Skip to main content

Kakkosvahti Halak on heittänyt kunnon haasteen Raskille

Halak on pelannut enemmän kuin Rask ja alistanut suomalaista tilastollisesti

Teksti Tuomas Heikkilä @TuomasHeikkila / kirjeenvaihtaja, NHL.com/fi

Kun kulkee, niin kulkee, sanoo vanha sanonta. Se pätee ainakin tilastollisesti neljän vuoden takaiseen Vezina-voittajaan Tuukka Raskiin.

Boston Bruinsin veräjänvartija Rask on torjunut seitsemästä ottelustaan neljä voittoa, joissa savonlinnalaisen torjuntaprosentti on kolme kertaa kivunnut yli 94:n. Vastaavasti tappio-otteluissa on ryvetty pahimmillaan alle 75 prosentin lukemissa. Edelliset viisi ottelua Rask on painellut voitto-tappio -vuorotahtia, joten voittoputken poikanen ei varmasti olisi pahitteeksi.

Aivan kauden alussa Rask voitti kaksi ottelua kolmesta, mutta avaus oli painajaismainen. Washington Capitals pommitti Raskin vaihtoon vain 27 minuutissa, ja siinä kohdin kiekkoa oli kaivettu hänen selkänsä takaa jo viisi kertaa.

Video: BOS-DAL: Rask nappaa Seguinin rannevedon hanskaansa

Helppoa ei ollut maanantain kierroksellakaan. Dallas Starsin Radek Faksa sivalsi alivoimalla 1-0 melkoisen helpon näköisesti, sillä Rask näytti siinä kohdin nukkuvan ruususen unta.

- Ensimmäinen erä oli vähän vaikea, mutta nousimme siitä ja pelasimme lopulta hyvän ottelun, Rask kommentoi Bostonin 2-1 jatkoaikavoittoon päättyneen taiston tauottua.

Rask on häärinyt Bostonin ykkösvahtina kuuden edellisen kauden ajan. Nyt Jaroslav Halak on heittänyt todellisen haasteen ja ollut tolppien välissä jo kahdeksan kertaa Raskin seitsemää vastaan.

 

[Osallistu tänään, niin voit voittaa nimmareilla varustettuja NHL-palkintoja!]

 

Tilastollisesti Halak on ollut syksyn aikana täysin eri kategoriaa Raskiin verrattuna. Slovakin torjuntaprosentti on 95,2, kun Raskin on ollut tyytyminen vain 90,9:ään. Halakin päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo on 1,45, kun Raskilla se on melkein tuplat 2,78. Voittoja Halakilla on Raskin tavoin neljä.

Ennen Dallas-ottelua Rask oli pelannut edellisen kerran yhdeksän päivää aiemmin, mutta hän ei ollut pitkästä tauosta moksiskaan.

- Tietysti pelaaminen on helpompaa, jos on pelannut ja on tuntumaa, mutta joskus tulee pidempiä taukoja. Se on osa tätä työtä, ja pitää vain pysyä keskittyneenä, kun pelivuoro tulee, Rask sanoi.

 

[Lisää aiheesta: Rinteen oma hattutemppu valaisi Predatorsin tulevaisuuden]

 

Hän pystyi kasaamaan itsensä vakuuttavasti helposti löpsähtäneen avausmaalin jälkeen.

- Toisessa erässä ajatus oli vain pysyä keskittyneenä ja ottaa kiekkoja kiinni, Rask selvitti.

33-vuotias Halak on kaksi vuotta virkaveljeään Raskia vanhempi. Hän ei ole koskaan pelannut yli 60 ottelua kauden aikana, kun Raskilla yli 60 ottelun sesonkeja on kolme. Halak taatusti janoaa pelejä, mutta Rask ei kavahda haastetta.

 

[Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa @NHL_fi]

 

- Jokaisella maalivahdilla tässä sarjassa on riittävät taidot täällä pelaamiseen. Se, että voittaako vai häviääkö, on lopulta henkisen puolen asia, Rask arvioi.

Se on epäilemättä totta. Raskilla on vain yksi kahden peräkkäisen voiton sarja tältä kaudelta, mutta jos tiukka paikka tulee, takan reunalta löytyy se Vezina-pysti.

Siihen voi aina nojata.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.