Calgary Flames osoitti keskiviikkona sitkeytensä. Liekkipaidat jäivät Edmontonissa pelatussa kauden avausottelussaan kolmen maalin takamatkalle, mutta nousivat tasoihin ja kaatoivat kotijoukkue Oilersin lopulta voittolaukauksilla lukemin 4-3.
Oilersin saksalaishyökkääjä Leon Draisaitlille tappiossa oli henkilökohtainen hopeareunus, sillä hän iski NHL-uransa 400 osuman. Juhlamaali syntyi toisen erän puolivälissä ylivoimalla, kun Draisaitl pääsi iskemään kiekon maalin kulmalta verkkoon tshekkihyökkääjä David Tomasekin upeasta esityöstä.
Saksalaistähden saavutus ei kuitenkaan Oilersin leirissä lohduttanut, kun tuloksena oli tappio.
– Peli on joskus sellaista. Olimme kolmen maalin johdossa, mutta sitten he saivat tarvittavan osuman ja siitä momentumin seuraavaan maaliin. Sen jälkeen he olivat taas mukana pelissä, Oilersin maalivahti Stuart Skinner harmitteli.
Samalla Drasaitlista (791 ottelua) tuli yhdeksänneksi nopeimmin rajapyykille yltänyt Pohjois-Amerikan ulkopuolella syntynyt NHL-kiekkoilija. Näiden yhdeksän pelaajan joukkoon kuuluvat myös suomalaislegendat Jari Kurri (608) ja Teemu Selänne (700). Oilersin pelaajista merkkipaalun ovat saavuttaneet saksalaishyökkääjää nopeammin vain Kurri ja Wayne Gretzky (436).
Draisaitl on ollut yksi Edmontonin viime vuosien menestyksen kulmakivistä. Takana on neljä peräkkäistä yli 100 tehopisteen kautta, ja viime kaudella saksalaispyssy voitti ensimmäistä kertaa NHL:n maalikuninkaan Maurice Richard Trophyn heilutettuaan runkosarjassa verkkoa 52 kertaa.



















