eeli tolvanen, henrik borgstrom mf

Lauantaisin suuntaamme katseet kiekkomaailman tapahtumiin NHL:n ulkopuolella. Tällä kertaa käsitellään AHL:n suomalaispelaajia.

NHL:n syksy on ollut suomalaisittain yhtä riemujuhlaa, kun taalajäille on rynnistänyt poikkeuksellisen monta nuorta suomalaispelaajaa.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Henri Jokiharju on tullut sensaatiomaisesti Chicago Blackhawksin miehistöön ja onnistunut saalistamaan neljään otteluun viisi syöttöpistettä. Miro Heiskanen on peruutellut Dallas Starsin takalinjoilla kuin 30-vuotias satojen NHL-otteluiden veteraani. Roope Hintz on ollut puolestaan tärkeä lenkki Starsin neloskentässä. Juuso Riikola debytoi vahvasti Pittsburgh Penguinsissa, ja hän osoitti olevansa NHL-tason puolustaja. Lisäksi Antti Suomela, Juuso Välimäki ja Jesperi Kotkaniemi ovat onnistuneet pitämään paikkansa kokoonpanossa.
Suomalaisten tulokaspelaajien lista on komea - jopa harvinaisen komea. Hyvä uutinen on kuitenkin se, ettei lista tule jäämään tähän. AHL:stä on nimittäin nousemassa seuraava huppulahjakkuuksien sinivalkoinen aalto. Ja mikä parasta, osa heistä voi vakiinnuttaa paikkansa NHL:ssä jo tällä kaudella.
Kun mietitään kaikista lupaavimpia tapauksia, niin esiin nousevat Nashville Predatorsin ykköskierroksen varaus (30. varausvuoro 2017) Eeli Tolvanen ja Florida Panthersin ykköskierroksen varaus (23./2016) Henrik Borgström. Hyökkääjien putoaminen farmiin oli jopa pieni yllätys.
Tolvanen teki viime KHL-kaudella Jokereissa huimaa jälkeä ja pääsi haistelemaan NHL-tunnelmia viime kevään tosipeleissä. Maalitykki ei ollut vielä valmis murtautumaan Predatorsin miehistöön, mutta asia saattaa korjaantua tämän kauden aikana. Tolvanen olisi monessa muussa NHL-seurassa saanut aloittaa kautensa ylhäällä, mutta Nashvillen kivenkovaan kärkiosastoon on todella hankala murtautua. Tolvanen on kuitenkin ensimmäisiä pelaajia, jotka nostetaan farmista ylös, kun loukkaantumiset alkavat ravistella Predatorsin miehistöä. Tolvanen saa taatusti näytön paikkansa NHL:ssä, ja hänellä on kaikki eväät onnistua saman tien ja vakiinnuttaa paikkansa Predatorsissa.

eeli tolvanen

Sama koskee huipputaitavaa Borgströmiä: hän on lähellä NHL-paikkaa, ja pelipaikan vakiinnuttaminen on vain ajan kysymys. Borgström pelaa vasta ensimmäistä ammattilaiskauttaan, joten totuttelu vaatii hieman aikaa. Keskushyökkääjä Borgström ei kuitenkaan ujostellut AHL-debyytissään vaan latoi heti tehot 1+2. Kyseinen ottelu oli osoitus siitä, ettei Borgströmin tarvitse katsella farmikiekkoa kauan.
Muista hyökkääjistä lähellä NHL:ää ovat Florida Panthersin Juho Lammikko ja Carolina Hurricanesin Janne Kuokkanen. Fyysinen alempien kenttien taitaja Lammikko debytoi jo Panthersissa, mutta hän kuuluu lähtökohtaisesti AHL-joukkueen miehistöön. Mikään ei kuitenkaan estä miestä tekemästä "roopehintzejä" ja nappaamasta vakiopaikkaa emoseuran neloskentästä. Sama koskee Kuokkasta, joka on pelityyliltään kuin Sebastian Aho: viisas, varma, taitava ja ennen kaikkea monipuolinen. Kuokkanen esiintyi vahvasti Carolinan leireillä ja on aloittanut AHL-kauden hyvin, sillä kolmessa ottelussa tilille on rapsahtanut jo tehot 2+2=4. Kuokkasen nousu NHL:ään ei ole enää kaukana, eikä vakiopelipaikan lunastaminen ole utopiaa.
Hyökkääjistä seurantaan kannattaa ottaa myös Carolinan Saku Mäenalanen ja Aleksi Saarela sekä Anaheim Ducksin Kalle Kossila ja New York Rangersin Ville Meskanen. Heistä jokainen on AHL-joukkueessaan avainroolin pelaaja, ja jokaisella heistä on NHL-tasolla tarvittavia ominaisuuksia.

