Skip to main content

GM Kekäläinen ei heitä vielä pyyhettä kehään

Teksti Risto Pakarinen / NHL.com

Blue Jackets tietää, että pudotuspeleihin voi päästä, vaikka kausi lähtisikin surkeasti käyntiin. Ovathan he onnistuneet siinä ennenkin. Viime kaudella joukkue voitti ensimmäisistä 25 ottelustaan vain yhdeksän, mutta lopuista 57 matsista 34, päätyi 93 pisteeseen ja nappasi ensimmäisen villi kortti –paikan.

Joukkueen kausi oli lähtenyt nihkeästi käyntiin myös 2013, kun Jarmo Kekäläinen sai paikan general managerina. Siinä vaiheessa joukkue oli voittanut 48 ottelun kaudella 13 ensimmäisestä ottelustaan vain neljä ja kaikki odottivat Kekäläisen siivoavan valmennuksen ja tekevän suuria pelaajakauppoja. Hän päätti kuitenkin tutkia tilanteen, ja samalla joukkue alkoi voittaa. Lopulta pudotuspelit jäivät haaveeksi pienimmällä mahdollisella erolla, sillä se päätyi tasapisteisiin Minnesotan kanssa, joka vei paikan varsinaisella peliajalla ja jatkoajalla ottamien voittojen määrän ansiosta.

Tällä kaudella Blue Jackets on saanut vähintään oman osansa ongelmia. Ensin Kekäläinen sai hikoilla Ryan Johansenin sopimusneuvotteluissa ja kun ne päättyivät onnellisesti – Johansen on pistepörssissä sijalla 11 – tuli hänen eteensä loukkaantumissuma. Maalivahti Sergei Bobrovskikaan ei ole ollut aivan yhtä hyvä kuin parilla viime kaudella.

Kaksi vuotta sitten Bobrovskin torjuntaprosentti oli 93,2 ja hän voitti Vezina-palkinnon liigan parhaana maalivahtina. Viime kauden torjuntaprosentti oli 92,3. Nyt se on 90,7, ja on lähempänä tilastojen häntäpäätä kuin kärkeä.

Hän oli reilut pari viikkoa sivussa murtuneen sormen vuoksi, mutta oli tilastollisesti aikaisempaa heikompi jo ennen loukkaantumistaan. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 90,8, mutta joukkue oli voittanut kahdeksasta ottelustaan neljä. Bobrovskin sairasloman aikana voittoja ei tullut lainkaan.

Columbuksen kannalta harmittavasti, Bobrovski ei ollut ainoa vammoista kärsinyt pelaaja.

– Pahimmillaan sivussa olivat kolme neljästä parhaasta sentteristämme, kaksi puolustajaa ja ykkösmaalivahti. Mutta täällä pitää olla laaja materiaali ja sitä me yritämme saada kasaan pidemmällä aikavälillä varaamalla ja kehittämällä pelaajia fiksusti, Kekäläinen totesi Fox Sportsille.

– Meillä on farmijoukkueessamme hyviä pelaajia, jotka pystyvät ja joiden ehkä pitäisikin jo pelata NHL:ssä, mutta meillä saa olla ylhäällä vain 23 pelaajaa.

Columbus hävisi yhdeksän ottelua peräkkäin, ja seurajohdon oli varmasti vaikeaa olla tekemättä mitään. Joskus päätös olla tekemättä mitään on kuitenkin paras päätös.

Hän ei ole vielä valmis heittämään pyyhettä kehään ja on tehnyt pieniä kauppoja, esimerkiksi hankkimalla Jordan Leopoldin Columbukseen. Huhujen mukaan hän olisi kiinnostunut nappaamaan Edmontonista David Perronin, jonka hän itse aikanaan varasi St. Louisiin.

– Emme aio tehdä mitään lyhyen aikavälin ratkaisua, joka voisi vaarantaa tulevaisuutemme. Meillä on nuoria hyökkääjiä, jotka kiinnostavat muita seuroja, mutta auttaakseen meitä nyt, he haluavat tulevaisuutemme. Tietysti he haluavat käyttää hyväkseen meidän tilannettamme, ja juuri siksi, emme halua tehdä mitään.

Tämän kauden osalta kello tikittää, ja lujaa. Blue Jackets on koko liigan sarjataulukossa jumbona 14 pisteellään. Sen edellä on Carolina, jokka on 17 pistettä. Pudotuspeliviivaan on jo 13 pisteen rako.

Marraskuun aikana joukkue voitti 13 ottelusta vain kaksi.

Ylämäki on jyrkkä.

Katso lisää