Nico Hischier 9.25

Nico Hischier palaa kotimaahansa intoa puhkuen, kun New Jersey Devils kohtaa 2018 Global Series -harjoitusottelussa SC Bernin 1. lokakuuta. Kamppailu käydään Sveitsissä, Bernin PostFinance Arenassa.

Devilsin 19-vuotias sentteri ei kuitenkaan ole varma, millaisen vastaanoton hän saa sveitsiläisyleisöltä.
- Tiedän, että he kannattavat Berniä. Toivottavasti he eivät buuaa minulle, Hischier veisteli.
Hischieristä tuli kaikkien aikojen korkein sveitsiläisvaraus, kun hänet poimittiin ensimmäisenä pelaajana vuoden 2017 NHL Draftissa. Hän yllättyi kesällä huomatessaan, että hänestä on tullut roolimalli niille nuorille sveitsiläisille, jotka unelmoivat pääsevänsä joskus pelaamaan NHL:ään.
- Kun kävin nuorten kaverien kanssa jäällä Bernissä, he tosiaankin katsoivat minua ylöspäin. Se tuntui aluksi hassulta, mutta kyllä siihen sitten tottui. On hienoa, että Sveitsissä on nyt entistä enemmän jääkiekkoilijoita ja että siellä tehdään erinomaista työtä juniorien kehittämisessä, Hischier sanoi.
Lisää aiheesta: Taylor Hall ei aio luopua paikastaan huipulla]
Taylor Hall pelasi valtaosan viime kaudesta Hischierin ketjussa ja iski NHL-uransa uudeksi yhden kauden piste ennätykseksi lukemat 39+54=93. Hänestä tuli kauden päätteeksi Devilsin seurahistorian ensimmäinen Hart Trophy -voittaja. Hall on valmistautunut fanien huutomyrskyyn, kun hänen ketjukaverinsa astuu jäälle.
- En ole koskaan käynyt Sveitsissä, mutta on varmasti huikeaa kokea ottelun tunnelma ja yleisön arvostus Nicoa kohtaan. Ei sitä kovin usein pääse kotimaahansa pelaamaan. Nico odottaa sitä jo kovasti, ja olemme iloisia hänen puolestaan. On myös hienoa, että ruotsalaispelaajamme (Jesper Bratt ja Marcus Johansson) pääsevät myöhemmin pelaamaan kotimaahansa, Hall tuumi.
Devils pelaa ensimmäisen runkosarjaottelunsa Göteborgissa 6. lokakuuta. Vastustajaksi tuohon mittelöön saapuu Edmonton Oilers.
Hischier on kotoisin Natersista, joka on 90 minuutin junamatkan päässä Bernistä. Kaudella 2015-16 hän pelasi 15 ottelua (1+0) SC Bernin liigajoukkueessa ja 18 ottelua (11+17=28) Bernin A-junioreissa. Sitä edellisellä kaudella Hischier hurjasteli Bernin alle 17-vuotiaissa junioreissa 22 otteluun tehot 28+33=61 ja pääsi kokeilemaan 11 ottelun (1+1) verran A-junioreissa.

  • Ottelusta tulee minulle hyvin erityinen, sillä isovanhempani, tätini ja setäni tulevat paikalle. Oikeastaan sinne tulevat kaikki sukulaiseni ja ystäväni. Katsomossa on siis paljon tuttuja kasvoja. Tunnen monet Bernin pelaajistakin, joten ottelusta tulee ainutlaatuinen, Hischier fiilisteli.
    Hischier ei ole varma, miten paljon hän ehtii näyttää Berniä joukkuetovereilleen, mutta vanhassakaupungissa on ainakin tarkoitus piipahtaa.
    - Meidän on pakko käydä maistelemassa jotakin juustoherkkua, ehkä raclettea tai fondueta. En usko, että meillä on aikaa käydä vuorilla. Luultavasti jotkut kaverit kyselevät vinkkejä myös kellojen ostoon, Hischier aprikoi.
    Hall odottaa pääsevänsä pelaamaan Hischierin rinnalla myös tällä kaudella. Hän toivoo, että tuttu kemia löytyy saman tien.
    - Huomasin harjoitusleirillä, että Nico on kasvanut ja vahvistunut. Hän myös pelaa nyt kypsemmin. Hän oli viime kaudella vasta 18-vuotias eikä saanut tarpeeksi arvostusta siitä, miten hienon kauden hän pelasi (20+32=52). Odotan, että saamme kauteen hyvän alun ja saamme yhteispelimme sujumaan heti. Nicolle tekee varmasti hyvää päästä pelaamaan Eurooppaan kotiyleisönsä eteen, Hall sanoi.
    Hischieriltä kysyttiin, oliko hän Bernissä vuonna 2017, kun puolustaja Mark Streit toi Pittsburgh Penguinsin kanssa voittamansa Stanley Cupin näytille kotikaupunkiinsa.
    - Olin silloin kotonani Natersissa, mutta näin kuvat seuraavana päivänä lehdestä. Toivottavasti minäkin voin jonain päivänä tuoda pokaalin kotiseudulleni.