johansson 1

NHL rantautui tällä kaudella näyttävästi Eurooppaan, kun New Jersey Devils ja Edmonton Oilers pelasivat alkukaudella kolmessa eri kaupungissa. Devils pelasi 1. lokakuuta harjoitusottelun Bernissä, jossa se kohtasi Sveitsin pääsarjassa pelaavan SC Bernin. Oilers puolestaan piipahti pari päivää myöhemmin Saksassa Kölner Haien vieraana. Lopulta Devils ja Oilers avasivat kautensa pelaamalla runkosarjaottelun Göteborgissa lauantaina.

NHL Global Series -tarina jatkuu vielä marraskuun alussa, kun Winnipeg Jets ja Florida Panthers kohtaavat kahdesti Helsingissä Hartwall Arenassa. Neljä joukkuetta, neljä eri kaupunkia ja kolme runkosarjaottelua. Eurooppalaisia NHL-faneja hemmotellaan isolla kädellä. Viime vuonna Euroopassa pelattiin kaksi ottelua, kun Ottawa Senators ja Colorado Avalanche ottivat kaksi kertaa yhteen Tukholmassa. Sitä ennen Euroopassa oli pelattu viimeksi vuonna 2011, joten aivan jokavuotisesta herkusta ei voida puhua.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Euroopassa pelattavat ottelut eivät ole vain hupia, sillä taustalla on tärkeämpiä syitä, ja niiden merkitys on iso. Harvalla eurooppalaisella kiekkofanilla on mahdollisuus nähdä NHL:ää paikan päällä, joten otteluilla on kysyntää. Se on näkynyt myös lipunmyynnissä. Esimerkiksi Suomessa Jetsin ja Panthersin ottelut myytiin minuuteissa loppuun.
Iso suosio on herättänyt myös median huomion, ja tapahtumien ympärillä onkin riittänyt valtava määrä pöhinää. Sekä Devils että Oilers olivat näyttävästi esillä Euroopan-kiertueellaan, ja seurat järjestivätkin erilaisia fanitapahtumia matkan aikana.
- Kun saavuimme lauantaina hallille, huomasimme, kuinka monet ihmiset olivat jo saapuneet areenalle hyvissä ajoin. Ruotsi on iso lätkämaa, ja uskon ihmisten arvostavan, kun NHL saapuu tänne, mietiskeli New Jerseyn sveitsiläispuolustaja Mirco Muller loppuunmyydyn Devils-Oilers-ottelun jälkeen.
Ottelut eivät olleet pelkästään fanien mieleen, sillä myös pelaajat ottivat reissusta ilon irti. Etenkin eurooppalaispelaajille kyseessä on iso asia.

fans_Sweden_106
  • Fiilis oli mahtava, ja yleisö oli mahtava. He olivat mukana ensimmäisestä minuutista lähtien, ja se osoittaa, että Eurooppaan tuleminen on pelkästään hyvä asia, Devilsin ruotsalaishyökkääjä Marcus Johansson fiilisteli.
    Edmontonin kauden avaus meni pahasti penkin alle, kun Devils löi öljymiehet maalein 5-2. Joukkueen saksalaispelaaja Tobias Rieder näkee kuitenkin, että reissulla oli pelkästään positiivinen vaikutus.
    - Uskon, että kokonaisuudessaan tämä reissu kasvatti meitä joukkueena. Kauden avaus Ruotsissa ja pelaaminen Kölnissä oli jotain aivan erilaista kuin mihin olemme tottuneet Pohjois-Amerikassa. Tunnelma oli upea, ja kaikki oli organisoitu hienosti. Mutta nyt tuntuu tietenkin pahalta. Häviäminen tuntuu aina pahalta, Rieder totesi.
    Kaiken tämän taustalla on NHL:n halu levittää sekä koko lajin että maailman parhaan jääkiekkoliigan ilosanomaa kaikkialle maailmaan. Euroopassa on todistetusti pitkä ja rikas kiekkohistoria, ja monet kiekkofanit seuraavat NHL:ää päivästä toiseen. Taalaliigan kasvupotentiaali on julmetun iso, ja siksi sarjan näkyvyyttä yritetään kehittää Euroopassa. NHL lanseerasikin täksi kaudeksi NHL-viikon Euroopan-ottelut, mikä tarkoittaa sitä, että kauden aikana Euroopassa nähdään 50 NHL-ottelua parhaaseen katseluaikaan.
    Euroopan markkinat kasvavat, ja NHL:llä on etenkin Keski-Euroopassa paljon työtä tehtävänään. Muun muassa Saksassa odottaa yli 80 miljoonaa ihmistä, joten fanimäärää on varaa kasvattaa. NHL:n katse on myös Aasiassa, ja harjoituskaudella pelattiinkin jälleen kaksi China Games -ottelua Kiinan maaperällä.
NHL-China-pic

Onnistuneet tapahtumat takaavat sen, että tulevaisuudessa Euroopassa saadaan nauttia NHL:stä aiempaa enemmän. Pohjois-Eurooppa otetaan varmasti aina huomioon otteluita suunnitellessa, mutta NHL haluaa huomioida myös pienemmät lätkämaat.
- On olemassa isoja jääkiekkomarkkinoita ja sitten niitä, jotka ovat vielä pieniä. Ja sitten on markkinoita, joissa haluamme jääkiekon olevan isompi asia, ja me haluamme pistää sen alulle, NHL:n varakomissaari Bill Daly avasi liigan suunnitelmaa.
Daly arvaili, että ainakin Saksaan palataan hyvinkin pian.
- Odotan, että pelaamme lähitulevaisuudessa Saksassa runkosarjaottelun, Daly paljasti.
Jääkiekko ei ole maailman suosituin laji, eikä NHL ole maailman suosituin palloilusarja. NHL:llä on kuitenkin iso potentiaali nousta askelta suuremmaksi tekijäksi, ja avain kehitykseen on Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Tämä on onneksi tajuttu NHL:n johtoportaassa, sillä se tietää eurooppalaisten fanien huomioimista ottelusuunnitelmia tehdessä.