeä nousu poiki jäähyn Norjalle. Suomi hyödynsi ylivoiman nopeasti. Juuso Hietanen sai kiekon takatolpalle ja yllätti pienestä kulmasta Lars Haugenin (25 torjuntaa). Syöttöpisteet saivat pari hyvää maalintekopaikkaa ottelussa tuhlannut Sebastian Aho ja Ville Lajunen.

Vajaat kolme minuuttia Hietasen tasoituksen jälkeen puolustaja Julius Honka laukoi siniviivalta 2-1-johtomaalin. Syöttöpisteen sai Atte Ohtamaa. Erän lopussa Suomi kesti Norjan ylivoimapyörityksen ja loi muutaman maalintekotilanteen.

- Ei hyökkäyspään jäähyjä voi ottaa. Tietenkin, oliko sitten niin, se on toinen juttu. Sitä voi kaikki sitten itse spekuloida, Marjamäki vastasi kysymykseen joukkueen suuresta jäähymäärästä ja kurinalaisuudesta.

Päätöserässä Suomen peli oli sekavaa, ja joukkue sai kaksi kahden minuutin rangaistusta. Norja ei päässyt rokottamaan viidellä neljää vastaan, mutta viimeisellä minuutilla kuudella viittä vastaan -pelaaminen tuotti tasoitusmaalin.

Suomi kesti ensimmäisen pyörityksen, mutta laukoi pitkän kiekon. Valtteri Filppula ei saanut omalla alueella napattua selkeää aloitusvoittoa vaan Norja sai pidettyä paineen Suomen päädyssä ja luotua vielä yhden tilanteen Korpisalon vartioimalle maalille.

Kiekon survoi lopulta verkkoon Norjan NHL-hyökkääjä Andreas Martinsen, kun varsinaista peliaikaa oli pelaamatta 29 sekuntia. Seuraavassa vaihdossa Norjan 2-2-tasoituksen jälkeen Atte Ohtamaa otti päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10 minuutin rangaistuksen.

Markus Hännikäinen meni istumaan Ohtamaan kaksiminuuttista. Suomi kesti jatkoajan alussa Norjan hurjan pyörityksen, ja kokenut Mika Pyörälä löysi alivoiman jälkeen syötölläänHännikäisen, joka oli juuri vapautunut jäähyaitiosta. Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan pelaava hyökkääjä ei erehtynyt vaan ratkaisi Suomelle meneillään olevien MM-kisojen kolmannen voiton.

- Kova on työmäärä joukkueessa, ja maalia kohti tehdään kova määrä töitä. Jatketaan samaan malliin ja parannetaan asioita, Marjamäki suuntasi katsetta tulevaan.

Voiton myötä Leijonat kasvatti pistesaldonsa yhdeksään ja nousi tasapisteisiin lohkossa kolmantena olevan, mutta ottelun Suomea vähemmän pelanneen Sveitsin kanssa. Sunnuntaina Suomi kohtaa Sveitsin. 

Katso lisää