Skip to main content

Blues etenee mestaruutta kohti eri kaavalla kuin viime kaudella

Vuosi sitten hurjan kirinsä käynnistäneen St. Louisin kausi on mennyt vahvassa myötätuulessa

Teksti Jussi Lehmola @LehmolaJussi / vapaa toimittaja, NHL.com/FI

Tasan vuosi sitten St. Louis Blues vietti All-Star-tauon jälkeistä lomaviikkoaan. Blues oli jo aloittanut nousunsa syvimmistä pohjamudista, mutta ainakaan kaupungin ulkopuolella ei vielä uskottu siihen tuhkimotarinaan, joka päättyi kesäkuussa seuran historian ensimmäiseen Stanley Cup -mestaruuteen.

St. Louis majaili viime vuonna tähän aikaan Läntisen konferenssin neljänneksi viimeisellä sijalla. Matkaa playoff-viivaan oli kolme pistettä. Uudella vuosikymmenellä tilanne on huomattavasti valoisampi tässä vaiheessa kautta. Blues kukisti tiistaina Calgary Flamesin vieraissa voittolaukauksilla 5-4 ja johtaa nyt sekä Central-divisioonaa että Läntistä konferenssia kahdeksan pisteen turvin.

Taisi tosin tulla Calgaryn olympiamäestä tasajalka-alastulo eikä kolmois-schalkowkaan pysynyt pystyssä, sillä tyylipisteitä Blues ei tiistaina kerännyt.

- Olen iloinen, että löysimme keinon voittaa. Ei sillä ole väliä miten, St. Louisin hyökkääjä David Perron tokaisi.

- Eipä tästä ole paljon sanottavaa, se oli huono jääkiekko-ottelu. Saimme kaksi pistettä, vain sillä on merkitystä. Tuo ei ole meidän peliämme. Aivan liian huolimatonta ja paljon asioita, jotka eivät menneet oikein, Bluesin päävalmentaja Craig Berube jyrisi.

Video: CGY-STL: Perron hyödyntää paluukiekon

Tiistain täydessä pistepotissa oli muuten paljon hyvää St. Louisin kannalta. Blues ei ollut voittanut kertaakaan edellisessä kolmessa ottelussaan eikä viidessä viime vieraspelissään. Kaupan päälle St. Louis voitti ensimmäisen kerran tällä kaudella voittolaukauskilpailun. Kolme aikaisempaa olivat päättyneet tappioon.

- Emme pelanneet puolustuspäässä sillä tavalla kuin halusimme, mutta kuten aina sanon tästä ryhmästämme, niin me löydämme keinon voittaa, Bluesin kapteeni Alex Pietrangelo sanoi.

Viime kevään playoff-sankarit ohjaavat laivaa

Perron (22+30=52) johtaa St. Louisin maali- ja pistepörssiä. Muuten Bluesin peliä ovat pitkälti tahdittaneet samat miehet, jotka sijoittuivat viime keväänä pudotuspelien arvokkaimman pelaajan äänestyksessä kärkisijoille: Conn Smythe Trophyn napannut hyökkääjä Ryan O'Reilly, maalivahti Jordan Binnington ja Pietrangelo.

O'Reilly voitti viime kauden päätteeksi myös NHL:n parhaalle puolustavalle hyökkääjälle jaettavan Selke Trophyn. Hän on jälleen vahvasti mukana myös siinä taistossa. Pietrangelo (13+29=42) on NHL:n puolustajien pistepörssissä kolmantena.

Viime kauden sensaatioksi noussut Binnington on nyt voittanut 36 ottelustaan 23 ja hävinnyt vain kahdeksan kertaa varsinaisella peliajalla.

- Ihmiset taisivat ajatella, että se (viime kausi) oli vain tuuria. Mutta Binnington jatkoi suoraan siitä, mihin hän jäi viime kaudella. Hän vain on niin rauhallinen tolppien välissä. Hän on ollut uskomaton tällä kaudella, Bluesin hyökkääjä Brayden Schenn ylisti.

Aina Binningtonin peli ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta vielä alle 100 NHL-ottelun (runkosarja plus pudotuspelit) kokemuksella operoivalla 26-vuotiaalla veräjänvartijalla löytyy henkistä kanttia.

