COL-Kuemper-N&N

Monen muun pelatessa pitkiä ensimmäisen kierroksen sarjoja Colorado Avalanche on saanut huilata rauhassa. Avalanche oli ainoa joukkue, joka selvitti oman sarjansa suoraan neljässä voitossa.

Nashville Predatorsin kaatamisen jälkeen Colorado on saanut pitää taukoa ja odotella toisen kierroksen alkua. Nyt se hetki on lähellä ja päävalmentaja Jared Bednar sanoi omiensa olevan valmiina sarjaan St. Louis Bluesia vastaan.
- Haluamme tarpeeksi lepoa saadaksemme vähän etäisyyttä jääkiekon pelaamiseen ja mahdollisuuden hengähtää henkisesti. Erityisesti pudotuspeleissä, missä pelataan tunteikkaita sarjoja. Pidin kuitenkin harjoitusilmeestämme. Fokus on kunnossa ja kävimme hyviä keskusteluja, Bednar kertoi.
Predatorsin verkkoon Colorado teki neljästä ottelusta kahdessa peräti seitsemän maalia. Kerran se joutui venymään jatkoerään, mutta kokonaisuutena sarja oli vakuuttavaa etenemistä. Artturi Lehkonen iski kaksi maalia, Mikko Rantanen kirjautti viisi syöttöpistettä.
Video: Makar ratkaisi Avalanchelle voiton jatkoerässä
Jännittävin hetki koettiin toisessa ottelussa, jossa voitto irtosi jatkoerästä maalein 2-1. Silloin ykkösmaalivahti Darcy Kuemper pelästytti saadessaan mailasta osuman kasvoihinsa ja joutui jättämään ottelun kesken. Tshekkivahti Pavel Francouz torjui Avalanchelle voiton.
Kuemper puhui tilanteesta sunnuntaina ensimmäisen kerran selvittyään silmään tulleesta mailasta säikähdyksellä.
- Se oli pelottava tilanne. En oikeastaan nähnyt mitään. En tiennyt mitä tapahtui ennen kuin katsoin sen tilanteen myöhemmin. Kaikki meni niin nopeasti. Kaikki tilanteet ovat pelottavia, kun kyse on silmistä, joten olin onnekas kun ei käynyt pahemmin, Kuemper kertasi sunnuntaina.