Tolv_1020

Nashville Predatorsin GM David Poile ilmoitti lauantaina, että tulokashyökkääjä Eeli Tolvanen on nostettu AHL:n Milwaukee Admiralsista Predatorsin NHL-kokoonpanoon.

Tolvanen, 19, on tehnyt tällä kaudella Milwaukeessa pelaamissaan 21 ottelussa 11 tehopistettä. Ensimmäisen AHL-maalinsa hän laukoi Hersheyn verkkoon 13. lokakuuta. Tolvasella on tilillään kolme useamman tehopisteen ottelua, mukaan lukien kahden maalin ilta Chicagoa vastaan 11. marraskuuta. Hän on ollut AHL:n yhdeksänneksi ja joukkueensa toiseksi ahkerin ampuja 48 laukauksellaan. Admiralsin sisäisessä pistepörssissä Tolvanen on tällä hetkellä neljäntenä.
Tolvanen on Predatorsin ensimmäisen kierroksen varaus (30. pelaaja) vuodelta 2017, ja hän teki NHL-debyyttinsä Nashvillessä 31. maaliskuuta 2018, kun Predators kohtasi Buffalo Sabresin. Tolvanen pelasi viime kaudella Predatorsissa kolme ottelua, joissa tilastoihin merkittiin kolme laukausta maalia kohti ja peliaikakeskiarvo 12.07 ottelua kohti.