Skip to main content

Boston Bruins meni jatkoon huippuerän turvin

Ykkösketjun herääminen ja taustatuki siivittivät Bostonin toiselle kierrokselle

Teksti Matias Strozyk @MaStrozyk / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Kaikki näytti hyvältä Boston Bruinsin kannalta vielä muutamia päiviä sitten. Toronto Maple Leafsia vastaan pelattu Itäisen konferenssin ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarja lähti juuri oikeaan suuntaan, ja Bruins ansaitsi itselleen peräti kolme ottelupalloa. Joukkueelle, jonka kolme edellistä vuotta ovat olleet pettymyksellisen lyhyitä kausia, tämä vuosi näytti tuovan odotetun paluun kiihkeisiin ratkaisupeleihin.

Sen jälkeen ote alkoi kuitenkin lipsua. Innokas Maple Leafs voitti yhden ottelun, sitten toisen. Yhtäkkiä bostonilaisittain hyvä asetelma oli kääntynyt lähes kolikonheitoksi, kun Toronto venyttikin taistelun jatkoonmenijästä seitsemänteen otteluun.

Siitä muodostuikin varsinainen sirkus.

 

[Viimeisimmät uutiset NHL:n pudotuspeleistä kertoo Twitterissä @NHL_fi]

 

TD Garden sai todistaa kaikki ennakko-odotukset täyttänyttä näytöstä, jonka ensimmäisessä erässä iskettiin heti viisi osumaa. Tarinaan sopivasti Toronto teki ensimmäisen ja meni vielä uudelleen johtoon pian Bruinsin tasoituksen jälkeen. Yhdentoista maalin ottelussa Maple Leafs oli johdossa kolmeen otteeseen, viimeisen kerran Kasperi Kapasen alivoimamaalilla toisessa erässä.

Jääkiekkojumalilla oli kuitenkin varastossa vielä viimeinen 20 minuutin mylläkkä, ja kotiyleisön kannalta onnekkaasti se kääntyi Bruinsin eduksi. Joukkue mätti peräti neljä osumaa noustessaan takaa tasoihin ja 7-4-voittoon.

Video: TOR@BOS, ottelu 7: Bergeron viimeistelee pompusta

- Yksi uskomattomimmista otteluista, joissa olen ollut mukana. Mentiin suuntaan ja toiseen. Yleisöstä välittyi huima tunne ja intensiteetti. Vaikka Toronto johti pariin otteeseen, tiesimme, että meillä riittää sitkeyttä tulla aina tasoihin, tyhjään maaliin viimeisen niitin lyönyt Bostonin hyökkääjä Brad Marchand hehkutti.

Keskiviikon kamppailu jätti osan Maple Leafsin pelaajista ja varmasti monet kannattajista itkun partaalle, mutta tarjoili unohtumattoman kiekkokarnevaalin kahden Original Six -joukkueen välillä.

- Aivan hullua. Hädin tuskin kuulin ajatuksiani missään vaiheessa ottelua. Valmentajia ja joukkuekavereita ei meinannut kuulla. Käänsimme kuitenkin kaiken sen energian voimavaraksemme. Se todella työnsi meitä parempaan suoritukseen, Marchand jatkoi.

Bruins oli tasaiseksi povatussa sarjassa lievä ennakkosuosikki ja joutui lopulta venymään äärimmilleen. Ajoittain Bostonin epäiltiin olevan liikaa ykkösketjunsa varassa, mutta loppupeleissä heidän roolinsa onkin nimenomaan ratkaista ottelut joukkueelleen. David Pastrnak jakaa ensimmäisen kierroksen jälkeen pudotuspelien pistepörssin kärkipaikan Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosbyn ja Jake Guentzelin kanssa 13 pisteellä. Marchand on yhdeksässä pisteessä kuudennella sijalla ja sentteri Patrice Bergeron vain pisteen perässä.

Ykkösketju oli avainasemassa Bruinsin rynniessä sarjassa johtoon, mutta joutui vaikeuksiin Toronton kirin aikana.

- Toronto teki hyvää työtä heitä vastaan. He turhautuivat muutamaan otteeseen, mutta pitivät kiinni suunnitelmasta. He loivat maalipaikkoja myös niissä otteluissa, jotka tilastojen perusteella näyttivät heidän osaltaan vaatimattomammilta. Turhautuminen kuuluu asiaan, kun on tottunut tiettyyn pistetahtiin, mutta seitsemännessä ottelussa se tuttu vaihde löytyi, Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy kertasi.

Video: TOR@BOS, ottelu 7: Pastrnak kasvattaa johtoa

Seitsemännessä ottelussa ykkösketjun kolmikko oli kuitenkin mukana tekemässä seitsemästä maalista viittä.

- He ovat ykköstykkejämme, ja olen tyytyväinen. He saivat sarjan aikana hyvää taustatukea, mutta antoivat meille hyvän alun ja toivat lopulta myös ratkaisun, Cassidy kiitteli.

David Krejci syötti keskiviikkona kolme osumaa, Jake De Brusk puolestaan heilutti seiskapelissä verkkoa kahdesti ja koko sarjassa viisi kertaa.

- Tunne Jaken maalin jälkeen oli uskomaton. Hän on ollut todella tärkeä pelaaja läpi koko kauden ja Toronto-sarjan. Kun hän pääsee täyteen vauhtiin, hän on todella vaarallinen. Hän astui komealla tavalla esiin tärkeällä hetkellä, Marchand kehui joukkuetoveriaan.

Bostonin seuraava vastus on vielä pari pykälää Torontoa kovempi. Tampa Bay Lightning oli se joukkue, jonka kanssa Bruins kamppaili loppuun asti Itäisen konferenssin ykköspaikasta. Lopulta Lightning oli vahvempi, mutta vain yhdellä pisteellä.

 

[Lisää aiheesta: Jälkipeli: Keskinkertainen ei riitä mihinkään]

 

- Tampa Bay oli kärkijoukkue koko talven. Heillä on todella paljon taitoa ja samaan aikaan paljon leveyttä, Marchand ennakoi huuman keskellä.

Seitsemään otteluun venyneen sarjan jälkeen Bruinsille ei jää juurikaan ylimääräistä lepoaikaa ennen seuraavan alkua. Ensimmäinen ottelu on ohjelmassa lauantaina, viikko Lightningin edellisen ottelun jälkeen. Bostonin karhuille jää vain kaksi täyttä päivää aikaa palautua.

Runkosarjassa konferenssin kärkikaksikko kohtasi neljästi, ja näistä otteluista peräti kolme päättyi Bruinsin voittoon. Runkosarjan lopussa tuttavuutta tehtiin tiiviissäkin tahdissa, sillä maaliskuun jälkipuoliskolla ja huhtikuun alussa Bruins ja Lightning pelasivat toisiaan vastaan kolmeen otteeseen noin kahden viikon sisällä. Molemmat nollasivat toisensa kertaalleen ja Tampa sai sillä erää viimeisen sanan ottamalla 4-0 voiton kolme viikkoa sitten.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.