Hawksloss1231

Chicago Blackhawks ei ole virallisesti kotikentällään, kun se avaa vuoden 2019 ottelulla Boston Bruinsia vastaan. Blackhawks on teoriassa kotijoukkue, mutta Notre Dame Stadiumilla käytävä Winter Classic -ulkoilmaottelu sijoittuu silti vieraalle maaperälle.

Silti tilanteessa on sille jotain kovin tuttua. Blackhawks on kokenut joukkue ulkoilmaotteluissa pelattuaan sellaisessa viimeksi vuonna 2017 St. Louis Bluesia vastaan. Ensimmäisen kerran se pääsi osaksi NHL:n Winter Classicia jo kymmenen vuotta sitten.
Hämmästyttävää kyllä, ulkoilmaottelut eivät todellakaan ole suosineet Chicagoa. Päinvastoin, se on päässyt kokemaan poikkeuksellisen tapahtuman huuman peräti viisi kertaa, mutta joutunut poistumaan kaukalosta tappion kärsineenä osapuolena neljästi, ja Winter Classic -otteluissa kaikkina kolmena kertana.
Sen on määrä muuttua tiistaina. Takana on vaiherikas syyskausi, ja harvinaislaatuinen kokemus alkaa määrittää suuntaa uudelle vuodelle.
- Jos häviämme, se ei tarkoita, etteikö suuntamme olisi oikea. Voitto taas ei tarkoittaisi, että kaikki ongelmat olisi ratkaistu. Boston on huippuluokan joukkue ja kova mittari, mutta olemme jo näyttäneet, että pystymme kyllä kamppailemaan tasaväkisesti parhaidenkin kanssa, Blackhawksin päävalmentaja Jeremy Colliton ennakoi.
Aiempien ulkoilmaotteluidensa aikaan Blackhawks on ollut voimiensa huipulla. Kausina 2009-10 ja 2014-15 se pelasi vuodenvaihteessa Winter Classicin ja juhli lopulta Stanley Cupin voittoa. Stadium Series -otteluissa chicagolaiset on nähty kahdesti, ja toinen näistä kausista päättyi vasta konferenssifinaalivaiheessa.
*** ***Lisää aiheesta: [Raskin torjuntavoitto oli hyvä kenraali Winter Classiciin]
Siihen nähden on jokseenkin nurinkurista, että voitot talven erikoislaatuisessa ottelussa ovat yleensä karttaneet Blackhawksia.
- Kaikki tietävät, että tämä on meille monellakin tapaa tärkeä ottelu. Meillä on nyt hyvä vire päällä, ja tämä on arvokas mahdollisuus napata taas pisteet. Se varmasti riittää itsessään motivoimaan kaikkia. Jokainen silti muistanee aiemmat tulokset ja saa niistä vähän lisäpotkua, Colliton jatkoi.
Winter Classic tulee tällä kertaa otolliseen aikaan, Chicagon kannalta ehkä parhaaseen kohtaan tällä kaudella. Haastavan alun jälkeen se on nimittäin vahvassa nousukiidossa. Alla on kaksi peräkkäistä voittoa Minnesota Wildin ja Colorado Avalanchen kaltaisista tasokkaista joukkueista, ja kaikkiaan Chicago on napannut täydet pisteet kuudesta edellisestä kamppailustaan viidessä.
Vielä marras-joulukuun taitteessa 11 ottelun jakson aikana Blackhawks kärsi karut kymmenen tappiota, mutta nyt tunnelin päässä näkyy selvästi valoa. Sijoitus Central-divisioonassa on toki yhä vasta kuudes, eikä vireen jatkuvuudesta ole takeita. Se tiedostetaan myös pukukopissa.
Lisää aiheesta: [Näkökulmavääntö: Kalenterivuoden kohokohdat]
- Olemme eläneet viime viikkoina vahvasti hetkessä. Sitä ennen kävimme läpi rankan jakson, mutta joukkueemme ei suostunut lannistumaan. Välillä jäimme otteluissa tappioasemaan, mutta pystyimme nousemaan taas mukaan voittotaisteluun. Viime aikojen voittojen myötä tästäkin tapahtumasta on helpompi nauttia, Colliton totesi.
Corey Crawfordin poissaolon aikanakin Blackhawksin maali on ollut turvattu, sillä kakkosveskari Cam Ward ja upean sisääntulon NHL-jäille tehnyt Collin Delia napsivat joulukuun mittaan voittoja vuorotellen. Collitonin mukaan tiistaina pelivuorossa on Ward.
- Olen pelannut kauan, mutta en ole koskaan päässyt osaksi tällaista. Aion ottaa tästä kaiken irti. En oikein tiedä, mitä odottaa. Paljon riippuu kelistä, esimerkiksi siitä, saako aurinko jään hohtamaan silmiin, Ward sanoi maanantaina sadekelin vesitettyä ulkoilmanäyttämölle suunnitellut harjoitukset.
Samaan aikaan tutut miehet ovat lyöneet limppua uuniin. Patrick Kane teki hattutempun torstaina Minnesotan verkkoon sekä nautiskeli kahden maalin ja kolmen tehopisteen illasta lauantaina Coloradon kustannuksella. Kolmessa edellisessä ottelussa neljä osumaa alustaneelle Jonathan Toewsille taas joulukuu oli kauden toistaiseksi tehokkain kuukausi. Molemmilla on jo runsaasti kokemusta ulkoilmaotteluista.
- Olemme pelanneet ulkojäällä suunnilleen joka toinen vuosi, mutta nämä ovat aina upeita tapahtumia. Tässä on hieno kohtaaminen ja hienot puitteet, joten ei tämä tästä voi paljoa parantua, Kane hehkutti.