- Binnington on lujaa tekoa. Hänellä on selvästi kyky jättää asiat taakseen ja mennä eteenpäin, mikä on hyvä, Berube kehui.

Ja onhan sitä Stanley Cup -mestareiden meininkiä päässyt maistelemaan myös Niko Mikkola. Suomalaispuolustaja pelasi aikaisemmin tammikuussa ensimmäiset viisi NHL-otteluaan ja kirjautti myös ensimmäisen tehopisteensä.

Venäläinen maaliruisku yhä suuri kysymysmerkki

St. Louis sai tiistaina takaisin sairastuvalta hyökkääjä Sammy Blaisin, mutta oli menettänyt sinne hyökkääjä Oskar Sundqvistin. Bluesilla ei ole tällä kaudella ollut valtavasti loukkaantumishuolia - paitsi tietenkin se yksi jättimäinen.

Hyökkääjä Vladimir Tarasenko loukkasi olkapäänsä jo lokakuun jälkipuoliskolla. Venäläistähti ehti pelata vain 10 ottelua. Hänen alkuperäinen toipumisennusteensa oli viisi kuukautta, eli paluuta voitaisiin odottaa aivan runkosarjan loppumetreillä.

Tarasenkon toipumisvauhti vaikuttaa GM Doug Armstrongin päätöksiin tulevien viikkojen aikana. NHL:n pelaajasiirtojen takaraja on 24. helmikuuta. Nyt näyttäisi siltä, että maaliruiskun sairausloman pituus venyisikin lähemmäksi puolta vuotta.

- Tavoitteemme on saada Tarasenko takaisin niin pian kuin mahdollista. Meidän täytyy varmistaa, että meillä on sitä varten tilaa palkkakaton alla. Saamme tietää hänen tarkan toipumisaikataulunsa reilusti ennen pelaajasiirtojen takarajaa, Armstrong kertoi.

St. Louisin muista avainpelaajista sairastuvalla ovat aikaa viettäneet hyökkääjä Alexander Steen ja puolustaja Colton Parayko. Steen nousi tiistaina parilla Bluesin kaikkien aikojen listalla, mutta joutui jättämään kamppailun kesken alavartalovamman takia.

Steen nousi edesmenneen Pavol Demitran ohi St. Louisin kaikkien aikojen pistepörssissä viidenneksi. Pelattujen otteluiden määrässä hän ohitti Brett Hullin ja kiipesi neljännelle sijalle.

 

[Lisää aiheesta: NHL:n ottelutauko osui Miro Heiskasen kannalta hyvään aikaan]

 

Pokaalia ei nostella vielä tammikuussa

Tarasenkon loukkaantumista lukuun ottamatta Bluesin kausi on sujunut suurimmaksi osaksi hymyjen merkeissä. Kaiken lisäksi St. Louis sai isännöidä tähdistötapahtumaa.

- Kaikki oli mahtavaa. Ei olisi voinut olla parempaa ajoitusta voittaa Stanley Cup ja isännöidä All-Star-ottelua näille faneille, jotka ovat kokeneet niin paljon tässä kaupungissa, NHL-historian pelätyimpiin maalinsylkijöihin kuuluva Bluesin seuraikoni Brett Hull hehkutti.

Vuosi sitten tähän aikaan St. Louisilla oli yksi voitto allaan. Kolme viikkoa myöhemmin niitä oli jonossa 11 kappaletta, mikä on seuran ennätys. Se oli lopullinen startti tuhkimotarinalle. Tänä vuonna tuohon samaan ei ole minkäänlaista pakkoa. Mutta tokihan se taas maistuisi.

- Ehkä tämä on alku sille (voittokululle), emmekä enää edes puhu siitä, miten voitimme tämän ottelun, Perron totesi.

St. Louis on pelannut jo kaksi ottelua All-Star-tauon jälkeen. Vaikka sarjataulukko näyttää kauniilta, niin nyt pitää taas laittaa taistelijan ilme naamalle. Mitään ei ole vielä voitettu.

- Eiköhän meillä ole yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa Stanley Cup kuin kellä tahansa. Luotan siihen vahvasti. Mutta se vaatii paljon kovaa työtä. Haluamme olla parhaimmillamme pudotuspelien käynnistyessä. Emme voi voittaa Stanley Cupia juuri nyt, O'Reilly paalutti All-Star-ottelun mediapäivänä.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.