Skip to main content

St. Louisilla on lauantaina mainio iskun paikka

Blues pääsee jatkamaan finaalisarjaa kotikaukalossaan hyvistä asetelmista

Teksti Toni Rajamäki @Trajamaki11 / kirjeenvaihtaja, NHL.com/fi

Stanley Cup -finaalien suursuosikki Boston Bruins sai kokea sarjan toisessa ottelussa pienen järkytyksen, kun St. Louis Blues pystyi ottamaan ensimmäisestä ottelusta ison harppauksen ja nappaamaan vierasjäällä 3-2 jatkoerävoiton.

Näin ollen tilanne on Bostonissa pelattujen finaalien jälkeen 1-1, ja Blues pääsee kotijäälleen erinomaisista lähtökohdista.

Blues oli toisessa finaalissa monella mittarilla parempi, ja etenkin sen henkinen valmius teki ison vaikutuksen. Ottelun jatkoerä oli tästä hyvä esimerkki, kun Blues ei antanut Bruinsille minkäänlaisia mahdollisuuksia. Nelisen minuuttia kestänyt jatkoerä kului täysin Bruinsin päädyssä, kun nuottipaidat painoivat pelin väkisin isäntien maalia kohti. Lopulta Carl Gunnarssonin viivalaukaus upposi Tuukka Raskin taakse, ja Bruins oli lyöty.

Tuollaisella tahtotilalla Blues tulee ottamaan useammankin voiton Bruinsista. Mutta pystyykö Blues olemaan jatkossa henkisesti yhtä hyvin latautunut kuin toisessa ottelussa? Nyt jos joskus pitäisi pystyä, sillä momentum on Bluesin puolella.

 

[Lisää aiheesta: Blues soi voiton jälkeen]

 

Seuraavat kaksi ottelua pelataan St. Louisissa, missä Bluesilla on tukenaan tuhannet fanit, joiden kannustus tuo automaattisesti lisälatauksen kotijoukkueen peliin. Kaiken järjen mukaan Blues tulee olemaan entistäkin hankalampi vastustaja, kun se pääsee pelaamaan kotijäällään.

Jos kaikki osuu nappiin, Blues palaa Bostoniin johtaen ottelusarjaa voitoin 3-1. Silloin mestaruus olisi katkolla kolmessa ottelussa putkeen. Tämän takia Blues haluaa hyödyntää kaksi seuraavaa kotiotteluaan.

Mutta kolikolla on kääntöpuolikin. Pahimmassa tapauksessa kotijäällä pelaaminen kääntyy Bluesia vastaan, jos lataus menee yli.

- Puhuimme siitä. Olemme tehneet niin ennen jokaista ottelua. Lataus ei saa mennä yli, painotti Bluesin päävalmentaja Craig Berube.

Video: BOS-STL:Tarasenko iskee paluukiekkonsa reppuun

- Joka tapauksessa olemme innoissamme siitä, että pääsemme kotijäälle, hän jatkoi.

Kotona pelaaminen ei juurikaan muuta Bluesin pelillisiä suunnitelmia.

- Paljon ei muutu. Meidän täytyy paineistaa vahvasti, pysyä kiekossa ja tehdä oikeita ratkaisuja puolustuspäässä. Bruins tekee loistavaa työtä puolustusalueellaan ja kääntää peliä nopeasti, joten meidän täytyy keskittyä välttämään kiekonmenetyksiä, Berube mietiskeli.

On kuitenkin selvää, että kotiyleisö tuo Bluesin pelaajien jalkoihin lisää potkua. Koko St. Louis on tällä hetkellä sekaisin. Se näkyy ja kuuluu hallissa.

- Tämä kaupunki pärisee. Meillä on ollut koko pudotuspelien ajan äänekäs yleisö ja mahtava tunnelma, mutta uskon meiningin olevan vieläkin hullumpi lauantaina, fiilisteli Bluesin hyökkääjä Alexander Steen.

Nuottipaitojen kannalta tärkeintä on tehdä jäällä samoja asioita kuin sarjan toisessa ottelussa, jossa se oli isäntiä edellä. Blues teki käytännössä kaiken paremmin kuin ensimmäisessä finaalissa, jossa Bruins oli jopa dominoiva.

 

[Lisää aiheesta: Blues lähetti Bruinsille tylyn viestin] 

 

Bluesin parannus lähti etenkin karvauspelistä ja fyysisyydestä. Aktiivinen paineistaminen, viisikon etäisyydet ja fyysinen valmius tekivät Bruinsin kiekollisesta pelistä hankalaa, jolloin Blues sai aikaiseksi paljon kiekonriistoja. Sitä kautta St. Louis sai hallita kiekkoa enemmän, väsyttää Bruinsin viisikkoja ja luoda enemmän maalipaikkoja.

- Paineistimme toisessa ottelussa hyvin, mikä toi meille enemmän hyökkäysalueaikaa. Uskon, että sellaisella pelillä innostetaan meidän kotiyleisöäme entistä enemmän, Berube kommentoi.

Bluesin puolustaja Colton Parayko painotti, että toimiva karvauspeli on koko puolustuspelin perusta.

- Kaikki alkaa karvauksesta. Kun sen tekee hyvin, pystymme olemaan tiiviinä keskialueella, hän huomautti.

Yksi asia, johon Bluesin on keskityttävä, on jäähyjen välttäminen. Blues on ottanut finaalisarjan molemmissa otteluissa viisi kaksiminuuttista, ja mikä pahinta, näistä kymmenestä jäähystä yli puolet menevät luokkaan "turhat jäähyt". Missourilaisten onneksi heidän alivoimapelinsä on toiminut. Ilman sitä Bruins olisi vienyt toisenkin ottelun, sillä bostonilaisten ylivoimapeli on ollut kevään parasta koko NHL:ssä.

 

[Lue ottelusarjan BOS-STL kaikki jutut täältä]

 

- Pelaamme intensiivistä alivoimaa ja pidämme etäisyydet juuri oikeanlaisina, Parayko kertasi toimivan alivoimapelin reseptiä.

Joukkueen alivoimanelikkoihin tuli kuitenkin särö, kun yksi joukkueen tärkeimmistä alivoimapelaajista, Oskar Sundqvist, sai yhden ottelun pelikiellon. Hän joutuu seuraamaan kolmannen finaalin katsomosta. Ruotsalaislaituri sai pelikieltonsa taklattuaan Bruins-puolustaja Matt Grzelcykiä pään seudulle.

- Ei ole uutta, että kokoonpanossa on vaihtuvuutta. Sitä tapahtuu pitkin kautta. Nyt on jonkun muun vuoro astua esiin, Sundqvistin kanssa neloskentässä pelannut Steen tuumasi.

Bluesin kannalta on positiivista, että he ovat todistaneet pystyvänsä oppimaan virheistään. Kun ongelmakohtia ilmenee, Bluesin pelaajat ovat valmiita korjaamaan ne. Tämä on nähty pudotuspeleissä, joissa sen kuntokäyrä on vain noussut ottelusarjojen edetessä.

- Mitä useammin olemme pelanneet jotain joukkuetta vastaan, sitä paremmin olemme oppineet tuntemaan heidät. Silloin näemme, millä alueilla meidän pitää parantaa, ja sen jälkeen pystymme tekemään tarvittavat muutokset, Bluesin sentteri Ryan O'Reilly kiteytti.

Lauantaina nähdään, onko Blues valmis hyödyntämään momentuminsa. Stanley Cup -finaalisarjan kolmas ottelu alkaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 3 Suomen aikaa.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.