saku maenalanen

Etenkin Kossila voi pian napata menolipun Anaheimiin, kun pääsee pois sairastuvalta. Hän pelasi jo viime kaudella hyvällä tasolla NHL:ssä, ja se on varmasti Ducksin päävalmentaja Randy Carlylen muistissa. Monipuolinen Kossila hoitaa roolin kuin roolin, ja siksi hänelle löytyy varmasti käyttöä Ducksin alemmissa kentissä, joissa ei ole liikaa laatupelaajia. Kossila palaa kaukaloon kuitenkin vasta marraskuussa, joten nousu NHL-jäille ei tapahdu vielä hetkeen.
Suomalaispuolustajista Boston Bruinsin Urho Vaakanainen ja St. Louis Bluesin Niko Mikkola olivat jo lähellä NHL-paikkaa harjoitusleirien jälkeen, mutta molemmat lähetettiin farmiin viime metreillä. Kumpikin on kuitenkin organisaatioidensa top 10 -puolustajien joukossa, joten NHL-kutsu voi tulla nopeastikin, sillä molemmat seurat pitävät kokoonpanossaan kahdeksaa puolustajaa. Pienikin loukkaantumissuma voi avata suomalaisille tien taalajäille.
Puolustajista ei voi myöskään unohtaa Winnipeg Jetsin Sami Nikua, joka iski jo viime kaudella 76 AHL-ottelussa huimat 54 tehopistettä. Hyvin liikkuvan taitopuolustajan harjoitusleiri sujui mallikkaasti, mutta Jetsin vahvaan puolustuskalustoon murtautuminen on kovan työn takana. Mikäli Jetsin miehistössä tulee loukkaantumisia, on suomalaistaituri ensimmäisten joukossa nousemassa ylös. Ja jos Jets-pakistossa nähdään pitkäaikaispotilaita, on Niku lähellä napata vakituisen paikan NHL:stä.
Lisää aiheesta: [Suomela ei enää kaartele pitkän kaavan kautta]
Muista puolustajista Vancouver Canucksin Olli Juolevilla ja Los Angeles Kingsin Alex Lintuniemellä on pienet saumat tapella NHL-paikasta. Juolevi on seuran ykköskierroksen varaus (5./2016) ja äärimmäisen taitava pelaaja, joka pystyy ottamaan lyhyessäkin ajassa isoja kehitysaskeleita. Kaiken osuessa kohdalleen hän kolkuttelee NHL:n portteja jo kevätkaudella.
Lintuniemi ei ole kovin korkealla Kingsin pakkihierarkiassa, ja hän joutuikin harjoitusleirin jälkeen farmiin waiver-listan kautta. Ottajia ei löytynyt, ja ehkä hyvä niin, sillä Lintuniemen AHL-kausi on alkanut tehokkaasti: isokokoinen puolustaja on takonut kolmeen otteluun tehot 1+2. Jos tehokas meno jatkuu, ehkä Kingsin organisaatiossa mietitään uudelleen, löytyisikö suomalaiselle käyttöä.
Aika näyttää, ketkä suomalaispelaajat saavat seuraavaksi mahdollisuuden näyttää osaamistaan NHL:ssä. Varmaa on se, että monella se sauma on edessään vielä tällä kaudella.