Skip to main content

Pudotuspelipaikkansa varmistanutta Coloradoa ei koronatauko paina

Avalanche palasi askiin ja varmisti toisena joukkueena paikkansa tämän kevään pudotuspeleihin

Teksti Toni Rajamäki @Trajamaki11 / vapaa toimittaja, NHL.com/fi

Honda West -divisioonan piikkipaikkaa ja koko NHL:n runkosarjan voittoa metsästävä Colorado Avalanche sai viime viikolla projektiinsa takaiskun, kun kovakuntoinen joukkue joutui jäämään tauolle koronatilanteen takia. Hyvän lennon pelättiin katkeavan ainakin hetkellisesti.

Pelko oli turha. Se nähtiin torstain kierroksella, kun Avalanche palasi tositoimiin. St. Louis Blues kaatui 4-2, ja Avalanche otti viidennen peräkkäisen voittonsa. Samalla varmistui, että Colorado pelaa tänä vuonna pudotuspeleissä. Aiemmin paikkansa oli varmistanut ainoastaan Vegas Golden Knights.

Voittoakin tärkeämpää oli Avalanchen pelillinen ilme. Viikon tauko oli vain lisännyt kovaa taistelevan ja taitavan joukkueen motivaatiota. Tappiota ei estänyt edes Mikko Rantasen ja Joonas Donskoin kaltaisten pelaajien puuttuminen kokoonpanosta.

- Tämä oli melko hyvä suoritus. Alku näytti hieman haastavalta vauhdin suhteen, mutta paransimme pelin edetessä. Tämä oli oikein hyvä peli paluuotteluksi, iloitsi joukkueen päävalmentaja Jared Bednar.

Video: STL-COL: Burakovsky tekee illan toisen maalinsa

Avalanchen katse on siis taas runkosarjan voitossa. Tällä hetkellä joukkue on Honda West -divisioonassa toisena kahden pisteen päässä Golden Knightsista, mutta nevadalaisilla on pelattuna kaksi ottelua enemmän. Vegas on myös koko NHL:n runkosarjan kärkipaikalla. Colorado on kuitenkin pisteprosentilla mitattuna NHL:n paras: joukkueen pisteprosentti on 75,0. Vegas on kakkossijalla lukemallaan 73,9.

Runkosarjan voitto ei takaa mitään, mutta se helpottaa tietä kohti finaaleja - ainakin paperilla.

- Toivottavasti saamme pidettyä tämän menon päällä pudotuspeleihin asti, jotta voimme saavuttaa isoimman tavoitteemme, Bednar lisäsi.

Syvyys tuli taas esiin

Colorado ja pelaajamateriaalin leveys on jo vanha virsi, mutta sitä on syytä edelleen nostaa esiin. Syvyys on juuri se asia, joka tekee Coloradosta yhden suurimmista mestarikandidaateista. Syvyyttä kaivataan etenkin nyt, kun osa pelaajista on vielä koronatoimien takia sivussa. Heihin kuuluvat muun muassa Rantanen ja Donskoi.

Torstaina joukkueesta nousivat esiin Rantasen paikkaaja Andre Burakovsky kahdella osumallaan sekä kertaalleen osuneet kolmoskentän Brandon Saad ja neloskentän Pierre-Edouard Bellemare. Myös kärkiosasto oli taas esillä kolme maalia syöttäneen Nathan MacKinnonin johdolla.

Illan sankari Burakovsky painotti torstaina sitä, että koko joukkue pysyi taas kerran suunnitelmassa, ja se oli voiton avain.

- Pelasimme kurinalaisesti. Siksi voitimme. Teimme kaikki oikeat asiat, ruotsalaislaituri hehkutti.

- Tämä osoitti meidän luonnettamme. St. Louis pelasi hyvin tänäänkin, ja heitä on hankala voittaa, mutta nämä kaksi viime ottelua tekivät selväksi sen, ettemme sorru moniin virheisiin.

Saadin osuman alustanut Tyson Jost muistuttaa, että denveriläisten on jatkettava nimenomaan tällä tyylillä, sillä mitä pidemmälle kausi etenee, sitä vähemmän pelkkä taito määrittää lopputulosta.

- Peleistä tulee tiukempia. St. Louisin täytyy painaa kovempaa, muiden joukkueiden täytyy painaa kovempaa, ja meidän täytyy vastata siihen juurikin tällä tavalla. Teemme tulosta neljällä kentällä ja puolustajamme pelaavat erinomaisesti, Jost kiteytti.

Kaiken lisäksi syvyys tuli esiin myös tolppien välissä. Siirtotakarajalla Avalancheen siirtynyt Devan Dubnyk oli vahva tekijä voitossa. Hänen myötään Avalanchen veskariosastolla on laatua vaikka muille jakaa.

- Pidin todella siitä, miten Dubnyk pelasi ja torjui meille tärkeän voiton. Olen todella iloinen maalivahtitilanteestamme, Bednar päätti.

Avalanche ja Blues ottavat yhteen taas lauantaina. Sen jälkeen edessä on vielä yksi vääntö, joka pelataan ensi viikon tiistaina.

Katso lisää

NHL on päivittänyt tietosuojakäytäntöään, joka astuu voimaan 27.02.2020. Suosittelemme, että luet sen huolellisesti läpi. NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt palveluehtomme sekä tietosuoja- ja evästekäytäntömme.