Mikä on Ducksin kokeneen kolmikon kohtalo?

Anaheim Ducksin ja San Jose Sharksin välisen neljännen playoff-ottelun toista erää on jäljellä enää muutama sekunti, kun Corey Perry saa kiekon Sharksin maalin kulmalla. Hän syöttää sen taitavasti Ryan Getzlafille, joka laukoo kiekon vapaasti maaliin.
Ducks pääsee sittenkin tilanteesta 1-1 toiselle erätauolle. Ei, ei pääse sittenkään. Peliaika oli loppunut jo ennen kuin Getzlaf sai kiekon maaliviivan yli.

Getzlaf ei edes protestoi tilannetta. Hän on täysin tietoinen siitä, että tuomarit tekivät oikean ratkaisun. Ducksin kapteeni nojaa maalin ylärimaan ja huokaisee. Hänen ympärilleen voisi piirtää puhekuplan kuin sarjakuvassa: "Me emme tästä taida enää nousta."
Eikä Ducks noussutkaan. San Jose Sharks voitti 2-1 ja meni jatkoon ensimmäiseltä playoff-kierrokselta suoraan neljässä ottelussa. Sharksin vahvuus tiedettiin, mutta harva ennusti sen olevan näin ylivoimainen. Putoaminen oli Ducksille valtava pettymys, puhumattakaan siitä, ettei se saanut yhtään voittoa.
Viimeisimmät uutiset NHL:n pudotuspeleistä kertoo Twitterissä [@NHL\_fi]
Toisaalta Ducksin tippuminen ei ollut iso yllätys, koska jo runkosarja oli hyvin epätasainen. Ducks varmisti kuudennen peräkkäisen pudotuspelipaikkansa vasta 4. huhtikuuta, kun se voitti Minnesota Wildin 3-1.
Kuusi peräkkäistä pudotuspeliesiintymistä on nykyisessä hyvin kilpailullisessa ja tasaisessa NHL:ssä kunnioitettava saavutus, ja Ducks onkin viime vuosien yksi menestyneimmistä seuroista. Sen putken aikana Ducks on edennyt kolme kertaa konferenssifinaaleihin, mutta jokaisella kerralla paikka Stanley Cup -finaaleissa on jäänyt vain haaveeksi.
Ducksin heikosta pudotuspelisarjasta kertoo jotain se, että joukkueen paras pelaaja oli tappioista huolimatta maalivahti John Gibson, joka jaksoi taistella vaikeinakin aikoina loppuun asti.
Lisää aiheesta: [Sharks lähetti Ducksin kesälaitumille]
Anaheimin koko organisaatiolla on nyt peiliin katsomisen paikka. Nykytahdilla uuden askeleen ottaminen pudotuspeleissä tuntuu mahdottomalta. Mihin suuntaan Ducksia sitten pitäisi viedä?
Ensimmäiseksi katseet kohdistuvat kokeneisiin jyriin Ryan Getzlafiin, Corey Perryyn ja Ryan Kesleriin. Getzlaf ja Perry ovat edelleen hyvälle päälle sattuessaan huippuluokan NHL-hyökkääjiä. Nimenomaan hyvälle päälle sattuessaan. Ailahteleva ja jäähyherkkä kaksikko on kuitenkin liian usein enemmän uhka kuin mahdollisuus. Perry jäi Sharks-sarjassa kokonaan ilman pisteitä.
Getzlafin 11 ja Perryn 17 maalia runkosarjassa olivat pettymyksiä, vaikka Getzlaf olikin joukkueen sisäisen pistepörssin kakkonen ja Perry kolmonen. Runkosarjan pörssin voitti Richard Rakell 34 maalilla ja 35 syöttöpisteellä.
Kesler oli kaukana siitä hyökkääjästä, joka varjosti Calgary Flamesin ykkössentteri Sean Monahanin pimentoon viime vuoden pudotuspeleissä. Kesler on edelleen vahva jässikkä, mutta liian loukkaantumisherkkä joukkueen johtohahmoksi. Hän pelasi tämän kauden runkosarjassa vain 44 ottelua.
Siirtoja rajoittavat pykälät ja iso palkka tekevät kolmikon myymisen vaikeaksi, jos Ducksin GM Bob Murray sitä haluaisi. Eikä yhtälö ole niin yksinkertainen. Vaikka Anaheimin palkkakuninkaat eivät ole läheskään aina ansioidensa arvoisia, vastaavalla potentiaalilla varustettuja pelimiehiä on vaikea saada markkinoilta.

Rakell ja Jakob Silfverberg ovat olleet viime vuosina uuden aallon ankkoja, jotka ovat ottaneet paineita pois Getzlafin ja Perryn harteilta. Heihin Ducks voi luottaa vastaisuudessakin. Rakellin sopimus ulottuu vuoteen 2022 asti, mutta Silfverbergin kanssa edessä on kovat neuvottelut. Hänen sopimuksensa umpeutuu ensi kauden jälkeen, ja ruotsalaisesta tulee rajoittamaton vapaa agentti. Silfverbergin palkkapyyntö nousee tuntuvasti nykyisestä 3,75 miljoonasta dollarista.
Puolustaja Cam Fowlerin loukkaantumisen merkitystä Sharks-sarjassa ei voi vähätellä, mutta taustalta nousi silti huolestuttavan vähän vastuunkantajia. Ykköspakin viitta tuntui olevan liian iso Hampus Lindholmille, joka jäi sarjassa kolme maalia miinuksen puolelle. Brandon Montour ja Josh Manson ovat väläytelleet hyvin runkosarjassa, mutta kivikova pudotuspelikiekko yhtä Läntisen konferenssin jättiläistä vastaan oli heille liikaa.

Anaheimin johto arpoi pitkään, pitävätkö he joukkueessaan Lindholmin vai Sami Vatasen. Vatanen päätyi New Jersey Devilsiin kaupassa, jossa toiseen suuntaan tuli hyökkääjä Adam Henrique. Olisiko Vatanen ollut sittenkin puolustuksessa tukevampi ranka kuin hänen ruotsalainen virkaveljensä?
Kaupoissa on aina bisnesvivahteensa, mutta puhtaasti pelillisesti ajateltuna Vatasen ja Henriquen kauppa ei mennyt Anaheimin kannalta täysin putkeen. Henrique ei pystynyt sellaiseen monipuoliseen ja vahvaan kahden suunnan rynnistykseen kuin läpilyöntikeväänään 2012 Devilsissä.
Maalivahtiosasto on hyvin kasassa vielä ainakin ensi kaudeksi. Gibson pelaa tasoonsa nähden naurettavan halvalla 2,3 miljoonan dollarin pahvilla, mutta hänestäkin tulee ensi kauden jälkeen rajoitettu vapaa agentti. Kokenut kakkosvahti Ryan Miller sen sijaan on rajoittamaton vapaa agentti ensi kauden jälkeen. Gibsonista, 24, Ducks saisi luotettavan ykkösvahdin pitkäksi aikaa, mutta se vaatii taaloja riviin.
Entä mikä on päävalmentaja Randy Carlylen asema? Tippumista ensimmäisellä kierroksella ei katsota hyvällä Ducksin johdossa. Carlyle on ikuisesti Anaheim Ducksin ensimmäisen Stanley Cupin voittaneen joukkueen päävalmentaja vuodelta 2007. Se onkin jo toinen juttu, onko hänellä edellytyksiä koskaan voittaa sitä toista.
Ducksissa ei ole nähty pitkään aikaan kunnon uudelleenrakennusta. Olisiko nyt sen aika?