rask

Carolina Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind'Amour pohti tuttua verrokkia ennakoidessaan joukkueensa tiistaista ottelua Boston Bruinsia ja Tuukka Raskia vastaan.

Rask teki paluun NHL-jäälle aiemmin tässä kuussa oltuaan pitkään sivussa kesän lonkkaleikkauksensa jälkeen. Nyt Bruins toivoo konkarimaalivahdin tuovan tärkeän lisän veskariosastolleen loppukauden sopimuksella.
Brind'Amour mietti vertausta Raskin ja Justin Williamsin, entisen joukkuetoverinsa ja myöhemmän valmennettavansa, välillä. Vuonna 2020 peliuransa päättänyt Williams piti edeltävänä syksynä muutaman kuukauden tauon jääkiekosta ennen kuin teki uransa viimeisen sopimuksen tammikuun alussa.
Lisää aiheesta: [Haula tärkeä osa Bostonin piristynyttä hyökkäystä]
- Hän oli ehtinyt kuitenkin harjoitella pitkään ennen paluutaan, kuten Rask. Se tekee ison eron. Kunhan vain saa toistoja, se auttaa. Sen jälkeen tarvitsee muutaman pelin, että saa ajoitukset normaaliin kuntoon. Justin sai ainakin pari viikkoa aikaa harjoitella ennen ensimmäistä otteluaan ja siitä oli varmasti hyötyä, Brind'Amour sanoi.
Rask on pelannut toistaiseksi yhden ottelun. Siinä torjuntoja kertyi 25, kun Bruins kaatoi Philadelphia Flyersin kotonaan 3-2. Raskin on aiemmin kerrottu aloittavan Bostonin maalilla Hurricanesia vastaan.