Skip to main content

Glen Gulutzan oli tyytyväinen debyyttiinsä

Calgary Flamesin uutta päävalmentajaa ylistettiin ensimmäisen harjoitusottelun jälkeen

Teksti Aaron Vickers / NHL.comin kirjeenvaihtaja

CALGARY -- Calgary Flamesin uusi päävalmentaja Glen Gulutzan myönsi nauttineensa vaihtopenkin takana olemisesta kolmen vuoden tauon jälkeen, vaikka tilanne vaatikin hieman totuttelua.
 
Gulutzan debytoi Flamesin valmentajana maanantaina, kun Calgary hävisi ensimmäisen harjoitusottelunsa Edmonton Oilersille Scotiabank Saddledomessa lukemin 2-1.

- Polkimet tuntuvat hetken aikaan oudoilta, mutta sittenhän se polkupyörällä ajo taas luistaa, Gulutzan veisteli.

- Tuntui hyvältä olla taas penkin takana. Sanoin pelaajillekin, että kyseessä on minun ensimmäinen otteluni pitkään aikaan - ja myös heidän ensimmäinen ottelunsa pitkään aikaan. Minun on luonnollisestikin vielä sopeuduttava joihinkin asioihin, koska olin apuvalmentajana kolme vuotta. On mukavaa päästä taas puikkoihin ja enemmän pelin ytimeen.

Flamesin entinen valmentaja Bob Hartley sai aikaiseksi viime kaudella vaatimattoman voitto/tappiotilaston 35-40-7. Flames sijoittui Pacific-divisioonassa viidenneksi ja jäi 10 pisteen päähän Minnesota Wildista, joka nappasi läntisen konferenssin toisen villin kortin playoffeihin. Kaiken tämän jälkeen Hartleylle annettiin lähtöpassit Calgarystä 3. toukokuuta. Gulutzan pestattiin Flamesin uudeksi päävalmentajaksi 17. kesäkuuta.

Gulutzan oli kolmen edellisen kauden ajan Vancouver Canucksin apuvalmentajana ja sitä ennen Dallas Starsin päävalmentajana vuodet 2011-13. Starsin voitto/tappiotilasto oli Gulutzanin kahdella kaudella 64-57-9, mutta joukkue jäi molemmilla kerroilla rannalle playoffeista.

Hyökkääjä Troy Brouwer teki Flamesin kanssa nelivuotisen 18 miljoonan dollarin sopimuksen 1. heinäkuuta. Hän ei havainnut uuden valmentajansa otteissa lainkaan haparointia. Gulutzan on Brouwerin kolmas valmentaja kolmen vuoden aikana.

- Hän piti hyvän puheen ennen peliä. Ei hänestä aistinut minkäänlaista jännittyneisyyttä. On hyvä, että valmentaja sai ensimmäisen pelin pois alta ja että me pääsimme tutustumaan hänen toimintatapoihinsa. On tärkeää tietää, miten valmentaja komentaa kentät tai hyökkääjät jäälle ja millaista kiertoa hän käyttää. Pääsemme asiasta vielä paremmin jyvälle, kun saamme suurimman osan joukkueestamme kasaan ja pelaamme loputkin harjoitusottelut, Brouwer sanoi.  

Gulutzan sai kehuja muiltakin kuin Brouwerilta. Toista NHL-kauttaan aloitteleva keskushyökkääjä Sam Bennett piti myöskin Gulutzanin tyylistä.
 
- Hän hoiti hommansa todella hyvin. Aivan kuin hän olisi ollut päävalmentajana 20 vuotta. Ei mistään voinut päätellä, että ottelu oli hänelle ensimmäinen vähään aikaan, sanoi Brouwerin ja 18-vuotiaan Matthew Tkachukin kanssa samassa vitjassa luistellut Bennett.

- Hän suhtautui asioihin positiivisesti. On mahtavaa, kun vaihtoaitiossa on positiivista energiaa. Jos pelaan hyvän vaihdon, on myös kiva kuulla se. Hän muisti kehua meitä. Pidin hänen tyylistään.

- Hän on älykäs kaveri, jolla on todella positiivinen asenne. Hän antoi minulle pelissä hyviä tilaisuuksia. Pelaan parhaiten, kun itseluottamukseni on kunnossa. Hän antoi minulle siihen mahdollisuuden maanantaina. Hänen alaisuudessaan oli todella nautinnollista pelata.

Gulutzanin mukaan kyse on hänen valmennusfilosofiastaan.

- Joitakin asioita, kuten vaihtojen oikea-aikaisuutta, piti hieman korjailla varsinkin nuorempien pelaajien kohdalla. Yritän kannustaa heitä parhaimpaansa. Valmentajien tehtävä on valmistautua hyvin, jotta voimme valmistella pelaajat hyvin. Kun pelaajat hyppäävät kaukaloon, teemme hienosäätöä ottelun edetessä sekä valmennamme ja kannustamme pelaajia, mutta loppujen lopuksi peli on heidän käsissään.

Gulutzan teki rohkeita ratkaisuja. Kun Flames oli 1-0 tappiolla, hän otti maalivahti Mason McDonaldin pois maalilta, kun kolmatta erää oli pelattu 18.01. Hän toisti tempun kahden miehen ylivoimalla ja kahden maalin takaa-ajoasemassa, kun ottelua oli jäljellä 20 sekuntia.
 
- Otamme maalivahdin pois vastaavassa pelissä, jos peliaikaa on jäljellä kaksi ja puoli minuuttia. Olemme lukeneet eräitä tutkimuksia siitä, milloin on ihanteellisin aika ottaa veskari pois maalilta. Minulle se on siinä kahden minuutin paikkeilla, Gulutzan kertoi.
 
Temppu onnistui toisella kerralla, sillä Calgaryn kapteeni Mark Giordano teki kavennusmaalin ajassa 19.51. Gulutzan otti osuman jälkeen ripeästi aikalisän ja yritti kehitellä nopean kuvion.

Gulutzanin mukaan nuo päätökset alkoivat jo tulla luonnostaan.
 
- Valmentajan tehtäviin kuuluu pelaajien johtaminen, aikalisien ottaminen, jäähyjen ja loukkaantumisten selvitteleminen… Se kaikki alkoi jo sujua ihan hyvin.

Katso lisää